Lue keskustelun säännöt.
Kauhee kun pelottaa ja lähes "panikoiduttaa" hakea töitä monen kotiäitivuoden jälkeen!!
29.12.2010 |
Kuopuksen hoitovapaa loppuu keväällä, ja katselin työkkärin sivuilta, olisi vapaana ihan ok työ, johon voisin hakea.
Mutta HIRVITTÄÄ!! Paikka on sihteerinpaikka, ja vaikka siihen haetaankin merkonomia tai tradenomia, (eli voisin hakea, koska olen merkonomi) niin pelottaa että enhän minä osaisi mitään! Mitä jos vaan sotkisin kaikki asiat ja saisin aikaan jonkin katastrofin, keneltä voisin kysyä apua kun pitäisi kyetä "itsenäiseen työhön" ja olla oma-aloitteinen..
Valmistumisesta on aikaa jo yli 10 vuotta ja olen ollut töissä viimeksi monta vuotta sitten, ja silloinkin hyvin helpoissa töissä, toimistoapulaisena.
Eihän se kai mitään veisi, jos hakisin, tuskin edes pääsisin, mutta jo mahdolliseen työhaastatteluun pääseminen hirvittää.. mitä mä siellä sanon ja teen ja mahtaisinkohan jännittää niin paljon että vaan änkyttäisin punaisena, argh :D
Onko tää tällainen panikointi työnhausta ihan tavallista monen kotona vietetyn vuoden jälkeen, vai olenko tavallista oudompi..?
Kommentit (5)
tuudittaudun sillä, että merkonomeja on niin pajon työttöminä, että en minä pääse edes haastatteluun ;))
Mä olen tavallaan myös kyllä tosi innoissani, työpaikka olisi varmasti ihana, ja olisi ihanaa päästä töihin, saada vaihtelua elämääni ja PALKKAA! :)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vuosien kotona olon jälkeen iskee paniikki, tuntuu, ettei osaa mitään, on pudonnut kärryiltä, itsestäni tuntui, etten ollut edes nähnyt kovin paljoa ihmisiäkään koko aikana;-D! Haha, paitsi niitä lapsia ja nyt ex-miestä..Olin kotona yhteensä 8 vuotta, yhtä kyytiä. Sitten mua satuttiin _pyytämään töihin, kun olin joku aika sitten joutunut työkkäriin ilmoittautumaan. Nieleskelin, kauhistuin, ahdistuin - ja lupasin siinä samalla puhelimessa ottaa työn vastaan. Ja selvisin hyvin:-). Oli vielä työtä, josta en ollut ollut koskaan edes osannut haaveilla, koulutuskin kun on humanistina varsin laaja/epäselvä. Mutta ap: ilman muuta selviydyt: ensinnäkin nyt _haet sopivalta tuntuvaa paikkaa!! Kotiäitivuodet ovat tuoneet sinulle monenlaista uutta kokemusta, taitoja, sietokykyä..niitä ei kannata nolostella tai salailla.
Mulla on eräs tuttava, joka on ollut 7 vuotta kotoina ja valittaa kaiken aikaa, että haluaisi jo töihin, mutta ei saa vaan haettua yhtäkään paikkaa. Hänen selityksensä on, että ei pääsisi kuitenkaan edes haastatteluun tai sitten, että mikään työ ei kelpaa hänelle.
Sinulle voin nyt sanoa, että rohkeasti vaan. On hienoa, että pohdit töihin menoa, koska se on askel eteenpäin. Teet rohkeasti hakemuksen ja ehkä pääset haastatteluunkin. Varaudu siihen, että ssinua ei valita, mutta jos et yritä, sinua ei varmasti valita. Tämän päivän työnhaku on kovaa puuhaa. Itseään pitää kirjaimellisesti myydä. Ja nyt selvästi tarvitset kokemusta itsesi markkinoinnista.
Ota selvää yrityksestä, johon haet, osoita, että olet aidosti kiinnostunut tehtävästä ja intona tulossa töihin. Se puree työhönottajaan ja tekee hyvän vaikutuksen. Kotona viettämäsi vuodet eivät välttämättä ole miinusta, jos vain osoitat nyt olevasi tosissasi syöelämään palun kanssa.
Valtavasti tsemppiä sulle!
Sain juuri työpaikan monen kotonaolovuoden jälkeen ja lähinnä hirvitti että kuinka ikinä aivoni saavat pysymään kaiken uuden tiedon mielessä ja että osaanko varmasti, vaikka työ onkin ihan tuttua jo ennestään.
Ajattelin siis vain tsempata, että kyllä se siitä ja ajatuksesi ovat ihan normaaleita. Jokaiseen uuteen tehtävään perehdytetään ja apuakin saa alkuun kysellä. Tsemppiä! Jos minä sain työpaikan niin saat varmaan sinäkin, reippaasti tartu haasteisiin.
tuudittaudun sillä, että merkonomeja on niin pajon työttöminä, että en minä pääse edes haastatteluun ;))