Joulu on ohi Nuutinpäivänä 13.1. silloin lähtee kuusi ja koristeet
Ihme touhua nykyään! Monessa perheessä kuusi lähtee Tapaninpäivänä ja joulu on jo joulupäivänä ohi.
Onneksi itse olen saanut erilaisen kasvatuksen ja sen olen myös omille lapsilleni opettanut.
Kommentit (32)
Oli aika hassua, kun oltiin Ruotsissa käymässä 6.1. ja sitä päivää kutsutaan siellä yhä edelleen Trettondagiksi...
oliko heidän lapsuudessan pukkia. EI ollut, ja siis isäni on syntynyt 1927 ja äitini 1934. Näin ainakin siis Etelä-Pohjanmaalla. Lahjoja annettiin, mutta ainoat pukit olivat nuuttipukit ja sitten kuulemma käytiin heittämässä naapureihin joulukortit aattona, se oli sellainen lasten leikki, jossa juostiin sitten isäntäväkeä "pakoon".
kun olin lapsi. Ja koristeet tuotiinkin vasta tolkuttoman myöhään.
Itse teen toisella tavalla, kuten niin moni:)
Ei stressijoulua viettäneet jaksa enää, pizzat on jo tilauksessa.
Kaupallisen joulun viettäjät on jo alennusmyynneissä röhkimässä.
Joulun aika jatkuu kaksi viikkoa.
Vierailija kirjoitti:
Oli aika hassua, kun oltiin Ruotsissa käymässä 6.1. ja sitä päivää kutsutaan siellä yhä edelleen Trettondagiksi...
Ei siinä ole mitään hassua. Lasketaan 25.12. alkaen joulupäiviä ja 6.1. eli loppiainen on kolmastoista joulupäivä. Vanhemmissa suomalaisissa kalentereissakin tänään olisi 4. joulupäivä.
Itse siivoan joulun pois joskus loppiaisen ja nuutinpäivän välillä. Vanhemmiten on tullut yhä tärkeämmäksi nauttia jouluisista asioista vielä varsinaisten joulupäivien jälkeen. En ole koskaan ymmärtänyt niitä, joilla joulu päättyy melkeinpä aattoon. Mutta eipä se minulle kuulu milloin ja miten muut joulua viettävät vai viettävätkö lainkaan.
Suomalaiset ovat aattojuhlijoita, jossain arvosteltiin joulukalentereita ja ihmeteltiin kovasti, kuinka jossain oli vain 12 yllätystä. 12 joulupäivää on ihan tuntematon ajatus. Av:llakin on joulupäivänä keskusteluja, joissa kerrotaan joulu olleen ”eilen”. Oma joulukauteni on 21.12.-13.1. https://en.wikipedia.org/wiki/Twelve_Days_of_Christmas
Kuusi tuodaan jouluaattona ja viedään pois nuutin päivänä. Nyt 13 on perjantai eli viikonlopun yli saa vielä olla kuusi ja muut joulukoristeet. 16 pv sitten on joulunaika taputeltu v 2023 😊
vaan vanhempi. Suomalainen pukki pohjautuu toki nuuttipukkiin, mutta sai vaikutteita myöhemmin ulkomailta, jolloin se alkoi tuoda lahjoja ja kulkea jouluaattona. Joulupukin punainen asu ei ole peräisin coca-colalta, toisin kuin yleensä aina väitetään.