Lue keskustelun säännöt.
Onneksi ovat tyttöjä... (eikä lätkäjunnuja)
03.01.2011 |
Onneksi meidän molemmat lapset on tyttöjä. Ei ole suuremmalti sitä vaaraa, että haluisivat jo heti alaluokilla aloittaa jääkiekon harrastamisen.
Kun noita naapurin poikia ketselee, ei voi muuta kuin ihmetellä, miten niiden vanhemmat oikein jaksaa. Harjoituksia ja turnauksia on jatkuvasti. On kuskaamiset, huoltamiset, kahviovuorot jne. Ja perheen ainoa tyttö tietenkin roikkuu mukana, vaikka sillä tylsää onkin... Eikä taida kuitenkaan olla ihan halpa harrastus, vaikka siihen koko perhe niin paljon vapaa-aikaa uhraisikin.
Kyllähän lasten harastukset aika usein vaatii vanhemmiltakin jotain. Pitää meilläkin lapset partioon, tanssitunneille ja VPK:hon kuskata näin talviaikaan. Pyöräilykeleillä ei onneksi tarvitse sitäkään.
Olenko vähän itsekäs, kun en oikeastaan enempää jaksaisi työssäkäynnin ja kodinhoidon lisäksi satsata näihin ala-astelaisten harrastuksiin? Toisaalta voisi sitä lapsi itsekin varmaan jotain muutakin puuhailla, kuin notkua kaikki vapaapäivät jäähallilla, vaikka liikunta toki hyvä harrastus onkin?
Kommentit (9)
kaverini tyttö harrastaa voimistelua ja harkkoja on 3krt viikossa ja siihen kilpailut jne. päälle. Ja vanhemmat saa järkätä kaikenlaista varojenkeruuta jne.
Työkaverin tyttö treenaa korista. Harkat 5krt viikossa ja siihen pelit päälle (yleensä viikonloppuisin).
Että silleen. Kyllä ne tyttöjenkin harrastukset vaatii "pientä" venymistä vanhemmilta..
Itse koen että se aika kuin lasta "täytyy" kuljettaa harrastuksiin on kuitenkin aika lyhyt ja vähän pois mun elämästä. Sitten kun ne lapset on muuttaneet pois kotoa niin eipä tartte katua ettei tullut niiden kanssa mitään tehtyä.
Tuntuu että nykyajan vanhemmat haluaa että lapset olisi lähinnä pois jaloista pyörimästä että vanhemmat saa keskittyä itseensä..
Liikunnallisen elämäntavan haluan lapselleni opettaa jo ihan pienestä pitäen. Ettei hänestä tule jotain pelikonsoli tai tv narkomaania.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta koska sulla ei ole tarvetta tehdä tuota roudausta kaiken aikaa, sen tuntuu sinusta hyvältä ja helpolta, eikä siinä ole mitään pahaa, nauti teidän tekemisistänne.
Meilläkin oli tarkoitus ohjailla lasten harrastuksia niin, että pääsisivät itse kulkemaan. No, nyt sitten ollaan tilanteessa, että esikoinen tarvitsee kyytiä harkkoihin 3-5krt/vkossa (riippuen kimppakyydeistä), ja kakkonen 3xvkossa.
Tähän ajauduttiin siksi, että lapset hurahtivat lajeihinsa, eikä meillä ole sydäntä pakottaa heitä lopettamaan, vaikka ei jaksettaisikaan aina olla kuskeina.
Jos tämän olisi halunnut välttää, niin olisi pitänyt tarkkaan harkita, mihin lapsensa laittaa harrastamaan. Ja toisaalta vien lapset mielellään harkkoihin tulevaisuuttakin ajatellen. Ehkä he teineinäkin menevät sitten mielummin harjoituksiin, kun kauppakeskuksiin notkumaan. Yritetään siis jo nyt satsata tulevaisuuteen, vaikka mitään takuutahan siitä hyödystä ei ole.
Eikä kaikki tyttöjenkään harrastukset ole helppoja, kun käydään uinti- tai voimistelukisoissa ympäri Suomea. Ja jäähallilla näkee myös niitä kaunoluistelijatyttöjä ;)
Vanhemmat toki päättävät lastensa harrastuksista eikä meillä esim. ole säännöllisiä urheiluhatrrastuksia pojalla(kaan), vaan musiikkia!
että kaikki vanhemmat eivät päätä lastensa harrastuksista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että kaikki vanhemmat eivät päätä lastensa harrastuksista...
Kenen niistä harrastuksista oikeastaan pitäisi saada päättää?
Lienee turhaa yritää pakottaa lapsia harrastamaan jotain heille epämieluisaa (klssinen esimerkki: soittotunnit). Itselle inhottavaa harrastustahan lapsi ei jaksa.
Mutta entä sitten se tilanne, kun lapsi haluaa harrastaa jotain, joihon vanhemmat eivät (syystä tai toisesta) haluisi lastensa osallistuvan. Mitenkä sitten pitäisi IRL tehdä? Onko lapsen saatava päättää näistä itse?
parhaimmillaan/pahimmillaan kolmen sellaisen. Nyt enää nuorin kiekkoilee, joten elämä ei pyöri ihan jäähallin kulmilla. Mutta aikansa kutakin, ja itsekin huomaan kaipaavani noita kiireisimpiä aikoja, sitä yhteishenkeä ja kaverivanhempia. Ja olen kiitollinen siitä, mitä lapseni kiekkoilulta ovat saaneet: uusia kavereita, säännöllistä liikuntaa, onnistumisen kokemuksia, tappion hyväksymisen opettelemista... Me emme ainakaan kokeneet lätkäharrastusta sellaisena, että olisimme jotenkin joutuneet uhraamaan aikaamme sille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että kaikki vanhemmat eivät päätä lastensa harrastuksista...
Kenen niistä harrastuksista oikeastaan pitäisi saada päättää? Lienee turhaa yritää pakottaa lapsia harrastamaan jotain heille epämieluisaa (klssinen esimerkki: soittotunnit). Itselle inhottavaa harrastustahan lapsi ei jaksa. Mutta entä sitten se tilanne, kun lapsi haluaa harrastaa jotain, joihon vanhemmat eivät (syystä tai toisesta) haluisi lastensa osallistuvan. Mitenkä sitten pitäisi IRL tehdä? Onko lapsen saatava päättää näistä itse?
siitä perheestä kaikkineen, eikös?
Pahempaa minusta on esim. taitoluistelu tai telinevoimistelu. Siinä vasta treenejä onkin, ja vaatimuksia.