jännittää uusi vauvan tulo

ja mua jännittää myös. Esikoinen olisi tuolloin (jos kaikki hyvin menee) n. 2,5v. Kaipaisin kanssa kokemuksia tälläisestä ikäerosta lapsilla? Raskasta varmaan tulee olemaan...mun mies kans lyhytpinnainen, ei siedä kovinkaan paljoa vastoinkäymisiä lasten kanssa...

Rutiinit, rutiinit ja rutiinit. Siinä kolme kovaa, joita lapset rakastaa. Riittävä ruoka ja lepo. Koko perheelle. Siinä toinen elinehto. Ja miehelle tukea pinnan kehittämiseen, sille tulee tosi puskista omat reaktiot ja se tarvitsee tukea niiden kanssa. Puskista tulee äidin raivo sullekin.



Mutta kun muistatte nuo edellä mainitut, eli rutiinit, ruoka ja lepo, niin kaikki menee hyvin.



Ja niinkuin sanoin, se on lyhyt aika ihmisen elämässä.

vanhin 4, keskimmäinen 2,5, nuorin 11 kk

Muuten ei tule mistään mitään. Kantoliinaan, jos on itkuinen. Isolle sisarukselle joku lahja, kun pieni tulee laitokselta, 2,5v sitä jo arvostaa.

Ja pääasiassa tähän asti tuntunut melko hyvältä. Kuopus nyt siis reilu 3kk.

Mutta kyllä on rankkaakin ollut. Meillä alkoi esikoinen uhmaamaan todella pahasti vauvan syntymän jälkeen. Joka asiasta saa "tapella". Onneksi ei kuitenkaan vauvaan pura, tykkää autella kykyjensä mukaan, lohduttaa kun vauva itkee ja laulelee tälle. Mutta meille vanhemmille on melko ilkeäkin välillä.

Neuvolassa kuitenkin sanovat että on normaalia, ja pitäisi koittaa vaan olla kärsivällinen mutta kuitenkin pitää rajoista kiinni. Ja mustasukkaisuutta tms. tulee varmaan aina iästä riippumatta.

Muuten ikäero on helppo, kun esikoinen kuitenkin jo kuiva vaipoista, syö ja pukee itse ja osaa leikkiäkin omiaankin.

omilla lapsillani ikäeroa on vähemmän, 1v8kk mutta vastaan kuitenkin. Meillä kaikki meni tosi kivasti vaikka etukäteen jännitin ja esikoinen oli aika mammanpoika, kiinni minussa. Ja mies meilläkin lyhytpinnainen ja menettää hermonsa helposti.. Esikoinen otti kuitenkin vauvan vastaan tosi hyvin, suurta mustasukkaisuutta ei ollut. Pyrin pitämään perheen rytmin koko ajan samana vauvasta huolimatta, vauva kulki mukana puistoissa kerhoissa ym missä kävimme. Rytmitin vauvan imetykset ym niin että normaali elämä onnistui. Esikoisen elämä ei siis suuresti muuttunut vauvan myötä. Otin esikoisen vierelle aina kun imetin vauvaa, luimme kirjoja ym ja esikoinen myös hoiti omaa vauvanukkeaan samalla. Etukäteen kuulin paljon pelottelua kuinka rankka on pieni ikäero ja että varmasti esikoisesta tulee mustasukkainen hirviä ja sitten kun näin ei tapahtunutkaan, olin aivan yllättynyt. KAikki meni helposti enkä koe olleeni väsyneempi kuin yhden lapsen kanssa. Mies otti oman roolinsa kahden isänä hyvin, ottaa omaa aikaa lasten kanssa. Hän ei kuitenkaan ole mikään koti-isätyyppi joten päävastuu lastenhoidosta on aina ollut minulla, nytkin kun en enää ole kotona lasten kanssa. Nyt kun lapsista kuopuskin on jo 3v, on heistä valtavasti seuraa ja iloa toisilleen ja hoitavat keskenään toistensa viihdyttämisen. Juuri tänäään esikoinen totesi että "on ihanaa kun on oma sisko". Sisarukset ovat lapselle rikkaus.

Itse en olisi tuohon pystynyt ja aika moni kaveri on itsensä väsyttänyt noin pienellä ikäerolla olevien kanssa. Vielä jos mieskin käyttäytyy kuin lapsi niin morjens!

Koeta säilyttää samat rutiinit, kuin ennen vauvan syntymää. Ulos, kauppaan jne. Vauveli kulkee mukana, kun elätte elämäänne.

mutta ne voi äkkiä loppuakin. Myöhemmin lapset vielä leikkivät yhdessäkin, juoksevat yhdessä leikkipaikoilla jne. Se kestää aikansa, joten päivä kerrallaan. Pääsisikö 2,5v. kerhoon viimeistään 3v.? Se voisi vähän auttaa. JOs on raskasta, ajattele, että voi hyvinkin olla, että sitten myöhemmin ei ikinä ole niin raskasta. Näin oli mulla jonkin aikaa, sit lähti paremmin sujumaan, eka vielä erityislapsi,mikä sekin selvisi vasta myöhemmin.