Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi kiire perustaa uusperhe?
30.12.2010 |
Mä en ymmärrä, miksi monilla eronneilla on niin kiire perustaa erottuaan uusperhe. Monet muuttavat uuden rakkaansa kanssa yhteen jo vuoden sisällä erosta, jotkut jopa suoraan entisen luota.
Ymmärrän, että sitä ollaan niin rakastuneita, niin rakastuneita. Mutta nopeasti edenneet uusperhekuviot kyllä tuovat monesti kitkaa exien väliseen suhteeseen. Saati sitten, että lapset ovat ihan sekaisin, että missä mennään kun yhtäkkiä perheeseen kuuluukin tuikituntemattomia ihmisiä.
Monet selittävät niin, että jos on jo muuttanu erilleen vanhasta, voi elää huoletta oman mielensä mukaan = elää uuden rakkaan kanssa yms. Mutta jos entiselle puolisolle ero tulee yllätyksenä, on todella julmaa alkaa kehittelemään heti uusperhekuvioita ja alkaa tiiviistä olemaan JULKISESTI uuden kanssa.
EIkö voisi kunnioittaa sitä entistä puolisoa ja lapsia sen verran, että malttaa mielensä edes vuoden verran ja tapailee uutta rakastaan rauhassa ja ei niin näyttävästi?
Kommentit (16)
Tiedän muutamankin tapauksen joissa ero on tullut toisen osapuolen toivomana yllättäen (ja nimenomana niin ettei taustalla ole väkivaltaa tms. syytä), tämä on sitten nopeasti muuttanut yhteen uuden rakkaansa kanssa, menty naimisiin ja tehty lapsi kaikki pikapikaa. Sitten ihmetellään miksi aiemman liiton lapset ei otakaan uutta puolisoa ja sisarusta riemumielin vastaan, sukulaiset ja tutukin saattavat kommentoida ikävämpään sävyyn. Pari tyyppiä on sitten vielä eronnut siitä uudestakin puolisosta kun uusin lapsi on jotain 1 v...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
parin kk sisällä olisi jo uusi sussu käsipuolessa.
Pahin juttu tapahtui kaverilleni: hänelle vanhemmat ilmoittivat että eroamme, isäsi muuttaa ensi viikolla pois ja äidin uusi mies samalla tilalle. Ei ollut ihan helppo pala lapsille!
Eihän eronnut nyt mikään leski ole, herranjestas. Kyllä on vähän liian pienet piirit jos läheiset kyttää mikä on sovelias aika esitellä uusi sussu.
(Ja mä olen ollut eron jälkeen yksin 5 vuotta joten eipä ole omakohtaista kokemusta, mielipide vain.)
Miksi pitäisi elää "epävirallisesti yhdessä" vähintään se vuosi? Tiedätkö, minua ei todellakaan kiinnosta, mitä ulkopuoliset ihmiset elämästäni ajattelevat. En ole ollut mainitsemassasi tilanteessa, mutta todellakaan en kätkisi onneani kaltaisiesi ihmisten vuoksi.
Mitä puolison ja lasten kunnioitusta se on, että peittelee onneansa? Mitä pahaa siinä on, että ihminen ELÄÄ elämäänsä?
niin jos ero tulee lapsille yllätyksenä niin jo se on iso järkytys ja vaatii aikaa sopeutua. Siihen soppaan kun vielä heitetään nopeasti uusi puoliso ja tietysti vaaditaan lapsilta ettei mitään negatiivisia tuntemuksia saa edes olla (koska uusi puoliso on ihana) niin ei se kyllä yhtään helpota asiaa.
Jos ero on tullut puolisolle yllätyksenä niin se vaan kääntää veistä haavassa jos nopeasti tulee joku korvaaja ja onnen hehkutusta.
Mutta jos ajattelee vain omia tuntemuksiaan, niin ei kai sitä silloin voi tajuta miten omat toimet voivat loukata muita.
terv. avioliitossa 15 v
Miksi pitäisi elää "epävirallisesti yhdessä" vähintään se vuosi? Tiedätkö, minua ei todellakaan kiinnosta, mitä ulkopuoliset ihmiset elämästäni ajattelevat. En ole ollut mainitsemassasi tilanteessa, mutta todellakaan en kätkisi onneani kaltaisiesi ihmisten vuoksi.
Mitä puolison ja lasten kunnioitusta se on, että peittelee onneansa? Mitä pahaa siinä on, että ihminen ELÄÄ elämäänsä?
Kuin exän silmissä. Mun miehenkin exän mielestä mies rikkoi jotain sopimusta, kun ei ollut musta mitään hänelle kertonut. No mutta kun emme me vielä itsekään silloin suhdetta vakiintuneena pitäneet, niin ei ollut kerrottavaa.
Siitä hän ei ollut kiinnostunut, ettemme me lasten edessä pariskuntana hilluneet, emmekä kovin usein lasten kanssa nähneet. Hänen mielikuvituksensa täytti mukavasti aukkokohdat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun en ajoissa yhteen ollut muuttamassa, en kuulemma edes ansaitse suhdetta :)
Kun vanhempani erosivat ja isä muutti kotoa uuden naisen luo niin se oli sitä.
En käsitä miksi isän olisi pitänyt olla salassa vuosi.
Kun äiti löysi uuden niin teki sanoin. Taisi mennä naimisiinkin uudestaan isää aikasemmin.
Ette te ihmiset voi sanoa miltä minusta lapsena tuntui kun vanhemmat erosivat ja miltä tuntui saada sisarpuolia.
Olen nyt aikuinen, perheellinen ja jos joskus ero tulee niin ette te voi sanoa miten kauan miehen tarttee asua yksin ja miten kauan minun kuuluu asua yksin!
Ymmärrän että yksin jäänyttä harmittaa, mutta se on kuitenkin sen toisen ihmisen (ja hänen uuden kumppanin) elämää.
Te voitte ihan omassa kodissa tehdä kuten haluatte.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jotenkin tuntuu, että nämä vaimonsa jättäneen miehen ottaneet eivät usko, että sama voisi käydä heillekin. Ihmetellään, kun exä ei hyväksy heidän suhdettaan. Miltähän mahtaisi tuntua, jos itselle kävisi samoin?
Voin sanoa, että lapseni eivät ole vielä 1,5 v jälkeenkään täysin sopeutuneet uuteen elämään eron jälkeen, vaikka nukkuvatkin yönsä jo hyvin ja arki sujuu. VAIKKEI uusia rakkaitakaan ole lapsille esitelty. Saati sitten jos olisi jo uusperhe perustettu, huh!
yllättäin, kun itse on pohtinut eroa ties kuinka pitkään, on vaikea ymmärtää, miten sattuu siihen jätettyyn. Vaikea ymmärtää, miksei sillä jätetyllä on vaikea hyväksyä ja mennä eteenpäin. Kun "kerran täällä vain eletään"...
Oikeasti tuollainen käytös, hyppääminen aina vain hullaantuneeseen suhteeseen, kun vanha jäähtyy, on lapsellista ja itsekästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
yllättäin, kun itse on pohtinut eroa ties kuinka pitkään, on vaikea ymmärtää, miten sattuu siihen jätettyyn. Vaikea ymmärtää, miksei sillä jätetyllä on vaikea hyväksyä ja mennä eteenpäin. Kun "kerran täällä vain eletään"...
Oikeasti tuollainen käytös, hyppääminen aina vain hullaantuneeseen suhteeseen, kun vanha jäähtyy, on lapsellista ja itsekästä.
Juu tottakai sattuu jätettyyn, mutta aina katsokaas se uuden, vakituiseksi muuttuvan kumppanin ensiksi löytävä ei ole jättäjä, vaan nimenomaan se jätetty!
Kun löytää itsensä vuokrakaksiossa/kolmiossa ja lapset asuvat sen jättäjän kanssa, niin saattaahan sitä yhtäkkiä olla deittailuunkin aikaa. Varsinkin jos lapsia tapaa vain sen joka-toinen-viikonloppu-ja-yksi-arkiyö. Kaikki jätetyt eivät ole vain kelpaamattomia jämiä.
että emme olisi saaneet liikkua julkisesti yhdessä, kun se oli niin noloa hänelle. Ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Heillä ei ollut lapsia, joten kyse oli puhtaasti siitä että naista hävetti että mies löysi uuden. Naurettavaa, miksi meidän olisi pitänyt piilotella suhdettamme?
Ja vaikka niin moni varmasti toivoi, ex mukaanlukien, että äkkiä se hullaantuminen laantuu ja viimeistään kun yhteinen lapsi syntyy, niin väärässä olivat. Ei se aina mene niin että jos rakastuu toiseen niin se on vaan hullaantumista ja kohta jo kaduttaa ja suhde on vain joku pika- tai laastarisuhde. Ärsyttää nuo yleistykset. Tässä ollaan jo vuosia oltu yhdessä/naimisissa ja yhteisiä lapsiakin on kaksi ja ei, emme ole eroamassa, vaikka äkkiä yhteen menimmekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin mieheni kanssa naimisiin, kun hänen ja exänsä erosta oli kulunut 7 vuotta (aloimme seurustella, kun erosta oli mennyt 5 vuotta). Yhtä lailla ex-avokki yhä syyttää minua ja miestäni "lapsensa elämän sekoittamisesta", rutiinien sotkemisesta, lapsen hämmentämisestä.. jne.
Totesimme, että koska exä on ainoa tässä maailmassa, jolle tämä on ongelma, niin antaapa hänen sitten olla vain. Ei todellakaan kiinnosta, tuntuuko tämä hänestä pahalta.
Juu tottakai sattuu jätettyyn, mutta aina katsokaas se uuden, vakituiseksi muuttuvan kumppanin ensiksi löytävä ei ole jättäjä, vaan nimenomaan se jätetty!
Kun löytää itsensä vuokrakaksiossa/kolmiossa ja lapset asuvat sen jättäjän kanssa, niin saattaahan sitä yhtäkkiä olla deittailuunkin aikaa. Varsinkin jos lapsia tapaa vain sen joka-toinen-viikonloppu-ja-yksi-arkiyö. Kaikki jätetyt eivät ole vain kelpaamattomia jämiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
että joutuuko sopeutumana yhtä aikaa sekä vanhempieen eroon että uusiin puolisoihin, vai niin että ensin eroon ja kun siihen on sopeutunut niin sitten vasta uusiin perheenjäseniin.
nimim. vanhempien eron kokenut
Menin mieheni kanssa naimisiin, kun hänen ja exänsä erosta oli kulunut 7 vuotta (aloimme seurustella, kun erosta oli mennyt 5 vuotta). Yhtä lailla ex-avokki yhä syyttää minua ja miestäni "lapsensa elämän sekoittamisesta", rutiinien sotkemisesta, lapsen hämmentämisestä.. jne.
Totesimme, että koska exä on ainoa tässä maailmassa, jolle tämä on ongelma, niin antaapa hänen sitten olla vain. Ei todellakaan kiinnosta, tuntuuko tämä hänestä pahalta.
Alue: Aihe vapaa
Eihän eronnut nyt mikään leski ole, herranjestas. Kyllä on vähän liian pienet piirit jos läheiset kyttää mikä on sovelias aika esitellä uusi sussu.
(Ja mä olen ollut eron jälkeen yksin 5 vuotta joten eipä ole omakohtaista kokemusta, mielipide vain.)