Jos miehesi pettäisi sinua ja toinen nainen tulisi raskaaksi
olisitko valmis jatkamaan liittoa ja tutustumaan tähän toisen naisen lapseen miehen niin halutessa?
Kommentit (60)
eli se toinen nainen huomaisi aika äkkiä olevansa vain puolikas äiti. Meillä olisi jo kokonainen isä, joten lapsesta tulisi tiivis osa meidän perhettä.
Nykypäivänä kunnollinen isä tietää oikeutensa ja sen, että ei ole vain maksaja. Sääli naista, joka ei tajua, että joskus se perheen lapsi käydään tekemässä muualla.
Mieheltä on piuhat poikki, joten ei lapsia enää mihinkään suuntaan.
Jos asiaa ajattelee teoriassa, luultavasti jättäisin miehen, niin suuri loukkaus se olisi. Näin äkkiä ajateltuna.
Lapseenkaan tuskin tarvitsisi kovin paljon tutustua, koska omani tutustuisivat häneen isällään ollessa.
ja voisi ottaa sitten vaikka meidän lapsetkin mukanaan. Voisivat olla sitten ihana uusperhe ja mä voisin ottaa lapset kylään silloin, kun huvittaa. Muuten eläisin vapaata sinkkuelämää, tekisin mitä huvittaa. Mikäs sen ihanampaa:-)
Hänellä on paljon lapsia ja haluttua tavaraa hän on. Harva nainen osaa pitää sormenasa erossa miehestäni. Väitän että mieheni on suomen parhain sängyssä. No, jos ihminen on jossain asiassa hyvä, kuten sängyssä niin eihän sille mitään voi. Olen ylpeä hänestä ja hän rakastaa minua, vaikka välillä käy muualla. Käyttää kyllä kondomeja.
En vain voi jättää niin täydellistä miestä. Hän on lahja maailmalle.
Isälläni on ns. lehtolapsi. Heillä oli äidin kanssa kova kriisi ja isä ihastui työkaveriinsa. Ja kas, sieltä syntyi meille velipuoli.
Saivat selvitettyä asiansa ja isä piti poikaansa yhteyttä.
Elämä olisi paljon köyhempää ilman veljeäni. Olen todella kiitollinen äidin avaralle sydämelle.
Toivoisin voivani samanlaisessa tilanteessa olla yhtä avarasydäminen ja miettiä lasten etua. Ihminen on erehtyväinen ja anteeksikin on hyvä oppia antamaan.
Minusta on hienoa että kaikki "erehdykset" eivät aina automaattisesti tarkoita eroa. Tässäkin tuntuu että enemmän painaa vaakakupissa se haluaako mies jatkaa elämäänsä vaimon vai rakastajattarensa kanssa. Turha vaimon on "ottaa takaisin" jos mies ei edes halua tulla. Jos mies taas tosissaan on jäämässä perheensä luo, en näe miksi ei voisi antaa mahdollisuutta. Yleensä tuollaiset kriisit lopulta vahvistavat parisuhdetta.
vähintään 50-50 huoltajuuden. Mieluiten ottaisimme vauvan meille kokonaan.
ja mies maksaisi sen toisen naisen lapsesta mutta muuten he eivät tulisi perheeseemme kuulumaan.
olisitko valmis jatkamaan liittoa ja tutustumaan tähän toisen naisen lapseen miehen niin halutessa?
Eli meillähän kävi niin, että erosimme mieheni kanssa muutama vuosi takaperin. Palasimme kolmen kuukauden jälkeen yhteen, menimme naimisiin jne. Miehellä oli tämän eron aikana lyhyt (lähinnä seksi-) suhde erääseen naiseen, joka tuli raskaaksi. Nainen ilmoitti meille lapsesta, kun tämä oli jo 9kk ikäinen. Oli ihan kauhea järkytys, mutta päätimme että otamme osaa lapsen elämään yhdessä.
Meillä oli lapsen äidin kanssa tosi pahoja ongelmia, sillä hän yritti jotenkin väen vängällä vääntää perhettä, johon kuuluisi hän, lapsi ja mieheni ja jossa minä olisin se "ylimääräinen". Tilanne kärjistyi todella pahaksi ja lopulta annoin miehelleni ukaasin, että asialle on jotain tehtävä.
Kävimme pitkän ja monivaiheisen keskustelun lapsen äidin kanssa, jossa painotimme että lapsen elämään kuulumme me perheenä, ei vain mieheni. Kun lapsen olemassa olo alunperin selvisi meille, mies vakuutti että osallistumme niin aktiivisesti, kuin se minusta tuntuu hyvältä. En tietenkään halunnut (enkä halua edelleenkään) kostaa viattomalle lapselle tätä sekasotkua.
Lapsen äidin mielestä hänen ja mieheni suhde oli läheisempi kuin minun ja mieheni, koska heillä on lapsi. Mies sanoi naiselle suoraan, että näin ei ole koska heidän suhteensa oli muutaman panon seksisuhde ja meidän suhteemme on monen vuoden mittainen, syvä suhde. Lisäksi, olimme aluksi äärimmäisen järkyttyneitä siitä, miten lapsen äiti ilmoitti lapsen olemassa olosta kun lapsi oli jo 9kk vanha!
No, tilanne on nyt ihan ok. Lapsen äiti on rauhoittunut ja hänellä on uusi mieskin. Lapsi suhtautuu niin, että hänellä on isä ja äitipuoli sekä äiti ja isäpuoli.
Mutta ap:n kysymykseen vastaus: ei, en voisi tehdä noin. Tiesin palatessani mieheni kanssa yhteen tästä suhteesta (minullakin oli samantyyppinen) ja se oli ok. Jos olisin tiennyt että suhteesta on tulossa rakkauden hedelmä, niin se olisi vaikeuttanut asiaa. Mutta jos mieheni olisi pettänyt minua meidän ollessamme yhdessä ja siitä syntyisi lapsi, eroaisin miehestä enkä haluaisi olla lapsen jatämän äidin kanssa missään tekemisissä.
mies lähtis niska/pers -otteella samantien.
ukko vaihtoon ja nopeasti!
hyi että!pitäs vielä tutustua pettämisen tulokseen?! ei kiitos!
Täytyy kyllä tunnustaa että sen verran paljon rakastan miestäni etten voisi erota tuollaisenkaan takia.
Lapsi on tuossa syytön joten häneen voisinkin tutustua. Naisesta en haluaisi kuulla mitään ja mies saisi keksiä lisätyön mistä hankkisi elarit lapselle, ei saa olla pois meidän rahoista.
Mun mies saisi perustaa uuden perheen jos häntä sinnekään huolittaisiin. Lapset saisivat sitten isäviikonloppuina tutustua sisarukseensa. Mä en sellaista petturisikaa katselisi.
..niin tappaisin sen muijan ja sen äpärän.
[quote author="Vierailija" time="09.03.2011 klo 11:57"]Hänellä on paljon lapsia ja haluttua tavaraa hän on. Harva nainen osaa pitää sormenasa erossa miehestäni. Väitän että mieheni on suomen parhain sängyssä. No, jos ihminen on jossain asiassa hyvä, kuten sängyssä niin eihän sille mitään voi. Olen ylpeä hänestä ja hän rakastaa minua, vaikka välillä käy muualla. Käyttää kyllä kondomeja.
En vain voi jättää niin täydellistä miestä. Hän on lahja maailmalle.
[/quote]
Vau! Kuulostaa tosi "täydelliseltä". Rakastaa sinua varmaan suunnattomasti...
Olipa vanha ketju. Mutta haluaisin selvittaa, mika meidan suhteessa on pielessa, jos tarvis sivusuhdetta. Olisin valmis myos antamaan anteeksi ja lapsi olis tervetullut meidan perheeseen. Ei ole lapsen syy, etta han on olemassa..
En tajua naisia, jotka sekaantuvat varattuun ja varsinkin perheelliseen mieheen. En ymmärrä miten joku vapaahetoisesti tekee lapsen, josta tulee äpärä ja huoranpenikka. Rumia sanoja, mutta anteeksi kun totta. Se, että mennään tuppaamaan jonkun toisen naisen perheeseen ja avioliittoon ja oikein tieten tahtoen tehdään lapsi. Se on suurta julmuutta vaimoa kohtaan eikä vaimolta voida vaatia mitään, hänen jaksamisensa mukaan mennään. Nainen, joka tekee lapsen noin, on minusta vaarallisen itsekäs varsinkin jos siis tahallaan tehty, mutta onko nykymaailmassa oikeasti vahinkoja, kyllä ehkäiseminen on hiton helppoa.
En haluaisi lasteni ystäviksi lapsia, joita kasvattaa niin itsekäs ja ahne nainen. Valitettavasti tunnen tällaisia tapauksia. Lapselle en näyttäisi ajatuksiani, syytön hän on, enkä myöskään omille lapsilleni puhu tällaisia ajatuksia ja asioita ollenkaan. Yritän vain välttää kodinrikkojaäitiä viimeiseen saakka. En ole tyly tai sano mitään, en vain halua sellaisia ihmisiä elämääni. Joku moraali pitää olla. Toiselta naiselta ei ryöstetä miestä eikä lapsilta isää! En muuta mielipidettäni vaikka nykyisin kaikkien meielstä jokaiswlla on auurin oiirtein oikeus panna ketä vain.
pikkulapsiperheen elämää täysin vapaasti.
En jaa miestäni toisten naisten kanssa, tuntuisi häijyltä ajatella, että hyväilee jotain toista naista ja kutsuu rakkaakseen, yleensäkin, että teksi jonkun muun olon tuntumaan hyvältä.
Ehei. Jos tarvitsee toisen naisen ja vielä laittaa lapsenkin alulle, niin ei ole paluuta minun elämääni.
Minä olen tuossa tilanteessa se, joka voi kulkea pää pystyssä ja miehen osa jotain ihan muuta.
Elämä ei voisi pettämisen jälkeen jatkua ennallaan, sillä olisi vaikea suhtautua mieheen enää normaalisti. Mies olisi häpeissään ja jotenkin koko asetelma olisi minun varassani.
Ihailtavaa, jos joku kykenee jatkamaan liittoa pettämisen jälkeen.