Ero täydellisestä miehestä

Olen alkanut oirehtia pahasti. Pettänytkin olen. Minusta on tullut jotenkin välinpitämätön. Huomioin kyllä miestäni, olen helläkin. Mutta minusta tuntuu, etten tunne oikein mitään. Rakastanhan minä, paljon. Tiedän sen, mutta en pääse käsiksi tunteisiini. Kun tuntuu, että olen turta. Toisinaan tuntuu, että tukehdun. Tarvitsisin tilaa, aikaa, jotain muuta...



Tai että onko tämä sittenkään rakkautta lainkaan. Olen miettinyt, että olenko joku tunnevammainen, kun en kykene olemaan. Joskus luulin, että tämä kaikki oli sitä mitä elämältä halusin: tasapainoista eloa, hyvää ja kaunista... Ja nyt mietin, että etsinkö sittenkin jotain kipeämpää, jonka eteen täytyy tehdä töitä. Vai mikä ihme on vialla? Pettämisestäkään en tunne edes huonoa omatuntoa, en tunne oikein mitään. Ja olen surullinen tai pahoillani siitä, mutta en kykene edes itkemään tätä oloa pois. Kun itku ei tule.



Mieheni ei anna eroa, eikä lapsia.



Löysin toista miestä enkä halua hänestäkin eroa, kun se rakasta minua.



Mitä mä teen?



Olen ihan rikki