Lue keskustelun säännöt.
Sairaslomaa,äitiyslomaa, masentaa..
19.01.2011 |
Onko muilla vastaavia tuntemuksia, oon viikoilla 32+6 ja ekaa odottelen. Lapsi erittäin toivottu mutta silti välillä tuntuu että olis jonkinlaisessa limbossa, välitilassa, mikään ei oikein kiinnosta väsyttää ja vituttaa.. Pariviikkoa joutunut olemaan sairaslomalla ja se jatkuu äippälomaan asti eli toisinsanoen yksin kaiket päivät kun jo kaupassa käyntikin tuottaa supisteluja. Oon kuullut paljon raskauden jälk.masennuksesta ja pelkäänkin että voiko tää tästä pahentua vielä, ymmärrän kyllä et hormoonit heittelee mut jotenkin toivois että ne heittäis joskus positiivisempaan suuntaan. Olen jo niin turta tähän kotona oloon ja en jaksa repiä huumoria päivittäisestä siivouksesta ja pyykinpesustakaan, miehen ymmärrys riittää siihen asti et no käyt vaikka kirjastossa...no joo kiitos vaan, joka päiväkö kipitän sinne niin johan elämä taas hymyilee. En siis haudo itsemurhaa koska tiedän että tämä varmaan välivaihe mutta toivoisinkin että jos jollain on vastaavaa kokemusta tästä odotuksen ihanuudesta ja on vielä siitä selväjärkisenä selvinnyt niin vinkkejä saa laittaa. Haluan olla tulevalle lapselleni läsnä oleva äiti enkä mikään mielialalääkkeitä popsiva itkuntuhruinen muka äiti.
nimim.tilittäjä
Kommentit (8)
Itse kyseiseen masennukseen shoppailin joka pöivä, nettiputiikit, huuto.net, kävin kaupoillakin. Onneksi oli ylimääräistä rahaa, muuten olisin ollut ihan pississä.
Mun masennusoireisiin kuuluu hillitön rahantuhlaus :P
Noh, se meni ohi. Kuullostaa kliseeltä ja ärsyttävältä, mutta koita levätä. Pystyisitkö käymään harrastamaan liikunnaksi uimista, sehän on kuitenkin melko kevyt ja lempeä liikuntamuoto!?
Synnytyksen jälkeen tekemisen puute tosiaankin häviää ja jossain vaiheessa kaiholla muistaa sitä "tylsää" aikaa.
Ymmärrän kyllä tylsyytesi ja tuskastumisesi täysin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itseasiassa oon shoppailut suuren osan pari päivää sitten saamastani palkasta :) Olenkin ihmetellyt miks toi tavaran haaliminen tuottaa yhtäkkiä niin suurta euforiaa. "Hienoa" kuulla silti että muillakin vastaavia oireita, lapsettomat kaverini sekä toisinaan mieskin kun tuntuu olevan toisinaan kateellinen tästä vapaa-ajastani, itse taas nautin siitä tunteesta että olen töissä ja teen siellä kaikkeni jotenkin iteluottamuskin tuntuu riippuvan siitä kuinka paljon olen tehnyt töitä tai kotihommia onhan se hieman säälittävää.
Valitettavasti olen myös tietyllä tapaa uskonnonuhri sillä vietin nuoruuteni hyvin kristillisessä "yhteisössä" jossa tulin raskaaksi kun ehkäisy ei ollut arvojen mukaan sallittu sen seurauksena raastava abortti jonka jälk. tämä yhteisö leimasi minut lapsen murhaajaksi.
Luulen että tuolla menneisyydellä on kohdallani myös jonkinlainen merkitys kun lähes koko odotus ollut suurta syyllisyyttä ja pelkoa.
nimim:tilittäjä
Haluan olla tulevalle lapselleni läsnä oleva äiti enkä mikään mielialalääkkeitä popsiva itkuntuhruinen muka äiti.
nimim.tilittäjä
Jos masentunut haluaa olla hyvä äiti, niin hän juuri popsii niitä lääkkeitä. Se itkuntuhruisuus tulee siitä, kun on masentunut.
Toisilla heittää hormonit niin, että masennus tulee vaikka sitä ei haluaisi. Toivon, että sitä sinulla ei ole eikä tule. Toisaalta masentumisen kokeminen voisi mahdollisesti lisätä sinulle suvaitsevaisuutta.
Jos et tiennyt, niin myös masentunut voi olla hyvä äiti eikä mikään muka äiti.
Sitä ehtii miettiä kaikenlaista päivän aikana. Samoin ehtii listata niitä "töitä" joita pitäisi tehdä, mutta ei pysty. Tuo aika on vain väliaikaista, kuten itsekin totesit. Kun vauva syntyy, pystyt taas touhuamaan ja liikkumaan, myös kodin ulkopuolella. Itse käytin ne pitkääkin pidemmät tunnit hömppäromaanien lukemiseen. Ajatukset sai muualle ja kirjan halusi lukea loppuun mahdollisimman nopeasti. Laatikollinen siinä meni, mutta pääkoppa pysyi kasassa. Nyt sitä aikaa muistelee lämmöllä, ei tarvinnut tehdä mitään, sai vaan levätä.
Haluan olla tulevalle lapselleni läsnä oleva äiti enkä mikään mielialalääkkeitä popsiva itkuntuhruinen muka äiti.
nimim.tilittäjäJos masentunut haluaa olla hyvä äiti, niin hän juuri popsii niitä lääkkeitä. Se itkuntuhruisuus tulee siitä, kun on masentunut.
Toisilla heittää hormonit niin, että masennus tulee vaikka sitä ei haluaisi. Toivon, että sitä sinulla ei ole eikä tule. Toisaalta masentumisen kokeminen voisi mahdollisesti lisätä sinulle suvaitsevaisuutta.
Jos et tiennyt, niin myös masentunut voi olla hyvä äiti eikä mikään muka äiti.
En tosiaan tarkoittanut niin etteikö masentunutkin voisi olla hyvä äiti, olen itse nuorena sairastanut masennusta vaikeiden tapahtumien johdosta ja siihen sain lääkityksen jonka seurauksena usein häviää myös ns. normaalit tunteet ja ihmisestä tulee helposti pelkkä kuori siitä syystä käytin termiä muka äiti. Tuntuu vaan että itse hakemalla hait tekstistäni jtn. kritisoitavaa. Käsittääkseni lähes jokainen odottaja itkeskelee "ilman syytäkin" ihan vaan hormoniheittojenkin takia joten on vaikea mennä kenenkään toteamaan missä kulkee normaaliuden ja masennuksen raja.
Kunhan tässä omaa oloani viattomasti tilitin toiveissa löytää kohtalotovereita ja ed. tarkoitus ei ollut sillä ketään loukata.
nimim:tilittäjä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
la parin kuukauden päästä ja supistusten takia jouduin saikulle jo marraskuussa. Ennen joulua kävin yksityisellä ultrassa ja totesi, ettei 'vaaraa ennenaikaiseen synnytykseen' hänen mielestään ole, vaikka supistaa käytännössä ihan koko ajan. (eli kohdunkaula ei ole lyhentynyt tms) Ehdin olla pari kuukautta (saikku + joululoma) kotona, ja oireet olivat ihan samat kuin sulla. Sitten onneksi pääsin/jouduin jatkamaan opintoja ja fiilis on mahtava. Vaikka nukkumisesta ei tule käytännössä mitään (kuulemma johtuu hormoneista), mutta pelkästään järkevä tekeminen ja ihmisten tapaaminen auttaa.. (nettishoppailu myös ;) ) Toki vauhtia on ollut pakko hiljentää, mutta myös nuo 'turhat' saikut vetää mielen matalaksi.
Mulla myös taustalla vakava masennus lapsuuden hyväksikäytön vuoksi ja itse olen tosi avoimesti puhunut pelosta synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Meillä lääkäri otti tosissaan, kaikki on nyt etukäteen suunniteltu sekä kotona että lääkärissä - eli fiilis siltäkin osalta hyvä. (esim. olen varautunut pulloruokintaan hankkimalla välineet, muutenkin kaikki kamat miehelle suunniteltu myös tms. ja lääkärissä sitten keskusteltu eri lääkevaihtoehdoista yms.) Toivottavasti mitään ei tule, mutta varautuminen kannattaa - ja rauhoittaa :) (siis jos tietää itsellä taipumusta olevan)
Tylsinä hetkinä suorittajapersoonana olen valjastanut kodinkoneet käyttöön (pessyt suurin piirtein puhdasta pyykkiä, astioita tms.) tulee itselle fiilis, että saisi oikeasti jotain aikaan. Käsityöt ja hankalan mutta herkullisen aterian auttaminen on auttanut kanssa. (ja nämä neuvoja silloin kun masennusta ei vielä ole!! muistan kyllä fiiliksen kun mulle ehdotettiin pahassa vaiheessa korvapuustien leipomista.. aaargh) Koita keksiä väsäämistä, muista meikata/laittaa hiukset/pitää rutiineja ja tsemppiä - toivottavasti helpottaa, ainakin toisina päivinä :D (heh, kirjastossakin voi olla kivaa.. mutta..)
Ja tohon äitiyteen ja masennukseen.. olen samaa mieltä masentunut voi olla hyvä äiti, mutta on tuossa riskejäkin. Siksi ainakin itse yritän mahdollisimman paljon varautua hommaan etukäteen. Meillä onneksi mies tietää mun taustat ja ottaa homman vakavissaan. Kyllä se vauva-aika on tosi rankkaa myös ilman masennusta (samaa kotona istumista, väsymystä, tylsyyttä), että ihan normifiiliksiinkin kuuluu tympääntyminen. Vaavi tuo toki sen ilon, mutta koska haluaisin alusta asti pystyä nauttimaan siitä, olen etukäteen pyrkinyt minimoimaan stressitekijät, suunnitellut päivärutiinit (ihan sama nukkuuko 2kk muskarissa, äiti ei nuku :D )ja sitten varmistanut myös ton lääkityspuolen. Kyllä musta on vastuullista ottaa homma tosissaan ja yrittää hoitaa itseänsä ja varautua etukäteen. Ja tarkoitus ei ole todellakaan syyllistää ketään!
Jäin sairaslomalle rv26 ja kyllä nuo kuvailemasi tunteet kuulostavat melko tutulle. Mä en kyllä nukkunut enää rv31 jälkeen kuin max puolen tunnin pätkiä, joten se vaikutti eniten yleiseen olotilaan. Mies kans ehdotteli että lue kirjaa/katso elokuvaa ja muuta johon olin aivan KYPSÄ. En voinut enää kävellä kuin vessan ja jääkaapin väliä kipujen takia.
Ekat kolme kuukautta synnytyksen jälkeen meni aika sumussa, mutta sen jälkeen alkoi helpottaa. Tänään tunnen olevani melkein normaali :) (Lapset 2v)