Vauvan isä haluaa viikko/viikko systeemin
Tulin raskaaksi naimisissa olevalle rakastajalleni. Miehen kannalta kyseessä vahinko, minä tein päätöksen, että nyt tai ei koskaan. Vauva on 3kk ja isyys tunnustettu, mutta isä ilmoittanut nyt, että vaikka me emme yhteistä perhettä perusta, hän haluaa tasapuolisen isyyden ja viikko/viikko -systeemin mahdollisimman pian. Lastenvalvojan mielestä asia OK, meillä yhteishuolto (en tajunnut kieltää) ja kunhan vauva kasvaa, on hänellä 2 perhettä. Rakastajani ja vaimonsa ovat lapsettomia ja heille tämä on kuulemma sellainen ihme, josta he haluavat nauttia.
Minusta on kamala antaa vauvaa vieraille ihmisille. Olkoot miten isä, mutta koska ei ole enää mukana elämässäni (suhde päättyi raskauteen), miksi olisi lapsellekaan perhe.
Kommentit (46)
ei vielä nyt, kun imetän. Ei ole mitään 5v sääntöä vaan ainoastaan tämä ruokkimispuoli, sen jälkeen isällä on samat oikeudet kuin äidillä. Mitä enemmän isä on alusta alkaen vauvan kanssa, sitä parempi suhde. Avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi ei ole äitinsä oma, jos isyys tunnustettu. Isä tosin kyseli, voiko hän pitää vanhempainvapaan ja olla vauvan kanssa päivät, mutta siihen tarvitaan suostumukseni eli ei voi.
Tietysti ryhdyt taaperoimettäjäksi ja imetät sinne 5v ikään! Latenvalvojalla ei mitään sanomista sitten mihinkään vuoroviikoihin, sinähän vielä imetät :)
Olisiko ite kandenu miettiä enneku menee panee vieraita miehiä..... Että VOI KYYYYYNEL! Sen saa mitä tilaa. Ja sillä miehellä onkin oikeus OMAAN LAPSEENSA! Mikä vi**n etuoikeus sulla siihen on olevinaan!!!?

Mitäs meni tuikkaamaan kyrpänsä väärään reikään, sitä saa mitä tilaa.
ts. ei ole käyttänyt kondomia. On siis ollut tietoinen raskauden mahdollisuudesta. Tulee ihan oikeasti mieleen onko tämä aikuisen miehen touhua?
Voiko kaksi ventovierasta naista jakaa vanhemmuuden tällaisessa tilanteessa? Ei ihan totta lapsen elämälle ole paras mahdollinen alku tällainen. Minä en ainakaan olisi valmis jakamaan 18 vuoden (ja pidempääkin!)projektia tässä tilanteessa jos olisin ap. Valitettava tilanne.Mutta ei kyllä isälle löydy hirveästi sympatiaa.
Mutta eikös se mies nimenomaan haluakin osallistua ja pitää lapsea ihmeenä.....??
on ollut se miehen lapseton vaimo. On saanut miehensä ryhtymään suhteeseen, syöttänyt miehelle ajatuksen lapsesta (kai jokainen naimisissa oleva mies käyttää kondomia ihan tautien takia), mies sitten syöttänyt sen varovaisesti ap:lle, joka (vähän yksinkertaisena) luulee ajatusta omakseen. Kohta on lapsettomalla perheellä ILMAISEKSI lapsi, ja sijaiskohtu saa väistyä.
Hatunnosto rouva lapsettomalle! Me kun maksettiin kymmeniä tuhansia euroja meidän lapsista... Olisikin vaan pitänyt laittaa mies etsimään tarpeeksi yksinkertainen sinkku. :D
Mutta eikös se mies nimenomaan haluakin osallistua ja pitää lapsea ihmeenä.....??
Mutta on se aika paljon vaadittu että pientä lasta riepotellaan kahden perheen välillä.
Parhain olisi että alkuun mies ottaisi lapsen vaikka pariksi tunniksi kerrallaan tai kävisi katsomassa aloittajan luona lasta.
Sitten vasta vanhempana alkuun yksi yö kerrallaan, siitä kokonaiseen viikonloppuun.
Isompana sitten viikko-viikko systeemi.
Kyllä ne välit pysyvät isään hyvinä tuollakin tavalla. Kun vain tarpeeksi isä haluaa.
että mies on käynyt työntämässä vehkeensä väärään reikään ja on nyt valmis miehen kanssa yhdessä kasvattamaan lasta puolet lapsen elämästä? Vai eikö vaimolta kysytä mitään? Siis ihan totta sekä isällä että äidillä on tottakai oikeuksia, mutta TULEEKO TÄSTÄ KÄYTÄNNÖSSÄ mitään? Muutama istunto psykologilla ehkä tarvitaan ennen kuin voi toimia.
Pienen lapsen riepottelu....niii..... Mutta se nyt vaan on niin, että lapsella on oikeus isäänsä ihan niinkuin äitiinsäkin. Jos joku on välinpitämätön yhen illan juttujen harrastaja niin ei siitä sovi lasta rankaista viemällä isä pois. Itse on ap ollut hieman kevytkenkäinen niin nyt sitä sitte saa maksaa seurauksista. Ja tässä tapauksessa maksu on se että lapsella on oikea isä...kuinka kamalaaa......
lapsen parasta kokonaisuutena. Mikä tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että pienellä lapsella on yksi koti ja turvalliset samana pysyvät arki rutiinit. Tässä tilanteessa on itsestään selvää että ne ovat äidin luona. Varmaan kasvun paikka kaikille osapuolille ja nyt on tosiaan aika unohtaa omat tarpeet ja ajatella lasta.
Jos mies olisi maksanut vain ruokot ja ei olisi halunnut nähdä lasta, täällä haukuttaisiin, että sika.
Mutta kun mies ei haluakaan olla se, joka maksaa 18 vuotta itselleen tuntemattomasta lapsesta vaan haluaa luoda suhteen omaan lapseensa, on taas sika.
Suomalainen nainen haluaa lapsen, mutta ei isää lapselle. Mutta maksajan hän tarvitsee ja lapselleen perinnön. Siksi hän haluaa tunnustuttaa isyyden. Mutta voi, mikä meteli jos tämä isä haluaakin luoda OMAn suhteen lapseensa.
Ap, homma meni pieleen. Olisit käyttänyt keinohedelmöitystä. Se vaara aina on olemassa jos panetuttaa itsensä tahallaan vauvakuummeessa paksuksi oudolle tyypille, että tämä outo tyyppi haluaakin elää lapsen kanssa.
Jos oikein paha tilanne sattuu, saatat joutua jopa etävanhemmaksi.
Onneksi miehillekin nykyään annetaan joitain oikeuksia suhteessa lapseensa.
Olisiko ite kandenu miettiä enneku menee panee vieraita miehiä..... Että VOI KYYYYYNEL! Sen saa mitä tilaa. Ja sillä miehellä onkin oikeus OMAAN LAPSEENSA! Mikä vi**n etuoikeus sulla siihen on olevinaan!!!?
Mitäs meni tuikkaamaan kyrpänsä väärään reikään, sitä saa mitä tilaa.
lukuisat lapset jakavat lapsuutensa isäpuolien ja äitipuolien kanssa.
Tämäkin on sitten väärin sinun mielestä? Eli jos eroaa niin eronneiden pitää pysyä yksin siihen asti, että lapsi on 30 vuotta.
ts. ei ole käyttänyt kondomia. On siis ollut tietoinen raskauden mahdollisuudesta. Tulee ihan oikeasti mieleen onko tämä aikuisen miehen touhua?
Voiko kaksi ventovierasta naista jakaa vanhemmuuden tällaisessa tilanteessa? Ei ihan totta lapsen elämälle ole paras mahdollinen alku tällainen. Minä en ainakaan olisi valmis jakamaan 18 vuoden (ja pidempääkin!)projektia tässä tilanteessa jos olisin ap. Valitettava tilanne.Mutta ei kyllä isälle löydy hirveästi sympatiaa.
Yleensä mies ensin miettii, minkälaisen naisen kanssa haluaa elää ja millaisen äidin lapselleen.
Sitten etsii tällaisen naisen, elää parisuhteessa ja sitten yhdessä päätetään hankkia se lapsi kun on ensin molemmat valmiita. Väärinhän tässä on molemmat pettäjät tehneet, mutta se ei poista sitä tosiasiaa ettei taaperoikäistä voi riepotella paikasta toiseen.

Ja heti kun lapsi pystyy, on vuoroviikkoasuminen ihan hyvä ratkaisu.
Lapsi kiittää siitä jälkeen päin. Joka toinen viikko vakaassa perheessä, missä isä ja äitipuoli. Toinen viikko yksinhuoltajan luona, joka panetuttaa itseään kelle sattuu ilman ehkäisyä.
Ottamatta sen tarkemmin kantaa lapsen etuun tai tähän asiaan ylipäänsä, viikko-viikko -systeemi edellyttää käytännössä vanhempien yhteisymmärrystä.
Eli ainakin muutama vuosi sitten käytäntö oli sellainen, että jos vanhemmat ei pääse yhteisymmärrykseen, vaan asiasta riidellään oikeudessa asti, tuomioistuin ei viikko-viikko -järjestelyä määrää. Systeemin toimiminen ei käytännössä onnistu, jos vanhemmat eivät pysty asioista sopimaan. En tiedä onko tämä käytäntö muuttunut.
äiti käy hankalaksi, voidaan huoltajuus antaa isälle.

"vakaata" se siellä isän perheessäkin on, kun isukki kerran(?) jo hyppeli vieraaseen petiin ja ihan ILMAN ehkäisyä...
jompikumpi tai toinen käy liiton aikana vieraissa. Älä nyt ole naivi:)
Minä tiedän montakin perheenisää, jotka ovat pettäneet vaimojaan ja silti viettävät hyvää perhe-elämää ja lapsia ei ole huostaanotettu.
Ja heti kun lapsi pystyy, on vuoroviikkoasuminen ihan hyvä ratkaisu.
Lapsi kiittää siitä jälkeen päin. Joka toinen viikko vakaassa perheessä, missä isä ja äitipuoli. Toinen viikko yksinhuoltajan luona, joka panetuttaa itseään kelle sattuu ilman ehkäisyä.
"vakaata" se siellä isän perheessäkin on, kun isukki kerran(?) jo hyppeli vieraaseen petiin ja ihan ILMAN ehkäisyä...
Jos mies olisi maksanut vain ruokot ja ei olisi halunnut nähdä lasta, täällä haukuttaisiin, että sika.
Mutta kun mies ei haluakaan olla se, joka maksaa 18 vuotta itselleen tuntemattomasta lapsesta vaan haluaa luoda suhteen omaan lapseensa, on taas sika.
Suomalainen nainen haluaa lapsen, mutta ei isää lapselle. Mutta maksajan hän tarvitsee ja lapselleen perinnön. Siksi hän haluaa tunnustuttaa isyyden. Mutta voi, mikä meteli jos tämä isä haluaakin luoda OMAn suhteen lapseensa.
Ap, homma meni pieleen. Olisit käyttänyt keinohedelmöitystä. Se vaara aina on olemassa jos panetuttaa itsensä tahallaan vauvakuummeessa paksuksi oudolle tyypille, että tämä outo tyyppi haluaakin elää lapsen kanssa.
Jos oikein paha tilanne sattuu, saatat joutua jopa etävanhemmaksi.
Onneksi miehillekin nykyään annetaan joitain oikeuksia suhteessa lapseensa.
Olisiko ite kandenu miettiä enneku menee panee vieraita miehiä..... Että VOI KYYYYYNEL! Sen saa mitä tilaa. Ja sillä miehellä onkin oikeus OMAAN LAPSEENSA! Mikä vi**n etuoikeus sulla siihen on olevinaan!!!?
Mitäs meni tuikkaamaan kyrpänsä väärään reikään, sitä saa mitä tilaa.
että isällä pitäisi olla kaikki oikeudet ja äidin pitäisi taas luopua omistaan?
Hyvähän se on että mies ottaa vastuun, mutta noin pienelle viikko-viikko systeemi on aivan älytön. Ja jos äiti itse haluaa olla vanhampainvapaalla pienen lapsen kanssa, on hän itsekäs? Ja jos hän ei halua viikko-viikko systeemiä noin pienelle, on hän itsekäs?
Mies kyllä saa halutessaan luotua lapseensa tunnesiteen, se ei vaadi puoleksi asumista.
Kyllä on miehessä vikaa jos pystyy kyllä naiskentelemaan toisen naisen kanssa, mutta ei pysty sitä lasta käydä sen naisen luona katsomassa, vaan pitää heti vaatia pienestä vauvasta asti tuollaista järjestelyä.
Isä on varmasti tärkeä lapselle tulevaisuudessa, mutta pienenä on parempi asua vakituisesti yhdessä osoitteessa kuin pomppia välillä.
Kyllä sitä ikää pitää olla enemmän että sopii viikko-viikko systeemi.
Ja toisekseen, jos tuolla logiikalla ajatellaan, myös isä on itsekäs kun haluaa omia itselleen lapsen eikä äiti saisi hoitaa.