Voiko mitenkään 'palauttaa' menetettyä luottamusta ihmisiin...
...tuli tuosta yhdestä kysymyksestä mieleeni, että olisiko oikeesti mitään tehtävissä, jos huomaisit, ettei ystäväsi syystä tai toisesta enää uskalla luottaa ihmisiin.
Joku kirjoitti, että avioero voi olla niin iso juttu, toisen mielestä jokin lapsuudessa koettu pettymys... mun on vaikea itse ymmärtää, että jotakin niin 'pahaa' voisi tapahtua ihmiselle?!
Kommentit (25)
Jos on esimerkiksi joutunut silmittömän väkivallan kohteeksi tai vastaavaa. Silloin perusluottamus inhimillisyyteen kärsii koko loppuelämän ja sitä ei saa koskaan ennalleen.
Kaikki ihmiset ei oikeasti tajua että on oikeasti olemassa todella pahoja ihmisiä
Mieheni kanssakin puhuttu, ja päädyttiin siihen, että johtuu (varsinaista keittiöpsykologiaa?) siitä, että olen alkoholistiperheestä lähtöisin.
Eli mun oletus on, että ihmiseen ei voi luottaa, ennen kuin ajan saatossa osoittautunut luottamuksen arvoiseksi. Mies taas ajattelee toisin päin, luottaa ihmiseen, kunnes tapahtuu jotain, että luottamus menee.
ole aina puhdasta yksiselitteistä pahuutta ja toinen ihminen läpipaha vaan paha ihminen voi olla itse kaltoin kohdeltu. Se monimutkaistaakin kaiken. Paljastaako pahan kaikki pahat teot vai armahtaako ja antaa hänen nauttia siitä mitä hänellä on, koska tämä olisi sen jo lapsena ansainnut. Uhrautuako pahan puolesta ja ottaa vastaansa ihmetystä ja haukkuja ei pelkästään pahalta vaan muiltakin suojellakseen sitä "pahaa ihmistä".
Kaikki ihmiset ei oikeasti tajua että on oikeasti olemassa todella pahoja ihmisiä
Luottamus lähti jo lapsena, kun isäni, jota rakastin, käytti minua hyväkseen. Tajusin tämän asian hirvittävän tuhoisuuden vasta aikuisena.
Muutkin kokemukseni ovat olleet sellaisia, että en elättele enää toiveita toisten ihmisten suhteen. Pahimmassakin paikassa saatetaan matto vetää jalkojen alta. Ihan tosi.
Ja miten tähän kaikkeen voi suhtautua? Yritän ajatella niin, että ihminen on heikko ja syntinen olento. Niin se on ollut aikojen alusta ja niin se tulee olemaan. Sellainen maailma vain on. Hyvääkin on, mutta se on vähäisempää, poikkeusta.
se luottamus edes tarkoittaa? Miten luotetaan esim. ystäviin tai aviopuolisoon, mihin niissä luotetaan?
Kuten ihminen, johon luottaa 200 prosenttisesti, pettää sinut. Miten voit ikinä palauttaa luottamuksen? Traumaattisen tapahtuman jälkeen ymmärrät, että et voi luottaa kenenkään edes 100 prosenttisesti.
No, äitiin ehkä.
Ja ihan tavisperheestä tulen, takana ei ole musertavia pettymyksiä. Minun on vaikeaa tutustua ihmisiin, vielä vaikeampaa ystävystyä ja mahdotonta edes ajatella parisuhdetta. Lapsen tein "yksin", koska tajusin ettei muutakaan mahdollisuutta tule.
Ei tarvitse kuin avata silmänsä ja katsoa ympärilleen. En ole koskaan kadehtinut yhtäkään parisuhdetta kuin ehkä siinä mielessä, että kahden palkansaajan talous kestää paremmin.
Olen hyväksynyt sen faktan, että toiset vaan elää näin, ja toiset jollain muulla tavalla.
mielestä kehenkään voi luottaa sataprosenttisesti, se on täysin mahdotonta.
mielestä kehenkään voi luottaa sataprosenttisesti, se on täysin mahdotonta.
...ja ilmeisesti päässyt elämässäni vähän helpolla?!
t.ap 40+
...ja ilmeisesti päässyt elämässäni vähän helpolla?!t.ap 40+
sitä voi toki luottaa, mutta ei silti kukaan oikeasti voi olla satavarma ettei ne, kehen luottaa, petä sitä luottamusta koskaan. Esim. ettei mies käy vieraissa. Siis että tuskin kukaan laittaa siitä päätään pantiksi.
Kun menimme parikymppisinä naimisiin ajattelin, että luotan häneen enemmän kuin itseeni.
Vielä viime talvena vastasin täällä kyselyihin, että olen täysin varma, ettei mieheni pettäisi minua.
Hän meni ja petti, 20 avioliittovuoden jälkeen. Olen 42 v, ja ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa, että totean, ettei ihmisiin ole luottamista.
sitä voi toki luottaa, mutta ei silti kukaan oikeasti voi olla satavarma ettei ne, kehen luottaa, petä sitä luottamusta koskaan. Esim. ettei mies käy vieraissa. Siis että tuskin kukaan laittaa siitä päätään pantiksi.
mutta että lähtökohtaisesti ajattelee asioista niinpäin, että tässä kuitenkin käy huonosti, on epäilevä ja ylivaruillaan?!
voi silti pitää monista ihmisistä. Vuosien varrella on vain oppinut hyväksymään ihmisten - itsensä ja muiden - vajavaisuuden. Sitä luottamusta ei välttämättä menetä hetkessä vaikka olisi kokenut todella rankkoja juttuja vaan jaksaa uskoa ja toivoa yhä uudelleen ja uudelleen hyvään. Kunnes luovuttaa. Toteaa, että tällainen paikka tämä on ja ihmiset tuollaisia. Yritänpä varjella itseäni ja lapsiani parhaani mukaan pahalta.
mutta että lähtökohtaisesti ajattelee asioista niinpäin, että tässä kuitenkin käy huonosti, on epäilevä ja ylivaruillaan?!
monet ajattelevat noin. Asioihin voi suhtautua optimisestisesti, pessimistisesti tai realistisesti.
petetty luottamus -> musertava pettymys.
nykyiseen mieheeni luotan siinä määrin, ettei satuttaisi minua tai lapsia. ei pettäisi, tästäkään en 100% varma voi olla tulevaisuuden suhteen. ikinä ei tiedä, mitä elämä tuo tullessaan ja siksi tavallaan on koko ajan varautunut omiin voimiin, taitoihin ja tavoitteisiin. vaikka joinakin aikoina (kuten nyt) elää elämäänsä muille ihmisille ja jonkun itsestään riippumattoman asian varassa.
monet ajattelevat noin. Asioihin voi suhtautua optimisestisesti, pessimistisesti tai realistisesti.
...voiko tällaista peruspessimistiä muuttaa positiivisempaan suuntaan eli opettaa häntä ajattelemaan asioista vähän 'valoisammin'?!
Elämästä voi silti nauttia ja olla jopa onnellinen. Täytyy vain seuloa tarkemmin keitä päästää lähelleen. Luoda itselleen se maailma, jossa viihtyy ja on hyvä olla. Eikö se olisi muutenkin tämä homman idis, mahdollisuuksien puitteissa.
No ei tietenkään voikaan tietää kuka pettää ja koska,mutta että lähtökohtaisesti ajattelee asioista niinpäin, että tässä kuitenkin käy huonosti, on epäilevä ja ylivaruillaan?!
...voiko tällaista peruspessimistiä muuttaa positiivisempaan suuntaan eli opettaa häntä ajattelemaan asioista vähän 'valoisammin'?!
sen ehkä saada ajattelemaan, että on myös realistista ajatella toisista hyvääkin, ja että heihin voi suhtautua niin, että jos he pettävät luottamuksen niin se ei ole maailmanloppu. Tällöin ei tietysti voi heittäytyä toisten ihmisten varaan täysin mutta miksi pitäisikään. Ja että jos ei yhtään luota niin sitten asiat ei ainakaan onnistu. Mutta en mä esim. ikinä alkaisi ajatella, että ei taatusti mies esim. petä.
5 tositarinaa rakkauden ja hyväksynnän etsimisestä(lyhyehkö video), varsin koskettava - suosittellen lämpimästi! (englanniksi, mutta helppoa kieltä):
http://www.fathersloveletter.com/journey.html
parisuhteesta ja pettämisestä asiaa. Mutta entäs jos ei voi luottaa siihen että ihmiset käyttäytyvät ja kohtelevat asiallisesti? Että kuka tahansa voi milloin tahansa keksiä vihata, vittuilla, kiusata ja syrjiä sua. Suurin osa kaikesta yhteistoiminnasta on melko hankalaa...
Tuon petetyksi tulemisen pelon parisuhteessa uskon itse ratkaisevani sillä etten edes lähtökohtaisesti odota ja vaadi uskollisuutta, toivon vain että toinen ei haluaisi erota (ellen itse halua).