Lue keskustelun säännöt.
Muuttaisitko lapsesi halusta?
30.12.2010 |
Olen yksinhuoltaja, lapseni on murrosikäinen. Muutimme pari vuotta sitten uudelle paikkakunnalle työni vuoksi. Meillä on täällä kiva koti ja minä viihdyn paikkakunnalla aina vain paremmin, alan jo kotoutua ja olen sitoutunut joihinkin harrastusjuttuihinkin jo. Ja tapailenhan erään paikallisen miehenkin kanssa.
Lapsellani on kavereita, ehdoton paras kaverikin. Mutta aina toisinaan sukset menevät ristiin kavereiden kanssa. Harrastuksiakin on, muttei mitään intohimoista, paitsi lukeminen. Koti-ikävä on kova, toisinaan valtava. Tämä nykyinen paikkakuntamme on kovin pieni ja kaukana kotoa.
Tällä hetkellä paluumuutto on ajankohtaista aikaisintaan ensi kesänä. Harkitsen sitä kyllä, erityisesti lapseni vuoksi. Paluumuutto tarkoittaisi kuitenkin työttömyyttä/satunnaisia pätkätöitä, joten valinta ei ole helppo.
Kommentit (5)
jos tilanne olisi sellainen, että lapsi selvästi ei sopeudu tälle paikkakunnalle. Omalla murrosikäisellä lapsella on sen verran vaikeuksia, että turha on niitä kerjätä lisää. Ainakaan jonkun miehenpuolikkaan takia.
Sitäpaitsi murrosikäisen lapsen kohdalla pitää ajatella myös jatkokoulutusmahdollisuuksia. Yleensä ne ovat parempi isommalla kuin pienemmällä paikkakunnalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kotipaikkakuntanne pieni vai iso? Mitä lapsi sieltä erityisesti kaipaa? Asiat ja kaverit siellä ovat varmasti muuttuneet parissa vuodessa, joten palatessanne sinne ei asiat välttämättä ole kuten lähtiessänne. Pitääkö lapsi yhteyttä sinne jääneisiin kavereihin?
Minä voisin harkita muuttoa jos saisin työpaikan vanhalta paikkakunnalta. Eikö se ole kohdallasi mahdollista? Miten tulisitte toimeen, jos et saisikaan töitä?
jos sulla siis on vakityö nykyisellä paikkakunnalla, niin en muuttaisi. Kyllä työpaikka on tärkeä, satunnaisiin pätkätöihin en turvautuisi vaikka kuinka olisi kiva muuttaa takaisin vanhoille seuduille.
Kotipaikkakuntamme on keskikokoinen kaupunki näin Suomen mittakaavassa. Paljon, paljon vilkkaampi ja kaikelta tarjonnalta rikkaampi kuin tämä uusi asuinpaikkamme on. Myös jatkokoulutusmahdollisuudet ovat siellä monipuolisemmat ja paremmatkin, mutta peruskoulua on nyt vielä useampi vuosi jäljellä, ettei sitä ehkä liiaksi kannata vielä miettiä. Kuten ei siihenkään oikein voi lohduttautua, että lapsi muuttaisi jo kohta omilleen. Ei muuta.
Elämä toki on mennyt eteenpäin molemmissa paikoissa eivätkä ne entiset kaverit enää välttämättä niin kivoja olekaan kuin ovat muistoissa. Sukulaiset ja ne, joihin yhteydet ovat säilyneet tiiviimmin, ovat ne, joita kaipaamme eniten. Ja sitä tutumpaa ympäristöä, enempää tekemistä, paikkoja, joissa käydä.
Oma osaamiseni toki on parantunut ammatillisessa mielessä työkokemuksen myötä, että olisi tietysti aiempaa vähän paremmat mahdollisuudet päästä työpaikkoihin käsiksi. Mutta niitä paikkoja on vain todella vähän tarjolla. Sen verran on kokemusta työttömänä olemisesta, että tiedän kyllä, että aina rahallisesti jotenkin tulee toimeen, vaikkei se työttömyys todellakaan muutoin mukavaa ole. Nyt olen kuitenkin vakituisessa työsuhteessa, jota ei tietenkään kevein mielin jättäisi. Vieläpä kun tykkään työstäni.
Se mietityttää oikeastaan eniten, että kuinka paljon tässä lapsen koti-ikävässä on oikeasti koti-ikävää ja kuinka paljon murrosikään liittyvää halua olla jossain muualla kuin on. Itselläni on ollut murrosikäisenä masentuneisuutta ja olen kyllä hieman havaitsevinani lapsestanikin tällaista piirrettä. Siksikin mietin näinkin radikaalia tempausta kuin irtisanoutuminen ja muutto on. Mutta en mä tiedä...
Yrittäisin järkätä niin et lapsi pääsisi mahd usein vierailemaan entisellä kotipaikkakunnalla.
Varsinkin kun lapsi on jo murkkuikäinen, sehän tarkoittaa sitä ettei hän enää monta vuotta asu kotona ja sun täytyy sitten elää itseksesi. Ellei sitten sen uuden miehen kanssa ;) Mutta jokatapauksessa, kohta lapsellasi on oma elämä ja omat kuviot joten älä nyt omaa elämääsi kovin hankalaksi tee.