Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Nyt mä tarvitsen teidän apuanne!!
12.01.2011 |
Asia koskee parisuhdettani. Olen itse alle 40 vuotias nainen, arvostan itseäni ja minulla on hyvä työ. Olen hirveän herkkä, kiltti ja koen että minun pitää "pelastaa koko maailma"..läheisriippuvainen.
Olen avoliitossa miehen kanssa (yhteisiä lapsia ei ole), joka on myös kiltti, mutta tämä kiltteys kohdistuu vain muihin ihmisiin ja mua kohtaan hän on suoraan sanottuna välillä aivan hirviö. Hänessä on ikään kuin kaksi puolta. Kiltti, herkkä ja ihana ajattelevainen ja tunteellinen mies, ja sitten se kylmä ja todella ilkeä hirviö. Suuttuessaan hän nimittelee minua, loukkaa minua asioilla joista olen itsekin kärsinyt (esimerkiksi eräs työtoverini oli minulle ilkeä ja vuodatin tästä miehelleni, nyt mieheni sanoi että se työtoverini oli aivan oikeassa)..en osaa edes selittää miten inhottava hän voi olla. Esimerkkinä eilen..hän huusi minulle että olen niin huono työntekijä, että hän ei ainakaan minua palkkaisi. Ja tämä huonous on siis se, kun olen tällä hetkellä flunssan vuoksi sairaslomalla. Tosiasiassa minulla on "korkea arvoisempi" työ kun miehellä ja teen oikeasti aika tärkeää työtä.
Kysymys kuuluu, miksi annan toisen ihmisen kohdella itseäni noin? Jos ystäväni tulisi kertomaan minulle että hänen miehensä kohtelee häntä näin, niin kehoittaisin heti luikkimaan pois. Miksi minä en sitten tee sitä? Minä pelkään jäädä yksin. Minusta tuntuu etten pysty ja osaa elää yksin. Tulevaisuus kauhistuttaa minua. Mieheni on myös monesti uhannut jättää minua ja se tuo minulle tavattoman turvattoman olon. Ja tavallaan hekumoin ajatuksella, ettei minun tarvitsisi enää ikinä kuulla hänen huoritteluja tai muita todella ilkeitä juttuja. Hän osaa sivaltaa sanallisesti niin pahasti, enkä pysty unohtaa niitä.
Minulla ei asu sukulaisia tai perhettä kaupungissa missä asun. Olen siis aika yksin ja tukiverkkoa ei ole. Tästäkin mies on minulle ilkeillyt ja sanoi, että on minun vikani että olen yksin täällä, koska kukaan ei kestä minua. Itkettää jo ajatuskin, sillä en halua kenellekään mitään pahaa ja mitä jos ihmiset oikeasti ajattelevatkin minusta noin?
Mies on joskus sanonut että olen narsisti ja nyt etsin aiheesta tietoa ja olen kauhuissani lukenut niitä, olenko todellakin tuollainen ihminen! Omasta mielestäni olen hyvinkin empatian kykyinen ja olen kaveripiirissä aina se, jolle soitetaan kun tarvitaan kuuntelijaa. Mutta en tiedä..en enää tiedä mitä ajatella mistäkin.
Olen lopen uupunut ja peloissani. Mitä minun pitäisi tehdä?
Kommentit (23)
Joo, se on totta että kaikkien työt ovat arvokkaita ja kaikki ihmiset ovat arvokkaita. Mutta taisin tarkoittaa sitä että mies ei arvosta paskan vertaa sitä mitä minä teen työkseni ja sitä että olen korkeastikin koulutettu. Miehen mielestä se ei ole mitään koska se ei ole fyysistä työtä. Hän monesti sanoo "et pärjäis mun hommissa päivääkään". Silloin tekee mieli napauttaa takaisin että pärjäisitkö itse mun työssäni, tuleppa kokeilemaan. Tuo nyt oli mun osalta typerästi sanottu että minäpäs lälläällää olenkin korkeammin koulutettu kun mies, mutta siis..mitä sillä tarkoitin..en ainakaan sitä etteikö kaikki työt olisi arvokkaita.
Eli kumpikaan ei juuri mieti ja sano selkeästi mitä tarkoittaa vaan olettaa ja suurentele. Tämä on kommunikaationgelma ja jonkinlainen kilpailuasetelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei, mä en ole sanonut miehelle että tuleppa kokeilemaan miltä mun työn tekeminen tuntuisi, vaan AJATTELIN niin. Ei mun tarvi kilpailla tässä mistään. Mies laukoo mulle päin naamaan ihan mitä sylki suuhun tuo ja mun pitää vain niellä kaikki. Mä en moiseen suunsoittoon lähde mukaan ja etenkin nyt tiedän miten paljon sanat voivat satuttaa kun sen on itse kokenut...
Alue: Aihe vapaa
Mä sain tästä kuvan, että miehesi on narsisti.. Omalla kokemuksella voin sanoa, että tuo käytös tulee vain pahentumaan. Itse annoin omalle miehelleni kaksi vaihtoehtoa. Joko menemme yhdessä pariterapeutille tai sitten lähden kävelemään. Mies ei todellakaan suostunut koska hänen mielestään vain minussa oli vikaa ja näin ollen minun olisi pitänyt yksin mennä..huoh. Niin sitten lähdin kävelemään huorittelujen ja välillä pliis älä jätä mua!! saattelemana. Nyt on oikeesti kiltti ja huomaavainen mies löytynyt ja meillä jo lapsikin yhdessä.
Siis neuvonkin ottamaan jalat alle, ennenkuin on liian myöhäistä :/