Miksi erot ovat tarttuvia? Tulee eroaaltoja!

a) lähipiirin nuoret aikuiset, ystävykset, ovat yleensä suunnilleen samaa ikäluokkaa ja heidän elämänsä etenee usein samanlaisessa kaaressa (opinnot, työt, vakiintumiset, perheellistymiset ym. tapahtuvat suunnilleen samoihin aikoihin/samoina vuosina), ja sehän on ihan tutkittu tosiasia, että suhteissa tulee tietyin väliajoin kriisejä ja esim. lapsiperheellistyminen kuormittaa suhteita. - Näin siis suhteiden riskiajatkin saattavat osua ystäväpiirissä samoihin vuosiin...ja täten myös monta eroa tulee pienellä aikavälillä.



Toinen syy on tietysti myös se sosiaalisen paineen hellittäminen: kun joku on "uskaltautunut" eroamaan, ja jos seuraukset ovat olleet myönteisiä yksilöiden kannalta, varmasti joku muukin, joka ehkä on ollut "salaa" tyytymätön suhteeseensa, uskaltautuu ottamaan härkää sarvista. Ja kyllähän se, että nuo asiat ovat pinnalla ja yleisen keskustelun alla, laittaa myös miettimään omaa suhdettaan ja tyytyväisyyttään.



Tuskin kukaan eroaa vakavasta parisuhteesta, saati sitten rikkoo perhettään, vaan siksi "kun Maijakin erosi" tai siksi, että se olisi jotenkin muotia. Mutta ero voi olla monelle nuorelle aikuiselle samaan aikaan ajankohtainen ja tietysti myös ystävän eron läpikäyminen tuo prosessin jotenkin lähemmäs itseä.

minunkin tuttavapiirissäni. Viimeisen vuoden ajan on ollut käynnissä omassa tuttavapiirissä eroaalto. Itse tosin en anna kyllä toisten erojen tai naimisiinmenojan tai lastentekojen vaikuttaa omiin tekemisiini ja päätöksiini. Mutta kai niin vaikutusalttiitakin ihmisiä sitten on.

Suhteessamme oli ollut ongelmia jo pitkään ja olin alkanut haaveilemaan miehestä eroon pääsemisestä jo kaksi vuotta sitten.



Oikeastaan viimeinen asia jonka yli piti päästä ennen lopullista eropäätöstä oli sen hyväksyminen, että välini koko sukuun saattavat katketa. Mieheni ei ilmeisesti olisi halunnut erota (sanoi aina niin) mutta ei myöskään ollut valmis korjaamaan suurinpia minua häiritseviä asioita (lannistaminen, minun ja lasten ivaaminen, alkoholiongelmat, aggressiivisuus humalassa, minun tunteideni kieltäminen ja mitätöinti, lasten tunteiden ivaaminen, kulta tahtoisin sun luo-viesteilyt työkavereiden kanssa.....). Miehellä taisi myös viimeiseksi painaa eronneen status (mies hyvin tarkka julkikuvastaan) ja varmaan pelkäsi että puhun hänestä pahaa jos erotaan. En ole puhunut pahaa, ollaan hampaat irvessä pyritty asiallisuuteen mikä johtaa siihen että saan niin epäsuoraa kuin suoraa kritiikkiä käytännössä kaikilta yhteisiltä tutuilta (myös minun sukulaisiltani) että minä olen syyllinen. Äitinikin oikein etunenässä, hän on aina palvonut Täydellistä miestäni. Jos kasvatuksesta huolimatta on jonkin hitusen saanut itsetuntoa ja parisuhde vienyt senkin niin on todella rankkaa mennä suvun eteen sanomaan ettei siitä sitten tullut mitään. Erottiin. Tai yhteisten ystävien, osasin odottaa tuota mieheni puolelle asettumista. Hän on hyvä ihmisten vakuuttamisessa, rakastuinhan minäkin häneen, en voi moittia ystäviäni siitä. Mutta tieto että erossa mennettää läheisten hyväksynnän nostaa tietenkin erokynnystä aikalailla.



Luulisin, että jos suku/ystäväpiiri olisi juuri ruotinut jonkun toisen eroa, itselle olisi ollut helpompi kertoa epäonnistumisestani suvulle. Nyt eropäätöksestä kului kolme kuukautta ja erilleen muuttamisesta kuukausi että uskallauduin kertomaan lähisuvulle, mm vanhemmilleni. Koko suku ei tiedä vieläkään, jätin joulukäymisetkin käymättä ettei tarvitsisi kertoa kasvotusten(=lasten nähden/kuulleen) kun jännittää osaavatko suhtautua asiallisesti.



Toisen eroaminen on tavallaan itselle lupa näyttää oma epäonnistuminen. En koe sitä kimmokseeksi eroon vaan armahdukseksi. Nyt saat. Viimeinkin.