Lue keskustelun säännöt.
Suoritatko sinäkin koko elämääsi: työtä, perhettä, kotia, kutsuja, harrastuksia, ystäviä jne.?
20.12.2010 |
Katsoin eilen Seitsemännen taivaan, jossa Maarit Tastulan vieraana oli monia kokenut sosiaalipsykologi Katriina Järvinen.
http://areena.yle.fi/ohjelma/c62d3887859573fea730c30c53a123dd
Ohjelmassa keskusteltiin naisten maailmasta paineineen - jonka naiset pitkälti itse itselleen asettavat. Kun feminismi vapautti naiset patriarkaatista, se tuli luoneeksi samalla uudet normit.
Itse kriisin eläneenä, vannoin vielä muutama vuosi sitten löytäneeni "totuuden". Totuus oli se, että pitäisi pyrkiä onnellisuuteen ja elää nykyhetkessä. Ymmärsin, että kaiken uran ja maallisen mammonan tavoittelu on loputon tie. Aina tulee uusi tarve, mikään ei koskaan riitä.
Tunsin itseni tosi vapaaksi tämän oivalluksen jälkeen, kun tiedostin ettei minun tarvitse siihen osallistua.
Mutta joku piru on sisälläni herännyt. Nyt kun kriisi on mennyttä ja voin paremmin, nämä tässäkin ohjelmassa puhutut minun itse itselleni asettamat vaatimukset alkavat nostaa päätään. Ja ne ovat ennen kaikkea materiaan, kulisseihin, statukseen liittyviä tavoitteita.
Ohjelmassa puhuttiin naisista työelämässä, jossa nykyään on kyllä naisena mahdollista päästä vaikka mihin - mutta samalla on syntynyt vaatimus itselle myös edetä sinne. Lapsille laitetaan rajat ja kotieläimillekin laitetaan rajat, että niiden olisi hyvä olla. Sen sijaan itsellemme emme laita mitään rajoja siinä, mitä saamme/mihin pystymme/mihin meidän täytyy pystyä.
Uskon, että on totta, että miehet eivät oikeasti ymmärrä tästä naisten suorittamisen maailmasta mitään. Naiset vouhottaa ja touhottaa ja milloin on mikäkin projekti menossa, kun on pakko onnistua kaikessa. Työelämän lisäksi tämä suorittaminen liittyy tosi vahvasti minulla ainakin myös vapaa-aikaan. Pitäisi olla hyvä kaveri, hyvä tytär, hyvä sukulainen. Pitäisi olla aktiivinen ja jaksaa työn lisäksi harrastaa, järjestää kutsuja jnejne.
Mun mies ei ainakaan ymmärrä tätä vouhotusta. Että miksi kaikki kivatkin asiat pitää ottaa niin vakavasti, että siitä tulee stressi ja ahdistus.
Mun on huono olla tässä, mutta en kai mä nyt vaan päättämällä tästä muuksi muutu! Ja mihin tämän suorittamisen sitten vaihtaisin muka? Miten voisin "vain tehdä asioita rauhassa".
Kommentit (28)
Anoppi, miehen sisko, työpaikan muut naiset, oma äiti...Kaikilla tuntuu olevan joku käsitys siitä, miten minun pitäisi elää ja asiat tehdä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän arvostellaan ja nälvitään heti, jos joku asia ei etene muiden naisten asettamien normien mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
... pitää sitten varmaan valita. Joko ura tai elämä.
Miksi ura ja elämä pitää asettaa vastakkain? Minulle urani on elämäni. Työssäni tunnen olevani oma itseni, elossa ja onnellinen. Perhe-elämä oli vikapisto. Vaikka rakastan kuinka kovasti lapsiani, vaimous ja äitiys on ollut sitä suorittamista, joka pahimillaan on sairastuttanut minut.
Jossain sanottiin että viimeistään neljäkymmentä täyttäessään ihmisen olisi syytä olla selvittänyt itselleen, mitä ihan ITSE haluaa elämältään, sen sijaan että kulkisi vain "näin on tapana" tai "minä pystyn tekemään tämän" -tyyppisiä ajatuspolkuja.
Täytän parin vuoden kuluttua neljäkymmentä, enkä mä ole ihan varma olenko tekemässä oikeita asioita. Olen ihan tyytyväinen työhöni enkä koe mitenkään luhistuvani myöskään perhe-elämän pyörittämisen alle, mutta en mä myöskään ole hetkeksikään pysähtynyt miettimään että minkalaisesta elämästä saisin ihan tosissaan kaikkein eniten irti. Teenkö mä tosiaan näin paljon töitä siksi että saan siitä niin paljon tyydytystä, vai siksi että se on tapana?
Voi tietenkin olla, että hautajaisiinne tulee joku jostain yhdistyksestä tai seurasta tai firmasta vuodelta x kunnioittamaan muistoanne. Ehkä jopa sanomaan muutaman sanan...MUTTA kuka teitä oikeasti kaipaa poismentyänne?? Ehkä kuitenkin ihan läheisin, läheisin piiri ihmisiä: mies, lapset...? Ja oletteko te kyenneet suorittaessanne lukemattomia tehtäviä ja roolejanne elämänne aikana, oikeasti antamaan läsnäoloanne ja aikaanne sinne kehän sisäpiiriin?
Ymmärrän, että on vaikeata luopua ns. kiltin tytön syndroomasta, varsinkin kun se on ap:n viisaiden ajatusten mukaan vain laajentunut viime vuosikymmeninä. Aiemmin riitti, että olimme kilttejä tyttöjä lapsuudenkodissa, koulussa ja aikuisperheessämme. Sen jälkeen onkin kehä hieman laajentunut...Ja miksi edelleen toimimme kiltin tytön tavoin joka yhteisössä? Kun niitä yhteisöjä on hieman enemmän kuin ennen...
en taida olla kummempi suorittaja. Toki saatan esim. opiskeluista stressata, että tulisi tarpeeksi hyviä arvosanoja ja rahatilanne stressaa useinkin, mutta...
En ollut kummoinen vaimo, en ole kovin häävi äiti, kotona on aina tasainen kaaos, en omaa minkäänlaista kunnianhimoa...
Mä käyn mielelläni keikoilla, baarissa tai muuten vaan pidän hauskaa ja otan lungisti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joko kotona tai töissä. Tai molemmissa.
Ei riitä, että on äiti, pitää olla hyvä äiti, joka kestovaippailee,imettää vähintään vuoden ja tarjoaa lapselleen runsaasti virikkeitä ja vähän muovikrääsää.
Ei riitä että pitää huolen itsestään normaalipainoisena, vaan pitää olla hoikka ja kiinteä. Liikkuminen 3x vk ei riitä, hölkkäkin on tehotonta. Kyllä kunnon nainen juoksee maratonin vähintään kerran elämässään ja harrastaa tankotanssia ylläpitääkseen sensuaalisuuttaan.
Ja töissä rivihommat on surkeutta. Pitää olla esimiestehtävissä ja edetä. Vapaa-ajalla pitää vääntää väikkäriä ja tehdä toista tutkintoa ihan vaan kiinnostuksen vuoksi.
Ja kun kokkaa, niin texmex on mielen heikkoutta, kyllä jokainen nainen vääntää aina sushit ihan arkiruuaksi, ja glorian ruoka ja viini kokataan jo viikossa läpi ihan kokeilumielessä.
Ja seksihän ei voi olla normi kerran viikossa, vaan siinäkin me siskot suoritetaan. Orgasmi pitää saada aina, ja kyllähän jokaisen vaimon pitää olla kokeilunhaluinen ja rohkea kolmen kersankin jälkeen.
Tässä ei ole mukana edes kulttuuriharrasteet tai sosiaaliset suhteet, mutta kyllä suoritushakuinen toimintatapa näkyy ainakin meissä 30-40 v koulutetuissa naisissa.
Miten sitten ikeestä pois? Sillä että saavuttaa riittävästi, ainakin sitten älysin lopettaa itse. Ja päätöstä helpotti kyllä kolmas lapsikin. Kunpa vain osaisin olla laittamatta itseäni enää uudelleen samaan liekaan...
Työni teen aina moitteettomasti, siitä pidän ehdottomasti kiinni. Muuten otan rennosti.
Ja olen hirveän väsynyt ja stressaantunut kun mikään ei ole täydellistä.