Onko paikalla molempikätisiä?
Itse en oikein tiedä olenko oikea- vai vasenkätinen. Suurimman osan asioista teen eri kädellä kuin muut, mutta kirjoitan kyllä oikealla.
Uskoisin, että kirjoittaminen oikealla johtuu siitä, että mut on lapsena "pakotettu" tai opetettu oikeakätiseksi. Enää en osaa vasemmalla kirjoittaa, pienempänä sekin onnistui.
En miellä itseäni vasuriksi kuitenkaan, mutta käytännössä sitä olen, juuri kirjoittamista tms. lukuunottamatta. Mulla on jo pitkään ollut kauhea identiteettikriisi tämän asian takia (ainakin silleen vähäsen :)).
Kommentit (4)
Mutta pelaan biljardia kuin väsenkätiset, kuten sitten sählyssä yms. pelaan enemmän kuin vasenkätiset.
ja osasin ennen myös kirjoittaa enemmän vasurilla. Jouduin tämän taidon harjoittelemaan nuorena aikuisena kun sain selkään sellaisen levolla hoidettavan lihastulehduksen joka esti esim. hiiren käytön oikealla kädellä.
Samaa "vikaa" tosin vähän vähemmän (siis ennenkuin joku nuuskii palkokasvia, en koe sitä viaksi, kun nyt on tuollainen puheenparsi...)
Syön esim. vasemmalla, käytän puhelinta, tekstareita tms. vasemmalla, mutta kirjoitan, leikkaan ja ompelen oikealla.
Joissain mailapeleissä (tennis, pöytätennis) minulla ei ole vahvempaa eikä myöskään vakiintunutta puolta, mikä hankaloittaa (satunnaista) pelaamista kun vaihdan mailakättä pallon mukaan.
Jääkiekko-, sähly- jne mailat ovat righteja.
Lapsuuden perheeni ja myös oma perheeni usein kommentoivat minun tehneen tai laittaneen asiat "väärinpäin", ovat siis kaikki oikeakätisiä.
Rikkauttahan tämä, ei kaikkien tarvitse olla samanlaisia;-)
mutta joitakin asioita en vaan osaa tehdä oikealla, esim. pelikorttien sekoittamista.