Mites teidän joulu sujui?
Pitää myöntää, että oli ihanaa palata töihin (täällä ei ole ketään ja on ihanan rauhallista).
Tuntuu, että olen vain tehnyt, tehnyt ja tehnyt. Muut valvoneet yhteen, kahteen kun meikä rojahtanut väsymyksestä sänkyyn jo kymmenenltä ja siten herännyt aamulla taas aikaisemmin ja luonnollisesti tehnyt kaikki riisipuuroista lähtien jne.
Onneksi joulu oli tänä vuonna lyhyt.
Kommentit (5)
Nyt muu perhe lomailee, minä palasin tänään töihin. Töissä on kyllä mukavan rauhallista! Ensiviikolla lomailen sitten lasten kanssa muutaman päivän=)
Kerrankin joulu meni oikeasti levätessä, ilman hössötystä... ihanaa oli, mutta ihanaa, että on taas ohi=)
Työtä oli hyvin kohtuullisesti ja se jakautui koko perheelle, ja kun sukua oli käymässä, niin koko suvulle. Pelailtiin, ulkoiltiin, juteltiin, luettiin kirjoja ja tietenkin herkuteltiin ja saunottiin. Miten jouduit tällaiseen asemaan, että perhe tai siis nämä "muut" vain odottavat passausta? Onneksi voit relata töissä.
Olkkarin lattialle pistettiin patjamajoitus. Joulua vietettiin lähinnä nukkuen, oksennellen, siivoten ja pyykäten.
Vielä on hieman heikko olo joten ihan kiva olisi ollut jatkaa vähän lomaa.
En kuitenkaan kehdanut jäädä saikulle kun en enää varsinasesti sairas ole.
kysymisestä; oikein mukavasti meni koko joulu! Olimme kotona oman perheen kesken, söimme hyvin, katselimme dvd-elokuvia lasten kanssa ja äiti söi paljon suklaata (salaa lapsilta, kun olivat menneet nukkumaan) ja vanhemmat saivat kolmen päivän aikana yhden valkoviinipullonkin tyhjennettyä!
Lahjoja oli onneksi vain lapsille, ei tullut edes ylimääräistä turhaa tavarakasaa pölyä keräämään.
että tyytyväinen olen minäkin, että joulu on ohitse. Mies on tänään töissä ja heti tuntuu rauhallisemmalta, ehkä siksi kun on talossa yksi ihminen vähemmän.