Kummiudesta - miksi ihmiset ei kieltäydy, jos eivät oikeasti halua kummiksi?
Kulunut aihe, mutta silti ottaa päähän... Meillä on molempien lasten elämästä osa kummeista hävinny käytännössä kokonaan :(. Nuoremman lapsen kummit eivät muistaneet lasta enää edes 1-vuotispäivänä, joten lyhyt oli kummien muisti.
Miksi aikuiset ihmiset eivät suoraan kieltäydy kummin tehtävästä, jos selkeästikään eivät halua sitä hoitaa? Ja hoitamisella en tarkoita mitään lahjojen lähettelyä vaan ihan yleistä lapsen elämästä kiinnostumista.
Kommentit (17)
jonka kummiksi en olisi edes halunnut (asia selvisi minulle vasta kirkossa) Yhteyksiä ei ole juurikaan pidelty ennen eikä jälkeen kummiksi käymisen. Nyt olen tajunnut että eipä sitä yhteydenpitoa ole kuulunut kummilapsen perheenkään puolelta.
oon kieltäytyny,eikä sekään ollu sitten hyvä juttu.Oon tosi ikävä ihminen ku tolleen voin kieltäytyä,heidän mielestä.
Miehen kaveri kysyi kummiksi lapselleen meidät molemmat. Kysyi puhelimessa sillä asutaan eri kaupungissa, eikä mieheni ollut viitsinyt kieltäytyä. Oli lupautunut ja välittömästi puhelun jälkeen meni pahalla tuulella tupakalle ja sieltä tullessaan kertoi. Kumpikaan ei tykätä tuosta miehen kaverista eikä hänen vaimostaankaan, mutta ei oltu saatu katkaistua välejä kokonaan. Yhteydessä oltiin vain kun kaveri soitti miehelle, me heihin päin vain kerran vuodessa. Nyt se välien katkaiseminen ei onnistu kummilapsen takia. Mutta eipä muuten olla yhteyksissä kuin pakolliset joulu- ja synttärilahjakyselyt.
Miehen kaveri kysyi kummiksi lapselleen meidät molemmat. Kysyi puhelimessa sillä asutaan eri kaupungissa, eikä mieheni ollut viitsinyt kieltäytyä. Oli lupautunut ja välittömästi puhelun jälkeen meni pahalla tuulella tupakalle ja sieltä tullessaan kertoi. Kumpikaan ei tykätä tuosta miehen kaverista eikä hänen vaimostaankaan, mutta ei oltu saatu katkaistua välejä kokonaan. Yhteydessä oltiin vain kun kaveri soitti miehelle, me heihin päin vain kerran vuodessa. Nyt se välien katkaiseminen ei onnistu kummilapsen takia. Mutta eipä muuten olla yhteyksissä kuin pakolliset joulu- ja synttärilahjakyselyt.
kuinka paljon rähjäsin miehelle tuosta. Ois vaikka sanonut että kysyy vielä vaimolta, niin minä oisin uskaltanut sanoa.
Sanoin suoraan että mulla on jo 2 kummilasta, enempää en halua. Silti vaan jankattiin ja jankattiin että "tuu nyt kummiksi" ja lopulta suostuin.
Olen mä muistanut, mutta en tosiaankaan ole mitenkään kiinnostunut siitä lapsesta sen enempää.
Jos mä mulle olis joku kieltävän vastauksen antanut, niin en mä olis ruvennut kerjäämään, joten jossain tapauksissa saa kummit vähän syyttää itseäänkin kummivalinnoista.
Täällä kirjoitti äsken joku, että pyytäkää niitä oikeasti läheisiä ihmisiä. Mitä tehdä, kun on jo pyydetty vanhemmille lapsille? Meille kävi just niin. Ainoaa sisarustani en voi pyytää, kun hän ei kuulu kirkkoon eikä aio siihen enää liittyäkään.
Meille kävi melkein samoin eli lapsella ikää 11 kk eivätkä kummit muistaneet lasta jouluna millään tavalla. Lähettivät joulukortin, jossa oli kaikkien muiden perheemme jäsenten nimet, mutta ei kummilapsen...! Ajattelin, että ehkä muistavat sitten erillisellä kortilla/lahjalla häntä, mutta eivätpä muistaneet. Itse muistimme kummeja itse tehdyllä kortilla + tuoreella kuvalla kummilapsesta. Kyllä vähän loukkaannuin. Lapsen kummit ovat pitkäaikainen ystäväni ja hänen aviomiehensä.
tuon kummilapsen jälkeen olemme kieltäytyneet kummiudesta jo kolme kertaa
yksi ystäväni teki hienosti kun kieltäytyi suostumasta meidän keskimmäisen kummiksi. Sanoi, että hän ei halua, koska tietää, että oma elämäntilanne on semmoinen, ettei ehkä olisi aikaa viettää kummilapsensa kanssa sitten niin paljon kuin haluaisi. Eikä halua semmoiseksi kummiksi, joka pitää kovin vähän yhteyttä kummilapseensa. Olemme edelleen sydänystäviä :) Kunnioita hänen rehellisyyttään hurjasti.
mielestä kummeja ei tarvita kuin ristiäisissä eli eipä tarvi paljon asettaa heille vaatimuksia...kunhan sinne saapuvat paikalle.
oltaisiin tekemisissä muutenkin vaikkeivat edes olisi kummeja.
Mun ekan kummilapsen olen nähnyt viimeksi n. 5 vuotta sitten. Alkuun muistin ja nähtiin, sitten he muuttivat pidemmälle. Mä laitoin lahjoja ja soittelin mutta oli hyvin yksipuolista yhteydenpitoa. Pyysin valokuvia, en saanut. Lahjoista ei kiitetty.
Rippijuhliin tuli kutsu pari päivää ennen juhlia, en päässyt paikalle sillä varoitusajalla.
Toinen kummilapsi, melkein samanikäinen ja sama tilanne matkan suhteen. Silti ollaan yhteyksissä ja se on molemminpuolista yhteyttä. On mieltä lämmittävää kun teini soittaa ja kiittää lahjasta, en mä mitään kortteja kaipaa mutta kiitos on aina paikallaan. Joka vuosi olen saanut koulukuvan ja ne on tallella kaikki ja nähdään ainakin pari kertaa vuodessa.
Turha se on aina syyttää kummeja. Lasten vanhemmatkin vois olla yhteyksissä muutenkin kuin vain silloin kun kaivataan niitä lahjuksia. Ja ennenkaikkea opettaa lapsille että on kohteliasta kiittää lahjasta sai sen sitten käteen tai postin kautta.
ennen kummeudesta kieltäytymistä pidettiin epäkohteliaana ja moukkamaisena, sehän on tavallaan luottamustehtävä. Samaa pätee ehkä vieläkin. Mielestäni vanhemmilla on usein yliampuvat odotukset kummeudesta.
Miksen kieltäytynyt? Koska se on vaikeaa! Mulle olis riittänyt yksi kummilapsi.
Toinen on kummius ja toinen arkun kantaminen hautajaisissa.
juurikin elämäntilanteiden erilaisuuden ja elämänmuutosten myötä. Olin 16-vuotias saadessani kummikutsun ja minullekin on opetettu tuo, ettei saa kieltäytyä kummiudesta (eikä arkunkannosta), sillä se on äärimmäisen epäkohteliasta.
Nykyään olen viisaampi, mutta silloin teininä kunnia toki imarteli. Kuvittelimme kummilapsen äidin kanssa olevamme "together 4-ever", mutta niin se elämä vei...
Jos ei se lapsi kiinnosta pätkän vertaa!
Mielelläni olen yhteydessä lapsen kummeihin, sekin on yksipuolista. Oletan myös kummin olevan yhteydessä edes jollain tapaa kummilapseensa, edes lahjaa en odota, kunhan nyt edes välillä tapaisi. Hoitaakaan ei tarvitse, kunhan soitat ja kysyt mitä kuuluu ja ehkä mahdollisesti tulet kahville tai mennään kahville yhdessä vaikka edes kerran kuukaudessa tai sitten vaikka kahdessa kuukaudessa...
Ikävää sinänsä. pidin kummia läheisenä, mutta eipä taida sitten ollakkaan... :(
Useimmiten kummiksi pyydetään aika nuorena, kun ei edes ole omia lapsia tai muutakaan kokemusta koko aihepiiristä. Pyyntö tulee koko lailla puun takaa, ja vastata pitäisi ikään kuin heti.
Kaikkiahan imartelee, kun pyydetään johonkin. Kummin tehtävistä ei tuossa vaiheessa ole useinkaan edes lapsen vanhemmilla kovin selvää käsitystä, saati sitten pyydetyllä. Oletuksena voi sitten olla ihan mitä vaan väliltä "lähetä synttärilahja" - "soita kerran viikossa ja käy kerran kuussa, mitäs se 1,5 h suuntaansa sulle merkkaa kun ei ole edes perhettä".
Aika vaikea siitä on osata kieltäytyä, jos ei jostain syystä suoraan tiedä ettei halua/jaksa/pysty. Sanoo sitten joo ja ajattelee, että voishan se olla ihan kivaa. Mutta aina ei käy niin kuin haaveillaan... Omassakin elämässä on tekemistä, ja sinne Espoon perälle on niin pitkä matka.