Jos on mies, joka ei tee lasten kanssa mitään,

Onhan tossa ehkä rahallinen puolikin kun asuu miehen kanssa samassa taloudessa, muttaonko etu vai haitta siitä en tiedä.

todennäköisesti jaat huoltajuuden exäsi kanssa. Silloin lapset voivat olla jopa puolet ajasta isällään. Vai luuletko että lasten isä ei halua yhteishuoltajuutta, tai etkö halua sitä hänelle? Kyllä se kasvattaisi isää, kun saisi yksin vastuun lapsista välillä. Lapset olisi pakko hoitaa, jos hän niistä välittää. Nyt hän on sinulle kuin kolmas lapsi!

minä varmasti kokisin perhe-elämän aika paljonkin rankemmaksi.



Yh:na sentäs ei olisi ketään, keneltä odottaa/toivoa apua arjen pyörittämiseen, ja sitten samalla pettyä kun ei sitä apua ikinä saa.



Tuollainen mies jonka kuvailit, veisi minulta varmasti elämänilon aika täysin.



Taloudelliset seikat on tietysti asia erikseen...

miehelle joka toinen viikonloppu? Sinäkö ne lapset omistat?

miehelle joka toinen viikonloppu? Sinäkö ne lapset omistat?

Mutta viikko ja viikko systeemiä mies ei millään jaksaisi, kun ei ole nytkään enempää hoitanut. Lisäksi kaikki tutkimukset joihin olen tutustunut sanovat, että viikko ja viikko systeemi on lapsille liian raskas. Lähivanhemmaksi miehestä ei olisi millään.

ap

vuoroviikkoasuminen on lapsille liian raskasta. En ole löytänyt sellaista mistään.



Tämä väite nousee tällä palstalla esiin säännöllisesti, ja olen aina pyrkinyt linkittämään jokaiseen keskusteluun muutaman julkaisun. Se kriittinen tutkimus, joka toteaa vuoroviikkoasumisen turmiolliseksi ei ole vielä tullut vastaan, vaikka olen lukenut aiheesta kaiken käsiini saamani materiaalin.



Oletkos muuten varma, että mies ei jaksa lapsia? Jos hänellä ei vain ole tilaa olla isä omalla tavallaan?

vuoroviikkoasuminen on lapsille liian raskasta. En ole löytänyt sellaista mistään.

Tämä väite nousee tällä palstalla esiin säännöllisesti, ja olen aina pyrkinyt linkittämään jokaiseen keskusteluun muutaman julkaisun. Se kriittinen tutkimus, joka toteaa vuoroviikkoasumisen turmiolliseksi ei ole vielä tullut vastaan, vaikka olen lukenut aiheesta kaiken käsiini saamani materiaalin.

Oletkos muuten varma, että mies ei jaksa lapsia? Jos hänellä ei vain ole tilaa olla isä omalla tavallaan?

Lapsipsykiatrit totesivat taannoin useammassakin lähteessä, että pienille lapsille se ei sovi vaan heillä pitää olla selkeästi yksi koti, josta vieraillaan silloin tällöin etävanhemman luona. Hesarista muistaakseni itse luin. Kai nyt googlettaa osaat? Teini-ikäiset on toinen juttu, mutta kyllä se ihan oikea tutkimus oli, josta joku mainitsi.

sivusta seurannut

http://www.socca.fi/files/77/Kahden_kodin_lapsuus.pdf



Tässä julkaisussa yhteenvedetään maailmalla asialla julkaistua tutkimusta.



Ruotsin sosiaalihallituksen julkaisu taas tarjoaa lapsille apua erotilanteessa. Se perustuu osin seurantatutkimukseen, jota tehtiin kahdenkymmenen vuoden ajanjaksolla.



http://www.socialstyrelsen.se/Lists/Artikelkatalog/Attachments/10343/20…



Suomalaisen julkaisun loppuosa on osin mielenkiintoista, mutta epäinformoivaa vanhempien haastattelututkimuksen purkua. Erovanhemmuuden mallia pohtiville sekin tarjoaa kuitenkin vertaiskokemuksia, ajatuksia ja kipupisteitäkin.



Tämä taitaa olla neljäs kerta, kun linkitin nämä tänne.

Googlella löytyy kyllä

vuoroviikkoasuminen on lapsille liian raskasta. En ole löytänyt sellaista mistään.

Tämä väite nousee tällä palstalla esiin säännöllisesti, ja olen aina pyrkinyt linkittämään jokaiseen keskusteluun muutaman julkaisun. Se kriittinen tutkimus, joka toteaa vuoroviikkoasumisen turmiolliseksi ei ole vielä tullut vastaan, vaikka olen lukenut aiheesta kaiken käsiini saamani materiaalin.

Oletkos muuten varma, että mies ei jaksa lapsia? Jos hänellä ei vain ole tilaa olla isä omalla tavallaan?

Lapsipsykiatrit totesivat taannoin useammassakin lähteessä, että pienille lapsille se ei sovi vaan heillä pitää olla selkeästi yksi koti, josta vieraillaan silloin tällöin etävanhemman luona. Hesarista muistaakseni itse luin. Kai nyt googlettaa osaat? Teini-ikäiset on toinen juttu, mutta kyllä se ihan oikea tutkimus oli, josta joku mainitsi.

sivusta seurannut

Jo yksivuotiaat erolapset vaihtavat kotia joka viikko. Onko yleistynyt vuoroviikkomalli paras ratkaisu

– myös lapsen kannalta?



Vanhempien ero on lasten ja nuorten arkea. Viime vuonna sen koki 30 000 alle 18-vuotiasta suomalaista.

Yhä useammin liitto menee katkolle, kun lapsi on vielä vaunuissa. "Äiti on tuskin kotiutunut vauvan kanssa, kun jo lähdetään eri suuntiin", tapaamisoikeuksia vahvistava lastenvalvoja sanoo.



Lapsen elämästä eron jälkeen käydään tilanteeseen nähden Suomessa olemattoman vähän keskustelua, sanoo psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen. Hän kaipaa keskustelua erityisesti kahden kodin mallista, joka on yleistynyt valtavasti kymmenessä vuodessa varsinkin Pohjoismaissa. Edellinen erosukupolvi eli lähes aina yksinhuoltajaäidin kanssa. Siinä ongelmana oli lapsen vieraantuminen isästä. Vuoroasumisessa yhteys isään säilyy, mikä on Keltikangas-Järvisen mukaan tärkeää. Psykologit useissa maissa ovat kuitenkin huomanneet, että vuoroasuminen on yleistynyt ilmiöksi, josta on lupa tuoda esiin vain myönteisiä puolia. "On vain päätetty, että se on hyvä."



Ei ole harvinaista, että jo yksivuotiaat vaihtavat kotia joka viikko. 18-vuotiaana heillä on tällä tahdilla muuttoja takana yli 800. Nettikeskustelujen perusteella järjestelmä toimii. "Loppupeleissä tämä oli ainut oikea ja täydellinen ratkaisu", 11-kuukautisen lapsen kanssa viikko–viikko-vuorottelun aloittanut äiti vakuuttaa Kaksplus-lehden verkkosivustolla. "Jos me erottaisiin, niin meille tulisi vuoroviikkosysteemi. Mun mielestä miehellä kuuluu olla samat oikeudet lapsiin kuin äidillä", pohtii toinen.



Keltikangas-Järvinen perää lapsen oikeuksia. Lasta ei voi panna kulkemaan vanhempiensa perässä. "Mitä pienempi lapsi on, sitä suurempi on vaara, että hän jää kokonaan vaille kiinnekohtaa. Kukaan ei pysty ennustamaan, minkä hinnan hän siitä maksaa." Näkemyksensä Keltikangas-Järvinen perustaa aivotutkimukseen. Aivojen kehitys on ensimmäisinä vuosina kesken, eikä lapsi vielä muista tai ymmärrä. Kaikki pyörii päässä paljon suurempana kaaoksena kuin aikuisella. "Yhdenkin kodin mittakaavassa lapsi tarvitsee konkreettisia maamerkkejä, joiden kautta hän pystyy hahmottamaan maailmaansa. Oma sänky on äärimmäisen tärkeä tukikohta."



Samasta syystä kotona täytyy olla sellainen läheinen ihminen, josta lapsi voi tarpeen mukaan tankata turvaa. Se voi olla äiti tai isä, mutta kohde ei saa muuttua yhtä mittaa. Alle kolmevuotias kadottaa jo viikossa muistikuvan toisesta kodistaan ja vanhemmastaan. Hän ei tiedä, onko niitä olemassa. "Aikuinen voi kuvitella, kuinka avuttomalta tuntuisi aloittaa joka viikko vieraassa paikassa ihmisen kanssa, jota ei oikein tunne." Keltikangas-Järvisen mukaan lapsen hämmennystä lisää se, että usein ainakin toisessa kodissa on uusi kumppani, ehkä hänen lapsiaan ja parin yhteinenkin lapsi.



"Ihmisuhteiden hektisyys kyllä hirvittää. Kuka tutkisi, kuinka monessa perhekokoonpanossa nykylapsi ehtii elää", kysyy Helsingin johtava sosiaalityöntekijä Piia Pelkola. Lasten näkökulmaa vuoroasumiseen on vaikea tutkia. Kaksivuotiaalta ei voi kysyä, miltä tilanne hänestä tuntuu.



Kasvatustieteen tohtori Hannariikka Linnavuori haastatteli kolme vuotta sitten väitöskirjaansa 8–18-vuotiaita erolapsia, jotka olivat vuorotelleet kahdessa kodissa leikki- tai kouluiästä saakka. Tutkimus on Suomessa toistaiseksi ainoa laatuaan. Linnavuori havaitsi, että lasten perhekäsitys oli uniikki. Eron jälkeenkin oma ydinperhe säilyi mielessä ehjänä, mutta se asui kahdessa paikassa. Kummassakin oli koti. Hänen mielestään vanhempien ja ympäristön pitäisi tukea tätä käsitystä. "Lapselle on hyvin raskasta, jos vanhemmat riitelevät tai joku arvostelee hänen perhettään." Vanhempien uudet kumppanit ovat kriittinen piste. "Mutta toisinaan kumppanista tulee lapselle yksi tukipuu lisää."



Keskustelu lasten tilanteesta eron jälkeen on Linnavuoren mielestä jämähtänyt kahteen leiriin. Toinen ryhmä puolustaa oikeutta yhteen kotiin, toisen mukaan kaksi kotia on tuplaonni. Linnavuoren haastattelemat lapset ajattelivat eri tavalla kuin aikuiset. "Useimmista olisi ollut ihanne, jos vanhemmat olisivat pysyneet yhdessä. Jos ero kuitenkin on välttämätön, he pitivät vuorottelua parempana kuin sitä, että isää tapaisi vain joka toinen viikonloppu." Kodin jatkuva vaihtaminen oli sen sijaan lähes poikkeuksetta rasittavaa. Eniten stressasi, tuleeko kaikki välttämätön mukaan: vaatteet, koulukirjat, urheilukamppeet ja tytöillä meikit sun muut. Yhden kodin ja vuoroasumisen väliin Linnavuori toivoo vaihtoehtoja, jotka joustavat lapsen mukaan. Vuoroviikkojen asemaa kuvaa se, ettei muista malleista oikein edes puhuta.



Keltikangas-Järvinen toivoo vaihtoehtoja nimenomaan vanhempien tapoihin olla lapsen kanssa. "Jos kodit ovat lähekkäin, kontakti voi säilyä tiiviinä ilman varsinaista vuoroviikkoa. Molempien vanhempien ei tarvitse tehdä samoja asioita."



HS.fi oma elämä

http://www.hs.fi/juttusarja/perhe/artikkeli/Yksi+vai++kaksi+kotia/11352…

Oletkos muuten varma, että mies ei jaksa lapsia? Jos hänellä ei vain ole tilaa olla isä omalla tavallaan?

Todella inhottavasti sanottu. Siis se, että mies ei tee mitään lasten kanssa, ei auta kodinhoidossa, ei anna äidille lepotaukoa onkin sitten vielä äidin vikaa sekin. Äiti ei annan isälle tilaa. Äiti on siis syypää ihan KAIKKEEN, mitä parisuhteessa tapahtuu. Miten olisi, jos se äiti haluaisi olla äiti omalla tavallaan? Kuka ne lapset sitten huolehtisi? Aika pian varmaan sosiaalitoimikin puuttuisi asiaan... :(

T. Ohis

että tällaista tutkimusta, johon viittaat ei yksinkertaisesti ole olemassa. Kukaan ei ole sitä koskaan löytänyt luettavaksi mihinkään keskusteluun, ei linkkinä eikä paperimuodossa.



Luen se mielelläni heti kun se löydetään.



Odotellessani voit lukea yltä löytyvät julkaisut. Kun teet niin, varmistu siitä, että luet niitä tasapuolisesti, kuten ne on kirjoitettukin. Älä siis poimi sieltä pelkästään omaa mielipidettäsi tukevia irtoheittoja, vaan tarkastele kokonaisuutta.



Edellinen isompi asiaa koskeva keskustelu löytyy tästä:



http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1294273/hyvin_tasapu…



Tämä on siinä määrin iso asia, että toivon, että siitä käytävä keskustelu perustuu faktoihin, ei mielikuviin.

Niin missä? Nimeä tämä tutkimus, kiitos. Lukisin sen mielelläni.

Googlella löytyy kyllä

vuoroviikkoasuminen on lapsille liian raskasta. En ole löytänyt sellaista mistään.

Tämä väite nousee tällä palstalla esiin säännöllisesti, ja olen aina pyrkinyt linkittämään jokaiseen keskusteluun muutaman julkaisun. Se kriittinen tutkimus, joka toteaa vuoroviikkoasumisen turmiolliseksi ei ole vielä tullut vastaan, vaikka olen lukenut aiheesta kaiken käsiini saamani materiaalin.

Oletkos muuten varma, että mies ei jaksa lapsia? Jos hänellä ei vain ole tilaa olla isä omalla tavallaan?

Lapsipsykiatrit totesivat taannoin useammassakin lähteessä, että pienille lapsille se ei sovi vaan heillä pitää olla selkeästi yksi koti, josta vieraillaan silloin tällöin etävanhemman luona. Hesarista muistaakseni itse luin. Kai nyt googlettaa osaat? Teini-ikäiset on toinen juttu, mutta kyllä se ihan oikea tutkimus oli, josta joku mainitsi.

sivusta seurannut

Nostan tähän sinulle vielä pontin, kun et varmaan jaksa lukea koko juttua:

Lasta ei voi panna kulkemaan vanhempiensa perässä. "Mitä pienempi lapsi on, sitä suurempi on vaara, että hän jää kokonaan vaille kiinnekohtaa. Kukaan ei pysty ennustamaan, minkä hinnan hän siitä maksaa.

Olet varmasti itse lastenpsykologian asiantuntija ja kumoat omalla tutkimuksellasi kaiken?

Vuoroviikkosysteemi EI ole pienelle lapselle hyvä. PISTE.

Minä peräsin sinulta kriittisiä tutkimuksia, ja olen itse se, joka linkitti nuo kaksi tutkimusyhteenvetoa. Ne nimittäin eivät tue lausuntoa vuoroviikkojen turmiollisuudesta, vaan ovat hyvin tasapainoisia katsauksia asiaan.



Linkittämässäsi Hesarin haastettelussa siteerataan myös muutaman yksittäisen ihmisen mielipiteitä, jotka eivät perustu tutkimukseen. Olen itsekin edelleen sitä mieltä, että alle kolmevuotias lapsi ei sovellu vuoroviikkoasumiseen.



Kiinnititköhän lainkaan huomiotasi artikkelin kohtaan, jossa todettiin, että lasten itsensä mielestä vuoroviikkoasuminen on paras vaihtoehto.



Vuoroviikkoasuminen ei sovellu kaikille, mutta on toimiessaan selvästi parempi lasten kannalta kuin perinteinen viikonloppumalli.

Minä peräsin sinulta kriittisiä tutkimuksia, ja olen itse se, joka linkitti nuo kaksi tutkimusyhteenvetoa. Ne nimittäin eivät tue lausuntoa vuoroviikkojen turmiollisuudesta, vaan ovat hyvin tasapainoisia katsauksia asiaan.

Linkittämässäsi Hesarin haastettelussa siteerataan myös muutaman yksittäisen ihmisen mielipiteitä, jotka eivät perustu tutkimukseen. Olen itsekin edelleen sitä mieltä, että alle kolmevuotias lapsi ei sovellu vuoroviikkoasumiseen.

Kiinnititköhän lainkaan huomiotasi artikkelin kohtaan, jossa todettiin, että lasten itsensä mielestä vuoroviikkoasuminen on paras vaihtoehto.

Vuoroviikkoasuminen ei sovellu kaikille, mutta on toimiessaan selvästi parempi lasten kannalta kuin perinteinen viikonloppumalli.

Meilläkin lapsi päättää kaikesta, myös vanhempien asumisesta. Toistaiseksi ollaan saatu olla kaikki yhdessä.

Liisa Keltikangas-Järvisen mielipide, jossa hän luo määrittelemättömän uhan: "kukaan ei tiedä miten tässä käy".



Kyllä tietää. Asiasta on tehty seurantatutkimuksia. Niiden viitteet löydät yllä linkitetyistä Suomen ja Ruotsin sosiaalihallitusten julkaisuista.



Keltikangas-Järvisen töräytys on samansuuntainen lausunto kuin "voi tulla vielä influenssa, joka on tappava" tai "kukaan ei tiedä milloin meteoriitti iskeytyy maahan". Me TIEDÄMME, että ilman toista vanhempaa eläminen on lapselle riskitekijä, ja on aina edullista säilyttää toimiva suhde molempiin vanhempiin.

Sanoisin muuten vielä sen verran, että kiihkoilu tässä asiassa ei auta yhtään. Järkevät vanhemmat punnitsevat kiihkottomasti omat resurssinsa ja haasteensa erotilanteessa ja valitsevat annetuista vaihtoehdoista itselleen toimivimman vaihtoehdon.



Absoluuttisia parempia ja huonompia vaihtoehtoja ei ole, vaan jokainen tilanne on uniikki.



Pidän pöyristyttävänä että täällä "asiantuntijoina" esiintyvät - tai julkisuudessa asiantuntijoina esiintyvät - ihmiset käyttäytyvät tässä asiassa kuin lapset ja kiihkoilevat oman ihmistieteensä sisäisiä ristivetoja absoluuttisiksi lausunnoiksi todellisissa valintatilanteissa oleville aikuisille ja ajatteleville ihmisille. Kenen etua se ajaa? Tuskin ainakaan lasten.



Jos noita Keltikangas-J:n lausuntoja lukee kuin piru raamattua, niitä voisi tulkita myös niin että ainoatakaan lasta ei tulisi laittaa päivähoitoon ennen kuin he täyttävät viisi vuotta. Lapsen eläminen kahdessa paikassa on nimittäin niin traumaattista ja vahingollista, että se tulisi kieltää lailla.



Elämä ei valitettavasti kuitenkaan taivu fanaattiseen idealismiin.



Itse pidän näkökantojani (tottakai, ymmärrän ironian) tasapainoisina järkevän ihmisen punnittuina ja kiihkottomina synteeseinä.



Yllätys, yllätys - olen päätynyt huoltajuuteen, jossa koen, että yhdessä ex-puolisoni kanssa pystymme kovalla työllä tarjoamaan lapsillemme vaihtoehdon, jossa vuoroviikkoasumiseen kiistatta liittyvät stressin lähteet enemmän kuin kompensoidaan sillä, että heidän elämänsä kiinteinä osina arjessa säilyy kaksi rakastavaa vanhempaa.



Uskon myös rehellisesti, että tämä onnistuu vain ajattelevilta ja joustavilta ihmisiltä. Se ei siis ole suinkaan mikään jokaiselle eroavalle parille tarjottava patenttiratkaisu, vaan vaatii uhrauksia ja valtavasti sitoutumista kaikilta osapuolilta.



Uskon kuitenkin, että siitä saatava palkkio on näille kaikille osapuolille - lapset ja vanhemmat - huomattavasti siihen liittyviä mahdollisia haittatekijöitä suurempi.



Mitä tulee asiantuntijoihin, olen itsekin siinä määrin opiskellut, opetellut ja työskennellyt, että minua ei titteleillä jyrätä. Käsissä täytyy olla jotakin tukevampaa kuin ihmistieteiden sisäisten oppisuuntausten kvalitatiivisten mittelöiden aiheuttamaa pintakuohua.



Onneksi sellaistakin tietoa on.



Kun itse aikanaa valitsin huoltovaihtoehtoja kaivoin luettavakseni jokaisen saatavilla olleen tutkimuksen ja tiedonjyväsen asiasta kaikilla niillä kielillä, jotka hallitsen. Koska tieteen ja analyysin metodiikka on minulle varsin tuttua, uskon tietäväni asiasta riittävän paljon oman päätöksen tekemiseen, ja myös valintani tein.



Tästä syystä minua ovat myös nyppineet asiasta julkisuudessa tittelien takaa esitetyt lausunnot, jotka sivuuttavat tyynesti julkaistun tutkimuksen, jota on.



Se jos mikä on kapeakatseista.



Itse asiassa asia nyppii minua niin paljon, että olen useaan otteeseen harkinnut Ruotsin sosiaalihallituksen julkaisun kääntämistä suoraan suomeksi, ja sen julkaisua blogissa vanhempien päätöksenteon tueksi heidän omassa uniikissa tilanteessaan.

Sanoisin muuten vielä sen verran, että kiihkoilu tässä asiassa ei auta yhtään. Järkevät vanhemmat punnitsevat kiihkottomasti omat resurssinsa ja haasteensa erotilanteessa ja valitsevat annetuista vaihtoehdoista itselleen toimivimman vaihtoehdon.

Absoluuttisia parempia ja huonompia vaihtoehtoja ei ole, vaan jokainen tilanne on uniikki.

Pidän pöyristyttävänä että täällä "asiantuntijoina" esiintyvät - tai julkisuudessa asiantuntijoina esiintyvät - ihmiset käyttäytyvät tässä asiassa kuin lapset ja kiihkoilevat oman ihmistieteensä sisäisiä ristivetoja absoluuttisiksi lausunnoiksi todellisissa valintatilanteissa oleville aikuisille ja ajatteleville ihmisille. Kenen etua se ajaa? Tuskin ainakaan lasten.

Jos noita Keltikangas-J:n lausuntoja lukee kuin piru raamattua, niitä voisi tulkita myös niin että ainoatakaan lasta ei tulisi laittaa päivähoitoon ennen kuin he täyttävät viisi vuotta. Lapsen eläminen kahdessa paikassa on nimittäin niin traumaattista ja vahingollista, että se tulisi kieltää lailla.

Elämä ei valitettavasti kuitenkaan taivu fanaattiseen idealismiin.

Itse pidän näkökantojani (tottakai, ymmärrän ironian) tasapainoisina järkevän ihmisen punnittuina ja kiihkottomina synteeseinä.

Yllätys, yllätys - olen päätynyt huoltajuuteen, jossa koen, että yhdessä ex-puolisoni kanssa pystymme kovalla työllä tarjoamaan lapsillemme vaihtoehdon, jossa vuoroviikkoasumiseen kiistatta liittyvät stressin lähteet enemmän kuin kompensoidaan sillä, että heidän elämänsä kiinteinä osina arjessa säilyy kaksi rakastavaa vanhempaa.

Uskon myös rehellisesti, että tämä onnistuu vain ajattelevilta ja joustavilta ihmisiltä. Se ei siis ole suinkaan mikään jokaiselle eroavalle parille tarjottava patenttiratkaisu, vaan vaatii uhrauksia ja valtavasti sitoutumista kaikilta osapuolilta.

Uskon kuitenkin, että siitä saatava palkkio on näille kaikille osapuolille - lapset ja vanhemmat - huomattavasti siihen liittyviä mahdollisia haittatekijöitä suurempi.

Mitä tulee asiantuntijoihin, olen itsekin siinä määrin opiskellut, opetellut ja työskennellyt, että minua ei titteleillä jyrätä. Käsissä täytyy olla jotakin tukevampaa kuin ihmistieteiden sisäisten oppisuuntausten kvalitatiivisten mittelöiden aiheuttamaa pintakuohua.

Onneksi sellaistakin tietoa on.

Kun itse aikanaa valitsin huoltovaihtoehtoja kaivoin luettavakseni jokaisen saatavilla olleen tutkimuksen ja tiedonjyväsen asiasta kaikilla niillä kielillä, jotka hallitsen. Koska tieteen ja analyysin metodiikka on minulle varsin tuttua, uskon tietäväni asiasta riittävän paljon oman päätöksen tekemiseen, ja myös valintani tein.

Tästä syystä minua ovat myös nyppineet asiasta julkisuudessa tittelien takaa esitetyt lausunnot, jotka sivuuttavat tyynesti julkaistun tutkimuksen, jota on.

Se jos mikä on kapeakatseista.

Itse asiassa asia nyppii minua niin paljon, että olen useaan otteeseen harkinnut Ruotsin sosiaalihallituksen julkaisun kääntämistä suoraan suomeksi, ja sen julkaisua blogissa vanhempien päätöksenteon tueksi heidän omassa uniikissa tilanteessaan.

Jos nyt pitäydyttäisiin asiassa, niin ap:lle vaan haluaisin sanoa, että kuulostaa siltä, että sinä pärjäisit paremmin ilman miestä. Et kuulosta onnelliselta. Jos miehellä on tuollainen suhtautumisen lapsiinsa, tuskin hän heitä kovin usein jaksaa nähdä. Kannattaa kuitenkin varautua, että lastenneuvojan kanssa sovitut tapaamiset (esim. joka toinen viikonloppu + muutama arki-ilta) eivät tule toteutumaan. Et voi pakottaa miestäsi ottamaan lapsia, jos hän ei heitä halua (eikä esim. hänen vanhempansa halua hoitaa heitä miehen "vuorolla"). Tuskin tuota nykymeininkiäkään kauan enää jaksat. Tsemppiä!

Sanoisin muuten vielä sen verran, että kiihkoilu tässä asiassa ei auta yhtään. Järkevät vanhemmat punnitsevat kiihkottomasti omat resurssinsa ja haasteensa erotilanteessa ja valitsevat annetuista vaihtoehdoista itselleen toimivimman vaihtoehdon.

Absoluuttisia parempia ja huonompia vaihtoehtoja ei ole, vaan jokainen tilanne on uniikki.

Pidän pöyristyttävänä että täällä "asiantuntijoina" esiintyvät - tai julkisuudessa asiantuntijoina esiintyvät - ihmiset käyttäytyvät tässä asiassa kuin lapset ja kiihkoilevat oman ihmistieteensä sisäisiä ristivetoja absoluuttisiksi lausunnoiksi todellisissa valintatilanteissa oleville aikuisille ja ajatteleville ihmisille. Kenen etua se ajaa? Tuskin ainakaan lasten.

Jos noita Keltikangas-J:n lausuntoja lukee kuin piru raamattua, niitä voisi tulkita myös niin että ainoatakaan lasta ei tulisi laittaa päivähoitoon ennen kuin he täyttävät viisi vuotta. Lapsen eläminen kahdessa paikassa on nimittäin niin traumaattista ja vahingollista, että se tulisi kieltää lailla.

Elämä ei valitettavasti kuitenkaan taivu fanaattiseen idealismiin.

Itse pidän näkökantojani (tottakai, ymmärrän ironian) tasapainoisina järkevän ihmisen punnittuina ja kiihkottomina synteeseinä.

Yllätys, yllätys - olen päätynyt huoltajuuteen, jossa koen, että yhdessä ex-puolisoni kanssa pystymme kovalla työllä tarjoamaan lapsillemme vaihtoehdon, jossa vuoroviikkoasumiseen kiistatta liittyvät stressin lähteet enemmän kuin kompensoidaan sillä, että heidän elämänsä kiinteinä osina arjessa säilyy kaksi rakastavaa vanhempaa.

Uskon myös rehellisesti, että tämä onnistuu vain ajattelevilta ja joustavilta ihmisiltä. Se ei siis ole suinkaan mikään jokaiselle eroavalle parille tarjottava patenttiratkaisu, vaan vaatii uhrauksia ja valtavasti sitoutumista kaikilta osapuolilta.

Uskon kuitenkin, että siitä saatava palkkio on näille kaikille osapuolille - lapset ja vanhemmat - huomattavasti siihen liittyviä mahdollisia haittatekijöitä suurempi.

Mitä tulee asiantuntijoihin, olen itsekin siinä määrin opiskellut, opetellut ja työskennellyt, että minua ei titteleillä jyrätä. Käsissä täytyy olla jotakin tukevampaa kuin ihmistieteiden sisäisten oppisuuntausten kvalitatiivisten mittelöiden aiheuttamaa pintakuohua.

Onneksi sellaistakin tietoa on.

Kun itse aikanaa valitsin huoltovaihtoehtoja kaivoin luettavakseni jokaisen saatavilla olleen tutkimuksen ja tiedonjyväsen asiasta kaikilla niillä kielillä, jotka hallitsen. Koska tieteen ja analyysin metodiikka on minulle varsin tuttua, uskon tietäväni asiasta riittävän paljon oman päätöksen tekemiseen, ja myös valintani tein.

Tästä syystä minua ovat myös nyppineet asiasta julkisuudessa tittelien takaa esitetyt lausunnot, jotka sivuuttavat tyynesti julkaistun tutkimuksen, jota on.

Se jos mikä on kapeakatseista.

Itse asiassa asia nyppii minua niin paljon, että olen useaan otteeseen harkinnut Ruotsin sosiaalihallituksen julkaisun kääntämistä suoraan suomeksi, ja sen julkaisua blogissa vanhempien päätöksenteon tueksi heidän omassa uniikissa tilanteessaan.

kaivaa vaikka ameriikasta kaiken maailman tutkimukset, jotka puoltavat SINUN omia ratkaisujani. Itse olen päättänyt pysyä onnellisesti avioliitossa, niin ei tule lapsille ahdistusta erosta. Mutta minun mieheni ei ole tuollainen vätys kuin ketjun aloittajalla.

tällä foorumilla aina kun näen sellaisia. :D



Tasapainoisia kriittisiä kommenttea toki ymmärrän, ne liittyvät normaaliin keskusteluun, ja ovat tervetulleita.



Absoluuttiset lausunnot suuntaan tai toiseen ovat lapsellisia.



Muistutan edelleen, että lukisin mielelläni ne AP:n lukemat "kaikki kriittiset tutkimukset".