Joulukirjeessä sain tiedon, että tuttavillani oli ollut viime kesänä

Nykyaikana ei taida onnistua jo ihan siitä syysä että niin moni avioituu vasta kolmekymppisenä.

Nykyaikana ei taida onnistua jo ihan siitä syysä että niin moni avioituu vasta kolmekymppisenä.

ja kukasta kukkaan hyppiminen on in.

Se on harmillista. Avioliittoa ei enää kunnioiteta samaan tapaan kuin ennen. Erotaan liian pienistä. Miltä tuntuu yksi tai kaksi vaikeaa vuotta jos ongelmista selvitään ja voidaan jatkaa yhteiseloa vielä kymmeniä vuosia sen jälkeen? Vaikeuksista selviäminen on varmasti tyydyttävämpää kuin kumppanin vaihtaminen (ja toteaminen, että omat ongelmat sitä on uudenkin puolison kanssa).



Avioliiton pitäisi olla elinikäinen liitto, mutta ihmiset eivät tajua että se muuntuu kaiken aikaa, eikä suhde voi kaiken aikaa olla jännää, ihanaa ja ruusunpunaista.

on tänävuonna 50v hääpäivä. En todellakaan usko että liiton kasassa pysyminen on ollut yksinkertaista, vaan että kriisin paikkoja on ollut, sellaisiakin, joissa moni olisi eronnut. Ihailen suuresti noin pitkässä avioliitossa onnistuneita. He pitävät suvun kasassa.

mutta toiset ne ei välitä omasta hyvinvoinnista paskan vertaa, kunhan kulissit on pystyssä

vanhemmat ehtivät olla naimisissa 66 vuotta ennen toisen kuolemaa ja appivanhemmillani on kasassa 42 vuotta, vaikka ovat vasta reilusti kuusikymppisiä. Jos terveinä pysyvät (kuten omat vanhempansa), on heillä hyvät mahikset rikkoa 60 v.



Myös kummini ehtivät viettää 60 v. hääpäiväänsä ennen kummisetäni kuolemaa.

mutta toiset ne ei välitä omasta hyvinvoinnista paskan vertaa, kunhan kulissit on pystyssä

Ikinä ei rouvasta uskoisi, että hän on jo jonkin matkaa 80-vuotias. Miehellä on jalka kremppaa, mutta ikä tekee tehtävänsä.

Kyllä pitkässä liitossakin voi olla hyvinkin mukavaa, mitä sitä hyvää vaihtamaan...

Mä en leiki enää sun kanssa.

"Kasvoimme erilleen..."

Avioliittio vaatii työtä, puhaltamista yhteen hiileen myötä ja vastamäessä.

oma liittoni on kestänyt nyt parisenkymmentä vuotta ja voi onnekseni ihan hyvin.

päättyi keväällä ukkini kuolemaan, ja se kesti 66 vuotta. Eikä se ollut mikään onneton kulissi, vaikka sodan loppumetreillä solmittiinkin.



Ukki oli kasvanut kodissa, jossa äitiä lyötiin ja lapset oli isän (ukin suusta: paskapää-äijän) köyhyysloukku, joten sitä taustaa vasten hänestä olisi voinut tulla aivan toisenlainen. Kysyin kerran äidiltäni, miten mummosi kesti sitä elämää. Äiti sanoi, että ukki lopetti sen isänsä hakkaamistouhun. En tiedä miten, mutta kerran ukki mainitsi nostaneensa veljiensä kanssa isänsä pihalle...



Voin käsi sydämellä sanoa, että vaikka kova lapsuus ja sota jätti traumansa, ukkini oli Kunnon Mies, rehellinen, uskollinen, päättäväinen, sitkeä, työtäpelkäämätön, vaatimaton, piti aina toisista huolta, myös muistisairaasta mummostani. Jos se meni kyläpaikkaan, pikkulapset kiipeili kohta sylissä. Ukilla oli aina rintataskussa karkkia lapsille. Viinaa ei juuri juonut, ja pikkusikarin poltti joskus.



Sellaiset miehet ovat todella harvassa nykyään. Kaipaan ukkiani aivan helvetisti.

Ei mikään liitto ole helppo, vaikka kestäisi kuolemaan asti. Luulen, että vanhempi polvi suhtautuu avioliittoon myös eritavalla, kahden ihmisen kumppanuutena. Nykyihmisen päähän tuntuu monesti mahtuvan vain oma hyvinvointi, minäminäminä. Ei ihme että suhteita ja liittoja kaatuu kun ei nähdä omaa nenää pidemmälle.



On oikeitakin syitä erota, mutta melkoisen moni avioliitto päätyy juuri johonkin melkoisen pinnalliseen perusteluun, vaihelunhaluun, jännityksen etsimiseen jne. Mielestäni vakavassa parisuhteessa myös vaikeista asioista koitetaan selvitä - yhdessä. Liian usein meininki on kuin taistelupukareilla pariskunnan osapuolten kesken. Ei osata puhaltaa yhteen hiileen, annetaan rakkauden kuihtua.

Itse sain olla jo muutama vuosi sitten paikalla juhlistamassa isovanhempieni 60-vuotishääpäivää.



Usein tulee itsekin ajateltua, että kyseessä on sukupolvi, jolle eroaminen on ollut syntiä ja kunnia-asia elää kodin, isänmaan ja uskonnon puolesta. Ja näinhän se usein onkin.



Mutta oli myös äärimmäisen liikuttavaa kuulla sekä ukin että mummin puheet toisilleen, kuinka he itsekin liikuttuivat kyyneliin puhuessaan rakkaudestaan ja elämänvaiheistaan. Saman olen usein todennut työssäni vanhusten parissa. Todella kauniisti puhuvat puolisoistaan ja siitä, kuinka on kasvettu yhteen eikä osaa olla ilman toista. Varmasti myös onnettomia liittoja mahtuu joukkoon, etenkin ne väkivaltaiset ja kosteat, mutta paljon sieltä löytyy myös aitoa rakkautta.

60-vuotishääpäivä. Tämän ihmisen kanssa kirjoitamme aina joulukirjeen ja siihen laitamme vuoden kuulumiset. Näoin on toimittu jo lähes kolmekymmentä vuotta.

Siinä on pitkä liitto ollut heillä. Moni ei yllä moiseen! Illalla sanoin miehelleni, että onkohan edes tunnettu toisia, joilla on yhtä pitkä avioliitto ollut. Hänen vanhempiensa liitto kesti päälle 50 vuotta, kunnes kuolema heidät erotti.

Valitettavasti se vain aina ei mene niin.

T: eroava, mutta ikuiseen rakkauteen uskova

Ainaista vittuilua ja asuvatkin eri osoitteissa. Yhteinen iso kaupunkiasunto on, missä edustetaan niin viimesen päälle.



Voitte uskoa, että kerrankin sain suuni auki, kun kehtasi väheksyä meidän 10 v kestänyttä liittoa, kun se nyt on sellanen kahden eronneen liitto. Me olemme ainakin aidosti onnellisia, joka ikinen päivä. Riitojakin on, mutta ne sovitaan jne.



Appivanhempien ei olisi ikinä edes mennä naimisiin, mutta niin kuulemma tehtiin, kun tultiin raskaaksi 17-vuotiaana.

ja omat vanhemmat 41 vuotta ja tuskin kumpikaan pari eroaa. Pitkä liitto molemmilla, jos ei kuolema tule väliin.



VAan ei nuo kriisittömiä liittoja ole olleet, on todistettu vähän sitä sun tätä tässä 22 vuoden aikana, mitä me ollaan mieheni kanssa kimpassa oltu.

Oppivat sen ongelmanratakisun ja sen, että kun ei oo kivaa, haetaan heti uusi sielunkumppani.



Meillä isovanhemmat oli naimisissa yli 60v ennen kuin pappani kuoli.

Vanhempani 52 vuotta ennen kuin isäni kuoli.



Veljeni avioliitto on kestänyt jo 38 vuotta ja jatkuu edelleen

Siskoni 27 vuotta ja jatkuu edelleen

Oma liittoni on kestänyt 17 vuotta ja jatkuu edelleen



Ja ei todellakaan ole kulissiliittoja vaan eletään täyttä elämää, arvostetaan perhettä ja lapsia.



Hassua, että itse olen ainoa, joka meni naimisiin eroperheen lapsen kanssa ja miehelleni on ollut vaikeaa ymmärtää tätä, että ihmiset todellakin elävät elämänsä loppuun saman ihmisen kanssa ja ongelmia ratkotaan yhdessä, eikä panemalla kantapäät vastakkain ja hakemalla uudesta sitä parempaa. Alkuvuosien keskustelujen jälkeen hän on oivaltanut sen, että puhuminen ja yhteen hiileen puhaltaminen ja lapset on tärkeintä. Hankaluuksia ei lähdetä pakoon juoksemalla uuden ihmise helman alle piiloon.

isovanhemmat ovat olleet naimisissa yli 60 v. Ihailtavaa. Toki niitäkin liittoja on, joissa on ollut "pakko" pysyä vaan, vaikka elämä menisi pilalle, mutta on onnellisiakin. Ennen ihmiset elivät aika lailla "ennalta määrättyä" elämää eikä suuria irtiottoja tehty kuten nykyisin, joten yhteinen elämä oli helppo rakentaa. Nykyisin ei yhtään tiedä, millaiseksi kumppani kehittyy :) Ja nimenomaan on jatkuva paine, että PITÄÄ muuttua, niin yksilön kuin parisuhteenkin. Eikös Viivikin kysynyt Wagnerilta, että mihin suuntaan suhteemme mielestäsi etenee ja Wagner hämmästeli, että pitääkö sen johonkin mennä.



Lapsuuden malli todella vaikuttaa. Omat vanhempani pysyivät yhdessä, kunnes isäni sitten kuoli, mutta onnellisia eivät olleet! Äidiltäni opin, että mies on kaiken pahan alku ja juuri (paitsi hänen oma ihana isänsä). Ymmärrän äitiäni tavallaan, mutta en voi olla surematta, että minun on todella vaikea elää parisuhteessa. Ei niin, että pettäisin tms., en todellakaan, mutta en osaa olla VUOROVAIKUTUKSESSA, koska en ikinä sitä kotona nähnyt!

nykyiset lapset helposti yli 100v, kolmikymppisistäkin varmaan moni.

Nykyaikana ei taida onnistua jo ihan siitä syysä että niin moni avioituu vasta kolmekymppisenä.

asian vierestä, mutta minusta on ihana perinne tuollainen joulukirje. Kuinkas moni tällaista enää harrastaa?

just sain yhden joulukirjeen. Itsekin kirjoitan joillekin kavereille joulukortin mukaan kirjeen, vaikken muuten heille kirjoittaisikaan. Mutta siis sellaisen yksilöllisen kirjeen.