Huutonet (käsittämätön tapaus)
Ensimmäinen tosi erikoinen tapaus huutonetissä. Voittaja ei itse ottanut yhteyttä ja kilpaili toisen huutajan kanssa. Otin yhteyttä häneen s-postilla ja sovimme noudosta. Ei pitänyt itse mitään yhteyttä vaan aina itse jouduin ottamaan yhteyden häneen.
Sitten kertoi päivän jolloin tulossa noutamaan, mutta kun kellonaika tuli ja meni niin yhteyttä ei ottanut. Soitin hänelle ja kertoi olevansa Espoossa ja lähtee sieltä.
Ei näkynyt eikä kuulunut ja puhelimessa kertoi, että navigaattori ei löydä Malmia ja Pukinmäkeä. Ei tunnista paikkoja. Kertoi ajavansa rinkiä jossain.
Sitten kertoi, että nyt saa riittä ja ei lunasta huutojaan.
Eka siis tapaus jolloin navigaattori ei löytänyt tunnettuja paikkoja. Soitot tulivat aina niin, että ei autonääntä kuulunut vaan ikäänkuin olisi soittanut kotoa.
Hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.
Kommentit (55)
Vaikka sitten itse siitä kostonegan saisi. Laittamatta jättämällä tekee karhunpalveluksen muille ja hupihuutajalle oikeen kiltin palveluksen. Oman neganhan voit selittää kostonegaksi syiden kera. Kyllä siitä fiksut käyttäjät tunnistaa aidon negan ja kostonegan. Luultavasti kostonegan saaneella on positiivisia enemmän.
Ei niitä omia negoja voi ruveta julkisesti selittelemään, yhteyttä vaan ylläpitoon.
Kostonegan antaminen on törkeää!!!!!!!
Mua naurattaa eräs tapaus huutonetissä.Eräs nainen joka vinkuu joka asiasta.
Jos hän huutaa jonkun kohteen ja postikulut ovat suuremmat (esim joku pyytää 1.05 vaikka todellinen postin hinta 1,0 e) niin tämä antaa neutraalin tai negan. On saanut itse tästä asiasta johtuen monia negoja ja neutraleja
"Miult tulee ainakin neutraali jos postikulut heittelee"
Niin ja sellainen että yhellä ihmisellä on monta tunnusta ja ostavat toisiltaan kohteita ja saavat pos.palautetta.
Mua naurattaa eräs tapaus huutonetissä.Eräs nainen joka vinkuu joka asiasta. Jos hän huutaa jonkun kohteen ja postikulut ovat suuremmat (esim joku pyytää 1.05 vaikka todellinen postin hinta 1,0 e) niin tämä antaa neutraalin tai negan. On saanut itse tästä asiasta johtuen monia negoja ja neutraleja "Miult tulee ainakin neutraali jos postikulut heittelee" Niin ja sellainen että yhellä ihmisellä on monta tunnusta ja ostavat toisiltaan kohteita ja saavat pos.palautetta.
marisijoita on myös ollut.
Luulisi jokaisen selväjärkisen tajuavan ettei huuda jos elämä on kiinni viidestä tai kymmenestä eurosta tai sentistä. Usein luullaan, että kaikki paketit tulee kirjeenä tai maxikirjeenä vaikka olisi lasitavaraa joka pitää pakata hyvin ja laittaa varovainen kuljetus.
Mulla oli sellanen tapaus joka alkoi vinkumaan postikuluista (ei siis ollut huutanut kohdetta vaan kyseli tuotteesta"
"Ei ny noi postarit voi siis noi kalliita olla.Ja hintaki aika paljo."
Tuote oli hajuvesi jossa oli 100 ml.Pyysin postareita 6,70 ja hintaa oli 15 e.Hajuvesi oli vielä Versacen.
Mutta kaikista eniten (ainakin mua)naurattaa ja suututtaa ne tyypit jotka myyvät esim.Chanelia,Louis Vuittonia ja Guccin laukkuja ym.jotka ovat selvästi väärennöksiä.
Kyselin kerran ja muistutin säännöistä.
"Ei oollee aitoo vain tylilinen.Pitäissit huolessi omissa aiossas"
Eli Louis Vuittonin laukku joka on feikki ja jossa lukee Louis Vuitton paris on vain tyylinen.
Mulla oli sellanen tapaus joka alkoi vinkumaan postikuluista (ei siis ollut huutanut kohdetta vaan kyseli tuotteesta" "Ei ny noi postarit voi siis noi kalliita olla.Ja hintaki aika paljo." Tuote oli hajuvesi jossa oli 100 ml.Pyysin postareita 6,70 ja hintaa oli 15 e.Hajuvesi oli vielä Versacen.
juuri noin.
Tosiaankin noita marisijoita on vaikka eivät edes huuda.
Se on varmaankin niin, että tälläisten foorumien kautta se paljastuu kuinka paljon on mielisairautta ihmisillä.
Tottahan toki hajuvesipullo on pakattava hyvin ja ei se minkään kirjemaksula tule.
en enää anna kenellekään hakumahdollisuutta. Ihan lähialueelle (kävelyetäisyydelle) vien itse kotiovelle! Mitään kadunkulmatreffejä en sovi. Niin monta lounastaukoa huvennut "ei ketään" odottaessa ja olen ollut nälässä loppupäivän töissä! Jos teitä harmittaa, että ette pääse hakemaan myyjältä, niin kiittäkää noita paskoja ohareita tehneitä ostajia asiasta.
Ja nämä minua aiemmin vastanneet myyjät ja ap, niin siirtykää vaan samaan käytäntöön. Teette sen kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, sillä vakuutan, ettei tuo tapaus ole ainutlaatuinen, jos jatkatte enemmän huutiskauppaa!
Mitään treffejä minnekään, edes lähistölle en enää sovi, sillä mulla on muutakin tekemistä kun seisoa jossain kadunkulmalla.
Mutta jos olen joka tapauksessa kotona, niin eipä haittaa odotella siinä samalla jospa joku ilmaantuu noutamaan.
Useimmat ovat olleet asiallisia ja noutaneet ihan ajallaan ja kaikki oli ok.
Jotkut tuotteet vaan ovat sellaisia että ei kannata lähettää, kätevintä on noutaa.
Takana jo reilusti yli 1000 kauppaa, ja edelleen annan tämän nouto mahdollisuuden.
että henkilö oli maksanut huudetun tuotteen hinnan tililleni, mutta ei postikuluja (pakettina). Laitoin hänelle useamman kerran viestiä, että voitko maksaa postikulut, niin lähetän tuotteen, (tuotteen hinta oli ehkä 15 € ja postikulut sen 8,5 €, niin en halunnut lähettää omalla kustannuksella). Lopulta laitoin viestiä, että jos postikulut tuntuvat liian suurilta, niin palautan rahat sinulle ja perutaan kaupat. Koskaan en saanut mitään vastausta tai palautetta. ja minulle jäi siis rahat. Outoa.

Tuotteen hinta oli vaan noi 5€ ja postikulut olisi ollut 4,50€. Huijariksi haukkumista ym. sain sähköpostilla ja joka kerta vastasin että kun maksaa myös postikulut laitan tuotteen postiin. Ei maksanut eikä noutanut tuotetta. Puhelinnumeroa minulla ei ollut. Lopulta laitoin negan palautteen että postikulut maksamatta ja tuote lähte heti postiin kun myös postikulut on maksettu. Ei kuulunut ostajasta mitään ja tuote on edellen minulla. Tämä tapahtui jo 1-2 vuotta sitten.
kun olin tehnyt voittavan huudon, ja ottaessani yhteyttä myyjään tämä ilmoittikin myydeensä ko.pöydän aamulla sukulaiselleen, oli siis edelleen myynnissä silloin... Annoin negan itse, koska minusta tavara pitää sitoutua myymään, jos jos hv ylittyy jne. Myyjä pisti negan, olin kuulemma hankala enkä ymmärtänyt pahoittelua ja muuttunutta tilannetta. WTF?!

siellä on josta kerroit. heitä pitäisi aina ymmärtää ja luulevat, että kaikkialla saavat tehdä miten lystää.
huonoa huutonetissä on se, että noiden mielisairaiden palautteita ei saa poistettua.
Yp on ainakin minulta poistanut noin 5 kostonegaa.
[/quote]
huonoa huutonetissä on se, että noiden mielisairaiden palautteita ei saa poistettua.
[/quote]
vaikka on maksanut siitä jo yli viikko sitten? Ärsyttää nää myyjät kun mainosta että lähettää heti postiin kun rahat näkyy tilillä. Sitten ei kuulu viikko mitään. Mä on maksanut noi tuotteet samana päivänä ku kauppa meni kiinni. Eikä edes osaa antaa palautetta. Viimeinen kerta kun ostan tuolta mitään!!!
Ootko tosissasi? Viikko ei ole vielä mitään. Jos maksat vaikkapa perjantai-iltana, raha lähtee sun pankista maanantai-aamuna tai -iltana. Voi olla perillä vasta keskiviikkona eri pankkiryhmän pankissa (Pankit vedättää korkoja itselleen pihistelemällä yhden pankkipäivän kansalaisten rahoja omalla tilillään.). Torstaina ostaja näkee sen rahan tilillään töistä tultuaan. Pakkaa illalla ostoksesi ja vie aamulla töihin mennessä postilaatikkoon tai perjantai-iltapäivänä töiden jälkeen tiskille, jos vaatii postineidin punninnan. Joissakin posteissa klo 16:00 jälkeen ei enää posti liiku minneen sinä viikonloppuna, eli jää sinne tiskin taakse kasoihin. Maanantaina aamulla haetaan postitoimipaikan postit jakelukeskukseen, jossa ne maanantain aikana lajitellaan ja lähetetään tiistai-aamuksi sun postitoimistoon. Sitten postin jakaja tuo sulle joko postin postilaatikkoon tai pakettikortin.
Jos tuohon vielä osuu jokin pyhäpäivä esim. loppiainen matkan varrelle, niin huomioitava ne päivät myös viivytyksinä.
Eli kyllä nyt pitää 2 viikkoa malttaa omasta maksusta odotella postia ennenkuin alkaa yhtään hermostuttaa vielä!
Mulla on eka kerta, että joku huutaa osta heti -tuotteen, eikä ole silti kahteen viikkoon maksanut eikä vastannut sähköpostiini. En ole laittanut ilmoitukseen mitään 'maksa heti tai annan negan' -tyylistä tekstiä, koska noin 150 kaupan aikana ei ole ollut tarvetta.
Minua ei harmita, että kauppa peruuntuisi,voisin laittaa sen uudelleen myyntiin, mutta kauanko on hyvä aika odottaa yhteydenottoa?
Ajattelin laittaa neutraalin palautteen, jos kauppoja ei synny,toivon ettei vastaa negalla, koska todellakaan en ole lukuisista yrityksistä saanut yhteyttä ostajaan.
Onneksi minulla on jo noin 70 erittäin positiivista, joten yksi neutraali/nega ei varmaan ihan hirveästi joukossa paina.
Mulla on eka kerta, että joku huutaa osta heti -tuotteen, eikä ole silti kahteen viikkoon maksanut eikä vastannut sähköpostiini. En ole laittanut ilmoitukseen mitään 'maksa heti tai annan negan' -tyylistä tekstiä, koska noin 150 kaupan aikana ei ole ollut tarvetta. Minua ei harmita, että kauppa peruuntuisi,voisin laittaa sen uudelleen myyntiin, mutta kauanko on hyvä aika odottaa yhteydenottoa? Ajattelin laittaa neutraalin palautteen, jos kauppoja ei synny,toivon ettei vastaa negalla, koska todellakaan en ole lukuisista yrityksistä saanut yhteyttä ostajaan. Onneksi minulla on jo noin 70 erittäin positiivista, joten yksi neutraali/nega ei varmaan ihan hirveästi joukossa paina.
ikäviä tapauksia koska jos laitat uudelleen myyntiin niin tuo taukki voi antaa negan koska peruit hänelle myynnin.
Yp on ainakin minulta poistanut noin 5 kostonegaa.
huonoa huutonetissä on se, että noiden mielisairaiden palautteita ei saa poistettua.
samat taukit yp:n henkilöt koska eivät voi tehdä mitään.
Sinua on onnistanut, että on ollut eri tyypit yp:ssä.
Mulla on eka kerta, että joku huutaa osta heti -tuotteen, eikä ole silti kahteen viikkoon maksanut eikä vastannut sähköpostiini. En ole laittanut ilmoitukseen mitään 'maksa heti tai annan negan' -tyylistä tekstiä, koska noin 150 kaupan aikana ei ole ollut tarvetta. Minua ei harmita, että kauppa peruuntuisi,voisin laittaa sen uudelleen myyntiin, mutta kauanko on hyvä aika odottaa yhteydenottoa? Ajattelin laittaa neutraalin palautteen, jos kauppoja ei synny,toivon ettei vastaa negalla, koska todellakaan en ole lukuisista yrityksistä saanut yhteyttä ostajaan. Onneksi minulla on jo noin 70 erittäin positiivista, joten yksi neutraali/nega ei varmaan ihan hirveästi joukossa paina.
ikäviä tapauksia koska jos laitat uudelleen myyntiin niin tuo taukki voi antaa negan koska peruit hänelle myynnin.
Laita viesti, että odotat kaupan lunastamista ja yhteydenottoa xx päivää ja jos ostajasta ei mitään kuulu, katsot kaupan perutuksi, laita tuotteen uudelleen myyntiin ja katsot parhaimmaksi antaa neutraalin palautteen lunastamattomasta huudosta + ei vastaa yhteydenottoihin.
parhaimmaksi antaa neutraalin palautteen lunastamattomasta huudosta + ei vastaa yhteydenottoihin.
samat taukit yp:n henkilöt koska eivät voi tehdä mitään. Sinua on onnistanut, että on ollut eri tyypit yp:ssä.
Kari nimiseltä tyypiltä ylläpidosta viesti ettei voi poistaa negoja vaikka tietävät, että ne on aiheettomasti annettu.
fuck kari.