Tuntuu itsekkäältä edes ajatella jättää lapsiluku yhteen..

[quote author="Vierailija" time="26.12.2010 klo 15:02"]

Eikö se ongelma ole maapallon väestön liikakasvu ? Kohta ei riitä ruokaa kaikille ! Mun mielestä todellinen ongema on se että ihmiset tekee lapsia hetken mielijohteesta, eroavat heti kun lapsiperheen tuntuu vähän työläältä eivätkä sitten huolehdikaan niistä lapsistaan aikuiseksi asti. Mielummin kannattaisi huolehtia vaan yhdestä.

Voi kuinka paljon lapsille onkaan seuraa ja iloa sisaruksista :) Suomessa ei liikakasvu todellakaan ole ongelma, vaan aivan päin vastoin!! Kohta tässä maassa on enää pelkkiä lestadiolaisia ja maahanmuuttajia :)

Sisaruksista ei ole aina seuraa ja iloa toisilleen. Monien elämä on mennyt pilalle sisarusten takia. Väestön liikakasvu on ongelma myös Suomessa. Lapsilisät ja kaikki muu lasten hyysääminen on lopetettava.

TUPLAILO!

tiedän toki naiseuden ja hedelmällisyyden rajat, kun ei toista alkanut kuulumaan kolmen neljän vuoden sisään, niin hyväksyin tällä kokoonpanolla mennään. Se olisi itsekästä, jos vielä joskus jopa viisikymppisenä yrittäisin lapselle sisarusta tehdä, ja kuka ties itsekin kuolisin iästä johtuviin synnytyskomplikaatioihin. Elämä on elämää, se on otettava sellaisena vastaan kuin se tulee, mutta joihinkin asioihin pystyy tietysti itsekin vaikuttamaan. Elämän edessä on oltava nöyrä, mutta ei niin arka, että pelkää jokaista seuraavaa päivää ja tulevaa tapahtumaa. Kyllä se kantaakin.

joten kaksilapsisuuttakin voi pitää itsekkäänä. Meillä on kaksi jo kouluikäistä lasta, joilla on pari vuotta ikäeroa, ja sitten on yksi puolitoistavuotias ja olen raskaana taas. Yksi syy tähän neljänteen lapseen on se, että kaikille pitää saada leikkikaveri. Neljä lastahan tosin tuhoaa jo maapallon yms. eikä kaikille lapsille millään ole yhtä paljon henkilökohtaista aikaa kuin yhdelle lapselle olisi.



Mieheni on ainoa lapsi eikä ole koskaan kaivannut sisaruksia. Paras lapsuusystäväni on myös ainoa lapsi, ja hänestä taas oli lapsena kamalaa, kun ei ollut sisaruksia ja aikuisenakin hän on sitä mieltä, että lapsia pitää olla ainakin kaksi.



Siskollani on vain yksi lapsi, joka on nyt neljävuotias. Lapsella on jonkinlaisia käytösongelmia päiväkodissa ja ongelmia selitetään aika paljon kuulemma sillä, että kun on kyseessä ainoa lapsia. Minusta se on hiukan outoa.



Minusta lapsia voi olla yksi tai yksitoista. Pääasia, että kaikista huolehtii hyvin.

Eikö se ongelma ole maapallon väestön liikakasvu ? Kohta ei riitä ruokaa kaikille ! Mun mielestä todellinen ongema on se että ihmiset tekee lapsia hetken mielijohteesta, eroavat heti kun lapsiperheen tuntuu vähän työläältä eivätkä sitten huolehdikaan niistä lapsistaan aikuiseksi asti. Mielummin kannattaisi huolehtia vaan yhdestä.

Voi kuinka paljon lapsille onkaan seuraa ja iloa sisaruksista :) Suomessa ei liikakasvu todellakaan ole ongelma, vaan aivan päin vastoin!! Kohta tässä maassa on enää pelkkiä lestadiolaisia ja maahanmuuttajia :)

ja siihen se lapsiluku tulee jäämään - tulee ikä, taloudellinen, terveydellinen ja ammatillinen tilanne, asunnon koko, takausvelat sukulaisille ym. vastaan, että enempiä lapsia tulisi. Kuten sen joku sanoi, olipa lapsia yksi tai yksitoista, tärkeintä on se, että heistä kaikista pidetään huolta.



Tuota yksilapsisuuden mainetta epäsosiaalisina yksilöinä päiväkodeissa kritisoin vahvasti. Omani tosin käy vain leikkikerhossa pari kertaa viikossa, mutta on todettu vasu-arvioissa erittäin sosiaaliseksi, leikkii tyttöjen ja poikien kanssa, itseään nuorempien ja vanhempien lasten kanssa sekä tulee myös tätien kanssa oikein hyvin juttuun. Eli kyllä kai se on lapsen temperamentista kiinni, miten pärjää muiden lasten kanssa. Suurperheissäkin voi olla "lapsierakoita" ja toiset taas uivat kuin kala vedessä kaveripiireissä.

Eikö se ongelma ole maapallon väestön liikakasvu ? Kohta ei riitä ruokaa kaikille ! Mun mielestä todellinen ongema on se että ihmiset tekee lapsia hetken mielijohteesta, eroavat heti kun lapsiperheen tuntuu vähän työläältä eivätkä sitten huolehdikaan niistä lapsistaan aikuiseksi asti. Mielummin kannattaisi huolehtia vaan yhdestä.

Voi kuinka paljon lapsille onkaan seuraa ja iloa sisaruksista :) Suomessa ei liikakasvu todellakaan ole ongelma, vaan aivan päin vastoin!! Kohta tässä maassa on enää pelkkiä lestadiolaisia ja maahanmuuttajia :)

Juuri tätäkin ajattelen, olis ihana nähdä esikoinen leikkimässä toisen lapsen kanssa ja pieni ikäero olisi ihana koska mulla ja minun sisaruksellani on 6v ikäeroa ja yhteistä ei tosiaan ollut..

Saimme hartaasti odotetun vauvamme keväällä ja vaikka kaikki meni hyvin, ajattelin alkuun, että onpa mahtavaa, että minun ei enää koskaan tarvitse yrittää tulla raskaaksi, olla raskaana, synnyttää, toipua raskaudesta ja synnytyksestä ym. Sitten tajusin, että saattaisin vanhana katua katkerasti sitä, että ilman varsinaista syytä emme edes yrittäneet toista lasta. En aloittanut mitään ehkäisyä ja tulinkin kuusi kuukautta synnytyksestä raskaaksi! Saamme kesällä toisen vauvan, jos hyvin menee. Olen yli 40-vuotias, joten aikaa odotella ei ollut. Tuntuu ihanalta! Olen valtavan kiitollinen, että luonto päätti näin ja nelikymppisenä vaikeuksien jälkeen saan kokea luultavasti vielä toisenkin lapsen äitiyden!



Uskon, että sinäkin löydät oikealta tuntuvan ratkaisun! Minusta yhden lapsen äitinä oleminen ei ole mitenkään itsekästä. Tai että useamman lapsen äitiys vaatisi jotan erityistä uhrautumista.

että yhden kanssa on muka helpompaa. Toki moni onkin sitä mieltä aivan perustellusti. Mutta sinulle on ehkä yllätys, että about yhtä moni on sitä mieltä, että kahden kanssa on helpompaa, kun lapsista on toisilleen leikkiseuraa. Siksi lapset eivät vaadi koko ajan vanhemmistaan seuraa ja leikittäjää. Tämä on joidenkin lasten kohdalla hyvin merkittävä juttu, jos lapsi on luonnostaan sosiaalinen.

Ymmärrän kyllä ap pohdintasi. Asiasta olisi helpompi päättää, jos voisi olla varma että sisarus tai sisarukset automaattisesti tekevät lapsesta onnellisemman ihmisen. Esimerkiksi oman sukuni perusteella en ole tästä ihan varma, ja itsekin suren omaa etääntymistäni ainoasta veljestäni. Mieheni perheessä taas näen ihania, lämpimiä sisaruussuhteita, upeaa että siellä ihmiset ovat toisilleen läheisiä.

On mahdotonta tietää ennalta, millaiseksi perhesuhteet muotoutuvat. Mietin usein omaa lapsilukua, osaisimmeko me muuttaa omassa suvussa hallitsevan suunnan omassa perheessämme? Vaikea sanoa. Miehen perheen esimerkki kannustaa, oman lannistaa ja saa harkitsemaan yksilapsisuutta. 

Olin itse ainoa lapsi, joten onneksi ei tarvitse koskaan miettiä tuota, koska tiedän, että ainoana lapsena voi olla hyvin onnellinen. Ei ole tullut lapsena tai aikuisiällä kertaakaan mieleen, että sisarus olisi jotenkin parantanut elämänlaatuani, jopa päinvastoin. Lapsena olin ihan tyytyväinen, että kotona sai olla ihan rauhassa kun vertasi omaa kotia monilapsisten perheiden kotiin, joissa riideltiin ja kohellettiin minun hirveästi. Kotona lukiessa tai leikkiessä kukaan ei tullut lyömään eikä huutamaan eikä mankumaan sitä tai tätä, niin kuin kavereilla kävi. Aikuisena olen joskus miettinyt, että olisipa mukavaa, jos olisi joku läheinen, jonka kanssa olisi yhtä pitkä historia kuin sisaruksen, mutta toisaalta kun katsoo tuttaviaan, sisaruus ei näytä välttämättä yhtään läheiseltä. Tunnen yhtä paljon etäisiä ja persooniltaan epäyhteensopivia sisaruksia kuin niitä, joilla on lämpimät ja läheiset välit.

Tosin lapsena omaan tyytyväisyyteeni vaikutti varmasti se, että asuimme lapsia täynnä olevassa kerrostalossa, eli leikkiseuraa sai menemällä pihalle ja/tai soittamalla lähes mitä tahansa ovikelloa. Tilanne voi tietysti olla eri, jos asutte niin, että lapselle ei ole muuta seuraa kuin sisarukset. Luulen, että jos olisimme asuneet maalla niin, että naapuriin on pitkä matka, muuten omakotitalossa niin, että pihalla ei ole muita eikä kaveria saa hakea tai talossa olisi asunut vain aikuisia, olisin kaivannut sisarusta seuraksi. Mutta onneksi näin ei ollut.

Uskon, että tämä on pitkälti persoona- ja yhteensopivuuskysymys. Voitte tietää vasta jälkikäteen, olisiko esikoinen kaivannut sisarusta vai viihtynyt paremmin ainoana. Vasta jälkikäteen saa tietää myös sen, miten sisarukset viihtyvät yhdessä ja kasvaako heistä toisilleen läheisiä aikuisia. Karhunpalveluksen esikoiselle voi tehdä ihan yhtä hyvin tekemällä lisää lapsia kuin jättämällä yhteen. Ei sinun tarvitse tuntea lapsen puolesta huonoa omaatuntoa siitä, että hän on ainoa lapsi.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2010 klo 15:02"]

Eikö se ongelma ole maapallon väestön liikakasvu ? Kohta ei riitä ruokaa kaikille ! Mun mielestä todellinen ongema on se että ihmiset tekee lapsia hetken mielijohteesta, eroavat heti kun lapsiperheen tuntuu vähän työläältä eivätkä sitten huolehdikaan niistä lapsistaan aikuiseksi asti. Mielummin kannattaisi huolehtia vaan yhdestä.

Voi kuinka paljon lapsille onkaan seuraa ja iloa sisaruksista :) Suomessa ei liikakasvu todellakaan ole ongelma, vaan aivan päin vastoin!! Kohta tässä maassa on enää pelkkiä lestadiolaisia ja maahanmuuttajia :)

OT mutta itse asiassa maailman kantokyvyn puolesta nimenomaan suomalaisten (ja muiden länsimaalaisten) lisääntyminen on se ongelma, sillä suomalainen lapsi kuluttaa keskiverrosti huimasti enemmän luonnonvaroja kuin afrikkalainen ikätoverinsa. Maapallo ei ole kiinnostunut ihmisten etnisyydestä tai uskonnosta, ainoastaan siitä miten paljon he kuluttavat.

olisitte sen pikkusisaruksen saaneet alulle, ja ekass ultrassa masussa köllöttelisikin kaksoset? Et jos jo yhden kanssa on ollut raskasta niin...

Lasten "hankkiminen" on aina itsekästä, ja niin pitääkin olla, ei niitä "hankita" hyväntekeväisyyttä! Halu hankkia lapsi palvelee aina aikuisen jotain itsekästä tarvetta, oli se tiedostettu tai ei. Kamalaa, jos lapsi ei olisi vanhempien oman itsekkään halun tulosta.

elä elämääsi, älä mieti miten pitää elää!



Mä haluaisin toisen lapsen, mutta sitä en voi saada. Olenko siis itsekäs? Tuo harrastamasi pähkäily on mun korviin täysin absurdia, mutta myönnän, en ole objektiivinen tässä asiassa.

olisitte sen pikkusisaruksen saaneet alulle, ja ekass ultrassa masussa köllöttelisikin kaksoset? Et jos jo yhden kanssa on ollut raskasta niin...

Mä en tarkoita että yhden kanssa olis ollut raskasta, ei tosiaan ole! Helppo lapsi kaikenkaikkiaan.

Oon vaan sellainen ihminen että pelkään vähän kaikkea. Rakastan lasta ylikaiken ja mua pelottaa etten osaisi rakastaa toista näin?

Mua pelotti yrittää myös ykköstä, pelotti odottaa ykköstä ja ties mitä. Silti rakastan hirvittävästi.

elä elämääsi, älä mieti miten pitää elää!

Mä haluaisin toisen lapsen, mutta sitä en voi saada. Olenko siis itsekäs? Tuo harrastamasi pähkäily on mun korviin täysin absurdia, mutta myönnän, en ole objektiivinen tässä asiassa.

Eikö se ongelma ole maapallon väestön liikakasvu ?

Kohta ei riitä ruokaa kaikille !



Mun mielestä todellinen ongema on se että ihmiset tekee lapsia hetken mielijohteesta, eroavat heti kun lapsiperheen tuntuu vähän työläältä eivätkä sitten huolehdikaan niistä lapsistaan aikuiseksi asti.

Mielummin kannattaisi huolehtia vaan yhdestä.

Mun mielestä todellinen ongema on se että ihmiset tekee lapsia hetken mielijohteesta, eroavat heti kun lapsiperheen tuntuu vähän työläältä eivätkä sitten huolehdikaan niistä lapsistaan aikuiseksi asti.

Mielummin kannattaisi huolehtia vaan yhdestä.

Oon samaa mieltä, mutta minä en todellakaan kuulu tuohon ihmisryhmään.

Tiedän, niin varmasti tiedän että rakastaisin ja huolehtisin toisestakin lapsesta mutta jonkinlainen pakokauhui ja ahdistus silloin tällöin asiasta tulee.

Eläkää onnellisena pikkuperheenä ja ottakaa vaikka koira sitten joskus lapselle "ystäväksi". Helpompaa elämä on yhden lapsen kanssa kuin useamman, eikä välttämättä mitenkään onnetonta. Tavatkaa aktiivisesti muita lapsiperheitä ja huolehtikaa, että lapsella on kavereita.