Lue keskustelun säännöt.
Se oli vaan talo!
14.01.2011 |
No niin, kaikki kyökkipsykologit. Mikä helkkari mua oikein vaivaa?
Ollaan etsitty taloa. Mä löysin yhden, ja rakastuin siihen. Aluekin just oikea. Sain miehen sitä kattomaankin ja sekin tykästyi. Mutta kun pitää miettiä. Ei näin isoja päätöksiä voi tehdä noin vaan. Sain sen käymään pankissakin. Ja sit piti taas tuumailla. Kuukausia! Ok, se oli suht vanha talo, mutta siistikuntoinen ja meidän budjettiin sopiva. Mä kun menin sinne ekan kerran, tuntui kuin olis tullut kotiin. Haaveilin ja muistuttelin aina välillä, että se olis muuten vieläkin myynnissä... Kerkisin mielessäni sisustaa jo koko töllin ja siinä oli juttuja, joihin tiesin lastenkin rakastuvan. Siellä oli melkein kaikki, mitä talolta kaivattiin.
Viime viikolla KUUKAUSIEN tuumailun jälkeen mies totesi, että voishan sitä kai käydä vielä uudestaan siellä pankissa juttelemassa, kun olis se talo varmaan aika hyvä. Tällä viikolle se myytiin.
Meinasin latasta ukkoa päin näköä siinä vaiheessa. Illalla itkin ja tuntui, että kaikki haaveet meni siinä. Me ei päästä ikinä tästä betonikuutiosta pois. Ahdistaa ja surettaa.
Miksi? Miten hevossa yks saakelin tölli voi saada mut parkumaan ja murehtimaan kuin olisin lähiomaisen menettänyt? Onko mulla joku jälkijättönen kolmenkympin kriisi?
Kommentit (21)
eli nuolaisit ennen kuin tipahtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis siksi että mekin ollaan löydetty talo, talo johon ihastuin ja joka tuntui täydelliseltä meille. Meni toisille. Aikaa myöten olen päässyt yli ja on käynyt uudestaankin niin.
Eli toi on ihan normaali olotila toi itku. Kyllä sä yli siitä pääset.
Samaa taloa ei voi myydä usealle, aina jotkut jää nuolemaan näppejään.
Älyää skarpata kun seuraava helmi tulee myyntiin. Tosi hyvät voi mennä viikossakin...vinkvink
taloja tulee ja menee ja harvoin ne nyt ihan NIIN ainutlaatuisia on, ettei toista yhtä sopivaa tai jopa sopivampaa löytyisi vuoden sisään. Niin että kyllä te "ikinä pääsette siitä betonikuutiosta".
Mutta sä taidat olla muuten jotenkin väsynyt ja turhautunut ja purat sitä nyt tässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa mennä pankkiin NYT yhdessä. Varaa aika ja sovitte laina-asiat etukäteen.
Sitten alatte yhdessä etsimään. Kun käytte katsomassa niin teette heti sitä tarjousta!
Me käytiin katsomassa kerran perjantain esittelyä ja soitettiin maanantaina välittäjälle joka välitti että kauppa on tehty toisen ostajan kanssa. Se oli ihana talo mutta ei auta, me oltiin miehen kanssa ihastuneita taloon mutta kun ei heti otettu puheeksi välittäjän kanssa niin kaupat meni toisen ostajan kanssa.
Älkää tehkö noin kuin te teette!
Heti pankista alustavat tiedot mihin teillä on varaa ja sitten alatte katselemaan sopivia koteja ja heti puhumaan välittäjälle että talo kiinnostaa.
Taloja ei osteta pitkällä aikajanalla, pitää olla valmis samantien tekemään kaupat. Se menee heti toiselle jos ei itse ole mukana hieromassa.
Ostettiin oma talo esittelystä jossa kävi 10 ihmistä ja heti annettiin oma tarjous.
Aikasemmassa talossa oli samantien toinenkin tarjoamassa. Siis kolmas kiva talo saatiin.
Kanattaa muistaa että pintoja vaihtaa, vanhaa laittaa uuteen. Kamalat huonekelut ja muu irtosälä lähtee pois: opettele näkemään rojun keskeltä metsä puitta..
Ota huomioon että myyjä saattaa olla vanha ihminen tai leskeksi jäänyt jota ei kiinnosta nurkkien siivoaminen. Tälläsien ihmisien kodit saattaa olla hyväkuntosia mutta sisustus saattaa karkottaa pintaliitäjät -kamalan värisen tapetin saa revittyä pois ja vaihtaa omaan tyyliin sopivaksi.
kun ei mitään oikeita vastoinkäymisiä ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä on siis ollut lainalupaus jo aikaa sitten. Periaatteessa mikään ei olis estänyt tekemästä tarjousta. Paitsi se, että miehen pitää miettiä ja tuumailla ja pohtia joka jumalan asia pohjamutia myöten. Pitää vertailla ja pähkäillä.
Meidän autokaupat oli aikanaan vähintään yhtä mielenkiintoisia, aika hiton monta helmeä tuli ja meni. Kunnes mä sanoin, että tää otetaan. piste. Ja sit naristaan, kun hän ei saa päättää mistään... (Mä tosin sit ihan itse maksoinkin sen auton = laina on kokonaan mun nimissäni, taloon mulla ei yksin ole ihan varaa...)
Täällä ongelma on se, että niitä riittävän isoja tulee harvemmin myyntiin siihen hintaan, että siihen olis varaakin. (Meillä monta lasta ja tää neliö alkaa kohta tosissaan ahdistaa, kun kuopus olis kiva saada meidän makkarista pikkuhiljaa johonkin muualle nukkumaan...) Tällä hetkellä ei ole yhtään. Koululaisen takia ei huvittaisi nyt lähteä kovin kauaskaan (miehenkin työpaikka on täällä). Ja mä tykkään tästä kylästä.
Pientä pintaremonttia osataan kyllä tehdä. Se ei ole ongelma. Tossakin oli kaikki sisustat jostain 80-luvun hämärästä :p
kun ei mitään oikeita vastoinkäymisiä ole.
Olen kai päässyt jo liian hyvin yli siitä, että yksi lapsista on erityislapsi ja sen sellaisesta ;P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
makuuhuoneita, metsästäminen on oikeasti hankalaa. Neliöitä on taloissa paljon, mutta monesti ne ovat erilaista hukkatilaa, mistä iso lapsiperhe ei hyödy mitenkään. Joten ymmärrän ap tunteen. Mutta se ei nyt sitten ollut teille tarkoitettu, tsemppiä etsimiseen.
makuuhuoneita, metsästäminen on oikeasti hankalaa. Neliöitä on taloissa paljon, mutta monesti ne ovat erilaista hukkatilaa, mistä iso lapsiperhe ei hyödy mitenkään. Joten ymmärrän ap tunteen. Mutta se ei nyt sitten ollut teille tarkoitettu, tsemppiä etsimiseen.
Emme tee yhtään mitään 40 neliön olkkarilla, varsinkaan jos makuuhuoneita on vaan 3... Tai vielä karmeempaa, joku hiton takkahuone. Mitä ihmettä tekee takkahuoneella??? (Varsinkin jos se on semmonen ihme räppänä, onnettoman pieni/kapea tai jotenkin puoliavoin tila, jota ei voi edes laittaa makuuhuoneeksi..)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosia kierelimme asuntonäyttöjä.
Kun teimme päätöksen, että ostetaan heti kun kohdalle sattuu sopiva niin menimme pankkiin sopimaan lainasta.
Sen jälkeen kiertelimme näyttöjä tosissamme.
Heti kun vastaan tuli hyvä vaihtoehto niin kerroimme välittäjälle, että haluamme yksityisen näytön. Siellä sitten tutkimme tarkasti kaikki paikat, yleensä mukana oli rakennusammattilainen.
Lopulta teimmekin tarjouksen kun oli valmiina lainalupaus. Saimme unelmiemme talon :)
Mitä se mies sitten siellä pankissa ramppaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse vähän mietin talon hankkimista, mutta kun suku, tuttavat, työkaverit jne. koko ajan kyselivät milloin ostatte talon, kun lapsikin. Nuorena ja tyhmänä aloin itsekin ajatella, että talo on saatava, ettei ole elämää ilman omakotitaloa.
Voi miten toisin tekisin nyt..
Olen iltakävelyllä katsellut yhtä rivitalohuoneistoa, ja sanonut miehelle että siinä on meidän tuleva kotimme.
Ja nyt, joulunpyhinä se tuli myyntiin. Olin ihan täpinöissäni ja näin jo itseni siellä asumassa seuraavat 20 vuotta.
Vaan kun pyhät olivat ohi ja pääsin taas koneen ääreen, niin huoneisto oli jo myyty.
Vaikka emme ehtineet edes harkita tosissamme sen ostamista, niin olen nyt ihan maassa...
Jos sitä on kuukausitolkulla myyty, niin se ei voi olla mikään erityinen helmi! Sinulla on nyt vaan päässäsi ajatus siitä että se olisi täydellinen ja kun sinne pääsisivät, muuttuisi elämänne täysin.
Oikeasti varmaan murehdit ja parut sitä että puolisonasi on tuollainen jahkaaja, jonka takia kaikki menee ohi suun.
muuttavani pitkäaikaisesti mihinkään muuhun paikkaan, kuin paikkaan, joka tuntuu heti kodilta.
Tiedän ap mitä tarkoitat ja miten sua harmittaa! Semmoisia ei tule kauhean usein vastaan, jotka kolahtaa kerrasta.
Meidän unelmatalo meni nenä edestä kun omistaja möi kavereilleen. Esitteli meille ilmeisesti vain saadakseen vertailevan tarjouksen. Ihastuttiin ihan tosissaan siihen taloon. Ilmoitus että ei nyt sitten myykkään meille, oli kuin isku vasten kasvoja. Olo oli molemmilla samanlainen kuin olisi tullut jätetyksi parisuhteessa. Pitkän aikaa meni tuosta yli pääsemiseen.
ihan vaan kerrostaloasunto ohi. Toiset oli valmiit maksamaan 20 v vanhasta saman kuin saa uudistuotannosta, eli nyt sitten katsellaan miehen ehdottelemia uudistaloja. Olen jo pääsemässä vauhtiin mukaan...
mutta, kyllä oli jo sen kerrostaloasunnon, joka oli myynnissä laittanut päässäni kodiksi. Sijainti oli niin, ettei lasten olis tarttenut vaihtaa koulua/hoitopaikkaa.
Ja meillä on oikeasti ihan sairaan ahdasta (tavaratkin omassa, mun vanhempin, appivanhempien varastoissa paljolti). Jotenkin se unelma vapaudesta huumasi, ja tipahdus oli kova.
Kyllä mä siinä jokusen illan kahlasin oikotietä ja meni useampi drinkki... ja nessu :).
Elämä on.