tapaus teatterissa...
Eräs naishenkilö antoi teatterissa henkilökunnalle ohjeita, että pitäsi opettaa näyttelijä nielaisemaan välissä, kun ei saa selvää ja roiskuu.
Kyse oli kohtauksesta, jossa tahdottiin tuoda esiin suurta paatosta ja näyttelijä puhui nopeasti, kovaa ja roiskuen. Ei roiskunut yleisöön asti...
Naista harmitti ja lähti väliajalla pois.
Ei siinä narrikkavahti osannut muuta kuin sanoa, että vie viestin...
Oletko kohdannut teatteripaatosta tai ollut pahoillasi jostain näytelmästä?
Kommentit (8)
Siksi kannattaakin aina teatterissa suojautua niiltä keskittymällä näyttelijän syljen- ja hieneritykseen.
Muistui mieleen kun oltiin katsomassa Kiviä taskussa (Martti Suosalo ja Mika Nuojua). Siellä kyllä hiki ja sylki lensi ihan katsomoon asti pienessä salissa. Naurettiin niin, että ihan unohdettiin paheksua :D
kun silloin aikanaa roiskui sitä kusta ja paskaa, mikäs se oli? Jumalan teatteri?
että minähän en ole koskaan itkenyt tetterissa. Istun aina naama peruslukemilla ja läpytän käsiani kolme kertaa kun esitys on ohi. Toi Kiviä taskussa nyt vaan oli sellainen onneton sattumus että tuli eläydyttyä ...
Lappukohtaus oli sellainen hyvin rytmikäs ja tempaava. Mieli teki taputtaa samaan tahtiin, kuin osa näyttelijöistäkin. En kehdannut. Kohtaus jatkui vielä pimeässä salissakin. Vielä teki mieli uskaltaa taputtaa... Sitten syttyi valot, näyttelijät meni riviin ja yleisö taputti, mukana mysö minä. Taputettiin näyttelijät myös takaisin.
En älynnyt pahoillani olla, mutta ehkä vähän ihmeissäni olin, kun ala-asteella ollessani Oulussa minut vietiin koulun toimesta teatteriin katsomaan seitsemää veljestä, jotka esiintyivät sitten KOKO näytelmän ajan alasti. Oli siinä pikkutytöllä ihmettelemistä, kun kulkuset heiluivat nenän edessä koko näytelmän ajan.
No tuo olikin niitä teatterin rankkoja aikoja, jolloin niitä jumalan teatterikin oli aika rajua Oulussa.
Edelleenkin olen kyllä teatterin suuri ystävä.
Pari kertaa olen käynyt ja alkaa vaan ahdistaa se huuto.
En käy enää teatterissa, koska näyttelijät esiintyvät niin voimakkaasti että näytelmä saattaa aiheuttaa minussa tunteita ja ajatuksia. Miksi teatteri ei voi olla vain tylsää ja aivotonta, samanlaista kuin televisiossa?