onko kaikkien pikkulapsilla tärkeä (pehmo)lelu, jota ilman ei mennä nukkumaan yms? ov
Meidän 3-vuotias ei ole ikinä kiinnittynyt yhteen leluun, ei ole erityisesti pehmoleluista edes välittänyt eikä sillä ole mitään yhtä lelua, joka ois aina pakko saada vaikka unille mennessä mukaan, useimmiten ei tarvi saada mitään lelua ns. turvaksi nukkumaan mennessä, matkalle jne. Pienempänä tyrkytin ja pidin hollilla aina yhtä pehmolelua, ja myöhemmin toista muttei niistä muodostunut tärkeitä ja nyttemmin ovat ihan sivussa. Joskus sanon, että otatko nallen, mutta ei halua.
Lähin miettiin, kun lähipiirin kaikilla lapsilla on joku tärkeä unilelu, riepu tms, joka on suuri lohtu ja pakko saada mukaan. Joku äitikaveri on ihmetellytkin kevyesti, kun oon maininnut ettei meillä oo unilelua tai riepua käytössä eikä lapsi niitä kaipaa.
Kommentit (22)
siinä mitään ihmeellistä ole jos ei unilelua ole.
Meillä on molemmilla ollut, valinneet itse yhden ehkä noin vuoden ikäisenä, ja se on säilynyt useamman vuoden.
Hyvä kun itse sänkyynsä sopii :) Pari niistä on yli muiden.
Meidän 1,5v pojalla parikin tärkeää unilelua. Hän osaa nukahtaa ilmankin lemppareita, mutta yleensä on jompikumpi tai molemmat kädessä.
Mutta pojalle, kohta 3v, kelpaa mikä vaan lelu ja senkin se laittaa usein selän taakse kun menee nukkumaan. Välillä se saattaa pyytää useampana iltana samaa lelua, muttei varsinaisesti ole mitään yhtä tosi tärkeää.
4veellä on kolme sellaista pehmolelua. Yksi on saatu heti kun poika syntyi, kaksi muuta ovat uudempia mutta sitäkin rakkaampia =)
Toisella ne on lähinnä "muodon vuoksi", eli eivät sen kummemmin kiinnosta.
Sai lelun ollessaan 6kk ikäinen ja siitä asti se on ollut joka yö unikaverina. Ostettiin myös toinen samanlainen pehmo varalle, muttalapsi ei kelpuuta sitä koska lelu on eri tuntuinen. Ykköspehmo kun on jo ihan nukkaantunut ja raihnainen verrattuna toiseen samanlaiseen.
tällä hetkellä ei ole kummallakaan.
Isosiskolla oli rakas nukke noin 3-4 vuoden iässä, se kyllä kuljetti sitä nukkea mukanaan ahkerasti mutta sai unta ilmankin jos oli tarve.
Pikkuveljellä oli 1-2 vuoden iässä rakas nukke jota ilman uni todellakaan ei tullut. Se oli äärimmäisen riippuvainen siitä nukesta, samoin kun oli vauvana äidistä. Isosisko oli vauvanakin jotenkin "itsenäisempi" (ei tietenkään oikeasti itsenäinen, mutta pystyi kuitenkin olemaan itsekseen edes hetkellisesti menemättä paniikkiin, toisin kuin pienempi).
ja olen joskus miettinyt ihan samaa. Yritin jopa tyrkyttää vauvana rättiä ja jos jonkinlaista pehmolelua, muttei mistään tullut hänelle tärkeä missään vaiheessa. Niinpä en sitten ole sen jälkeen tyrkyttänyt mitään, eikä näytä tarvettakaan olevan.
Veljeni tytär on 2,5 vuotias ja hänelle on ollut ihan vauvasta asti todella tärkeä olla se oma unirätti mukana aina nukkumaan mennessä. Sisareni poika täyttää kohta 1 ja hänellä on sama homma.
Toiset tarvitsevat sellaista tukea ja turvaa unille mennessään ilmeisesti enemmän kun toiset, eikä se katso ollenkaan minkä ikäinen lapsi on.
yhtään,mutta n.3-4v iässä sai koiran joka on siitä lähtien ollut valtavan tärkeä. En tajua miksi juuri tähän kiintyi eikä muut koskaan kiinnostaneet? :D Ehkä se vaan oli aitoa rakkautta ensisilmäyksellä? :D
Kuopus alkoi n.1v5kk iässä leikkiä Brion puisella junaradalla ja samoin siitä lähtien nukkumaan on menty Tuomas Veturi (puinen,rataan sopiva) toisessa ja Pekka (veturi) toisessa kädessä :D
Nyt etsinnässä onkin samanlaiset Pekka ja Tuomas,jos vaikka menee rikki tmv alkuperäiset niin olis varuilta uudet ;D
jota ilman ei meinaa uni tulla :)Ollut kaytossa syntymasta asti....
Ja ihan terve, normaali tyttö on toki.
Olen myös miettinyt joskus että onko mun lapset "normaaleja" kun niillä ei ole mitään mukana raahattavaa rättiä tai pehmoa. Ei ollut kyllä minulla itsellänikään, eikä sisaruksillani.
Lapsia kolme.
Minulla kyllä on edelleenkin. :D
Tämä normaalikuopus taas kantaa sänkyynsä melkein kaikki lelunsa ja yksikin jos puuttuu niin nousee vinkuna.
Yksilöitä, darling, yksilöitä, vaikkahan "äitikaverit" pyöräittelisivät silmämunansa irti...
mutta itse en suostunut taaperona menemään nukkumaan ilman yhtä sinistä, muovista, 30cm pitkää keppiä. Se oli joku semmoinen, minkä ympärille sai jostain palikoista kasattua tornin. Myöhemmin sitten tärkeimmäksi tuli pehmolelukoira, jonka sain 11 -vuotiaana, kun koiramme jouduttiin lopettamaan. Se on minulla vieläkin yöllä kainalossa, jos poikaystäväni ei ole luonani. Nyt olen 21 -vuotias.
Nyt jo 12-veellä (poika) ei ollut mitään unilelua ja nyt 7-veellä (tyttö) ei myöskään ollut.
En aio ehdollistaa nyt 1-veetä (tyttö) taaperoani mihinkään tiettyyn unikaveriin, helpommalla pääsee eikä ole katastrofin aineksia, jos ko. unilelu sattuisi katoamaan.
Tosin vanhempi tykkää nukkua pehmoleluröykkiön vieressä, mutta ei sekään haittaa, jos lelut ovat vaikka jääneet pihalle pakkaseen tuulettumaan. Vain silloin, kun aloitti päivähoidon 1,5-vuotiaana oma pupu oli päiväkodissa äärettömän tärkeä ensimmäisen kuukauden.
kiintyykö lapsi johonkin unileluun, peittoon, tms. Meillä ovat kaikki lapset saaneet nukkua perhepetissä niin kauan, kuin ovat halunneet, ja he ovat ottaneet itselleen unilelun vasta sen jälkeen, kun ovat siirtyneet nukkumaan omiin huoneisiinsa (osa omaan huoneeseen siirtymisen lomassa, osa vasta myöhemmin). Yhdellekään ne unikaverit eivät kyllä ole olleet erityisen tärkeitä.
Esikoiselle yritettiin pienenä jostain syystä - vissiin ajattelin, että niin "kuuluu" tehdä - tyrkyttää aikanaan unilelua (pehmopupua), mutta huonolla menestyksellä. Jälkikäteen tajusin, että kun äiti ja isä olivat unikavereina, niin ei kai siihen lisäksi enää mitään pupua tarvittu :)
Nyt 10 v tytöllä niitä on 4 kpl.