Isäni ei ole isäni, miten tästä eteenpäin?
Sain tässä vasta ihan vähän aikaa sitten tietää, että isäni, jota olen pitänyt isänäni ei olekaan biologinen isäni. Myöskään isäni ei tästä tiennyt ja nyt nämä viime ajat on ajatukset olleet aika sekaisin. Kaiken lisäksi tämä biologinen isäni on kuollut enkä siis saanut edes mahdollisuutta tutustua häneen.
Tiedän kyllä, että varmasti tulen pitämään isänäni tätä ei biologista isääni, koska hän on kuitenkin minut kasvattanut ja ollut tukena jne. Silti minusta tuntuu, että olisin halunnut tuntea myös biologisen isäni.
En tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella ja miten tästä pääsisi ns. yli. Minulla on siis itselläni jo oma perhe ja pienet lapset, joista yksi on adoptoitu.
Kommentit (54)
ihan pikkulapsena, mutta esim. teininä, jolloin olisin voinut itse päättää haluanko tutustua biologiseen isääni, tuolloin hän oli vielä elossa. Ja ennen kaikkea olisin halunnut kuulla tämän äidiltäni enkä joltain muulta, kuten nyt kävi.
En tiedä miten suhtautua äitiini nyt, varmasti ollut hänelle vaikeaa, koska vanhempani ovat vielä tänä päivänäkin kuin nuoripari eli en todellakaan osannut edes ajatella, että äitini olisi pettänyt isääni.
Kait ollaan yhä tekemisissä äitini/vanhempieni kanssa, koska lapset pitävät isovanhemmista ja ovat heillä aina välillä mielellään.
ap
kuinka suhtaudut äitiis tästä lähtien? Menikö teillä välit?
tuskin tilannetta nyt yhtään auttaa jos pistät äitiisi välit poikki.
Kesksutelua, ammattiapua, ymmärrystä, armollista asennetta toista kohtaan: sitä te nyt tarvitsette.
biologisessa mielessä sisaruspuolia, joiden biologinen isä on sosiaalinen isäsi? Helpottaisi varmasti, jos olisi edes yksi biologinenkin lapsi hänelläkin. En väheksy kasvattajan roolia isänäsi, mutta aika tärkeää ihmiselle tahtoo olla myös omien geenien jatkuvuus.
Voitko ottaa yhteyttä biologisen isäsi sukulaisiin? Olisihan se jotain, jos saisit tutustua heihin.
adoptioäitinä varmasti ymmärrät sen: vanhemmuus ei ole geenejä vaan osallistumista, läheisyyttä ja hoivaa.
itse luultavasti alkaisin etsiä biolog. isästäni tietoa, lauksi sukututkimustyyppisesti, myöhemmin ehkä kyselemällä hänet tunteneilta henkilöiltä.
jos hakeudut terapiaan jossain vaiheessa, valitse terapeutti jolla ollut adoptoituja asiakkaita. Alan järjestön tai lehden kautta voisit saada vinkkejä nimistä.
lyhytterapiakin saattaa auttaa, sen pystyy itsekin maksamaan, jos kela ei auta.
veriryhmien takia en ole itse varma onko isäni biolog. isäni, olen yrittänyt kovistella äitiäni (ovat eronneet) mutta hän ei myönnä mitään.
en halua vaivata asialla isääni kuitenkaan.
On se sen verran vähäinen se biologisen isyyden vaatima panos.
se juuri nyt siltä tunnukaan.
ap
onnenpotku adoptoimallesi lapselle. Kun olet ehtinyt käsitellä omat tunteesi, osaat varmasti olla parempana tukena, kun lapsesi prosessoi aikanaan omaa adoptiotaan.
Mutta voimia sinulle nyt, ja kannattaa varmasti jutella ammatti-ihmisen kanssa.
He kaikki ovat ainakin tietääkseni tämän sosiaalisen isäni lapsia.
Tuota olen itsekin harkinnut, että ottaisin yhteyttä biologisen isäni sukuun. Sitä ei tarvitse sen paremmin etsiä, koska biologinen isäni on äitini ex.
ap
biologisessa mielessä sisaruspuolia, joiden biologinen isä on sosiaalinen isäsi? Helpottaisi varmasti, jos olisi edes yksi biologinenkin lapsi hänelläkin. En väheksy kasvattajan roolia isänäsi, mutta aika tärkeää ihmiselle tahtoo olla myös omien geenien jatkuvuus.
Voitko ottaa yhteyttä biologisen isäsi sukulaisiin? Olisihan se jotain, jos saisit tutustua heihin.
vaan paljon muutakin. Ja kuten jo aloituksessa taisin kirjoittaa niin varmasti tulen pitämään tätä ei biologista isääni isänäni myöhemminkin, koska hän on ainoa isä, jonka tunnen.
ap
adoptioäitinä varmasti ymmärrät sen: vanhemmuus ei ole geenejä vaan osallistumista, läheisyyttä ja hoivaa.
itse luultavasti alkaisin etsiä biolog. isästäni tietoa, lauksi sukututkimustyyppisesti, myöhemmin ehkä kyselemällä hänet tunteneilta henkilöiltä.
jos hakeudut terapiaan jossain vaiheessa, valitse terapeutti jolla ollut adoptoituja asiakkaita. Alan järjestön tai lehden kautta voisit saada vinkkejä nimistä.
lyhytterapiakin saattaa auttaa, sen pystyy itsekin maksamaan, jos kela ei auta.
vaan paljon muutakin. Ja kuten jo aloituksessa taisin kirjoittaa niin varmasti tulen pitämään tätä ei biologista isääni isänäni myöhemminkin, koska hän on ainoa isä, jonka tunnen.
ap
adoptioäitinä varmasti ymmärrät sen: vanhemmuus ei ole geenejä vaan osallistumista, läheisyyttä ja hoivaa.
itse luultavasti alkaisin etsiä biolog. isästäni tietoa, lauksi sukututkimustyyppisesti, myöhemmin ehkä kyselemällä hänet tunteneilta henkilöiltä.
jos hakeudut terapiaan jossain vaiheessa, valitse terapeutti jolla ollut adoptoituja asiakkaita. Alan järjestön tai lehden kautta voisit saada vinkkejä nimistä.
lyhytterapiakin saattaa auttaa, sen pystyy itsekin maksamaan, jos kela ei auta.
"varmasti tulen pitämään tätä ei biologista isääni isänäni myöhemminkin, koska hän on ainoa isä, jonka tunnen."
jos olisit tuntenut/tuntisit biologisen isäsi, etkä enää pitäisi isänäsi miestä, jota olet aina isäksesi luullut ja joka sinut on kasvattanut? ajattelen vain sitä, että miltä susta tuntuis, jos adoptoimasi lapsi joskus ottaa/saa selville biologisen äitinsä, ja sen jälkeen sanoo, että sinä ET ole hänen äitinsä eikä hän halua sinua äitinään pitää?
siulla on isä ja äiti, jotka ovat sinulle isä ja äiti.
Sen lisäksi sinulla on ollut biologinen isä, joka on kuollut. Sinulla voi siis olla sisaruksia.
Jos kerrot heille, että olet sisko, niin reaktiot voi olla monenlaisia.Pettikö biologinen isä jotakuta silloin kun sinua tehtiin? Tietääkö hänen leskensä siitä, että sinä olet hänen miesvainajansa lapsi?
TOki sinulla on oikeus tutustua näihin ihmisiin, mutta mieti ihan rauhassa miksi, milloin ja miten. älä tee mitään hätiköityä.
MIeti myös omat tunteesi tarkkaan, jotta osaat olla apuna omalle lapsellesi, kun hän käy samoja asioita läpi. Tietääkö lapsesi olevansa adoptiolapsi? onko hänen biologisista vanhemmista tietoa?
Muista että kaikki eivät ota uutta sukulaista riemulla vastaan, joten varaudu aina pahimpaankin.
Kuka sulle kertoi, että isäsi ei ole isäsi? Jospa valehteli?
Suosittelen dna-testejä.
samaan aikaan (samassa kuussa) molempien isiesi kanssa niin isäsihän voi olla kumpi vaan. Jos eivät sitten olleet erossa tai joku kriisi juuri silloin kun sait alkusi että äitisi tietää 100% varmasti kumpi on isä.
erään riidan yhteydessä. En uskonnut aluksi, kysyin kuitenkin äidiltäni tätä ja äitini meni vaikeaksi ja lopulta myönsi, että minulla on eri isä kuin sisaruksillani.
Dna testit on tehty ja niiden mukaan isäni on joku muu kuin se jota olen pitänyt isänäni.
ap
Kuka sulle kertoi, että isäsi ei ole isäsi? Jospa valehteli?
olisin ehtinyt tutustumaan biologiseen isääni hänen vielä eläessään.
ap
vaan paljon muutakin. Ja kuten jo aloituksessa taisin kirjoittaa niin varmasti tulen pitämään tätä ei biologista isääni isänäni myöhemminkin, koska hän on ainoa isä, jonka tunnen.
ap
adoptioäitinä varmasti ymmärrät sen: vanhemmuus ei ole geenejä vaan osallistumista, läheisyyttä ja hoivaa.
itse luultavasti alkaisin etsiä biolog. isästäni tietoa, lauksi sukututkimustyyppisesti, myöhemmin ehkä kyselemällä hänet tunteneilta henkilöiltä.
jos hakeudut terapiaan jossain vaiheessa, valitse terapeutti jolla ollut adoptoituja asiakkaita. Alan järjestön tai lehden kautta voisit saada vinkkejä nimistä.
lyhytterapiakin saattaa auttaa, sen pystyy itsekin maksamaan, jos kela ei auta.
"varmasti tulen pitämään tätä ei biologista isääni isänäni myöhemminkin, koska hän on ainoa isä, jonka tunnen."
jos olisit tuntenut/tuntisit biologisen isäsi, etkä enää pitäisi isänäsi miestä, jota olet aina isäksesi luullut ja joka sinut on kasvattanut? ajattelen vain sitä, että miltä susta tuntuis, jos adoptoimasi lapsi joskus ottaa/saa selville biologisen äitinsä, ja sen jälkeen sanoo, että sinä ET ole hänen äitinsä eikä hän halua sinua äitinään pitää?
Mun mielestä et ole saanut tällä tiedolla mitään lisäarvoa elämääsi. Pelkkää tuskaa sekä sinulle, isällesi että äidillesi. Äitisi suurin virhe on ollut luottaa siskoonsa.
Niin se vain on.
Tuota pahempaa kusetusta kun ei vaan nainen voi miehelle tehdä. Ottaisin eron ja pitäisi huolen, että ämmä maksaa joka ikisen kusettamansa sentin takaisin. Miten sinun isäsi reagoi, onko omia lapsia?
Mun mielestä et ole saanut tällä tiedolla mitään lisäarvoa elämääsi. Pelkkää tuskaa sekä sinulle, isällesi että äidillesi. Äitisi suurin virhe on ollut luottaa siskoonsa.
Äitihän pn pettänyt kaikki, hirveä kusipää ja ihminen.
jos olet aina pitänyt tuota miestä isänäsi hän on isäsi, ei sillä ole merkitystä kenen sukusoluista olet alun perin saanut alkusi jos et ole hänen kanssaan ollut missään tekemisissä elämäsi aikana. Varmasti iso pala molemmille tielle purtavaksi kun tuollainen salaisuus yhtäkkiä paljastuu, mutta varmasti pääsette siitä yli :)