Lue keskustelun säännöt.
Suoritatko sinäkin koko elämääsi: työtä, perhettä, kotia, kutsuja, harrastuksia, ystäviä jne.?
20.12.2010 |
Katsoin eilen Seitsemännen taivaan, jossa Maarit Tastulan vieraana oli monia kokenut sosiaalipsykologi Katriina Järvinen.
http://areena.yle.fi/ohjelma/c62d3887859573fea730c30c53a123dd
Ohjelmassa keskusteltiin naisten maailmasta paineineen - jonka naiset pitkälti itse itselleen asettavat. Kun feminismi vapautti naiset patriarkaatista, se tuli luoneeksi samalla uudet normit.
Itse kriisin eläneenä, vannoin vielä muutama vuosi sitten löytäneeni "totuuden". Totuus oli se, että pitäisi pyrkiä onnellisuuteen ja elää nykyhetkessä. Ymmärsin, että kaiken uran ja maallisen mammonan tavoittelu on loputon tie. Aina tulee uusi tarve, mikään ei koskaan riitä.
Tunsin itseni tosi vapaaksi tämän oivalluksen jälkeen, kun tiedostin ettei minun tarvitse siihen osallistua.
Mutta joku piru on sisälläni herännyt. Nyt kun kriisi on mennyttä ja voin paremmin, nämä tässäkin ohjelmassa puhutut minun itse itselleni asettamat vaatimukset alkavat nostaa päätään. Ja ne ovat ennen kaikkea materiaan, kulisseihin, statukseen liittyviä tavoitteita.
Ohjelmassa puhuttiin naisista työelämässä, jossa nykyään on kyllä naisena mahdollista päästä vaikka mihin - mutta samalla on syntynyt vaatimus itselle myös edetä sinne. Lapsille laitetaan rajat ja kotieläimillekin laitetaan rajat, että niiden olisi hyvä olla. Sen sijaan itsellemme emme laita mitään rajoja siinä, mitä saamme/mihin pystymme/mihin meidän täytyy pystyä.
Uskon, että on totta, että miehet eivät oikeasti ymmärrä tästä naisten suorittamisen maailmasta mitään. Naiset vouhottaa ja touhottaa ja milloin on mikäkin projekti menossa, kun on pakko onnistua kaikessa. Työelämän lisäksi tämä suorittaminen liittyy tosi vahvasti minulla ainakin myös vapaa-aikaan. Pitäisi olla hyvä kaveri, hyvä tytär, hyvä sukulainen. Pitäisi olla aktiivinen ja jaksaa työn lisäksi harrastaa, järjestää kutsuja jnejne.
Mun mies ei ainakaan ymmärrä tätä vouhotusta. Että miksi kaikki kivatkin asiat pitää ottaa niin vakavasti, että siitä tulee stressi ja ahdistus.
Mun on huono olla tässä, mutta en kai mä nyt vaan päättämällä tästä muuksi muutu! Ja mihin tämän suorittamisen sitten vaihtaisin muka? Miten voisin "vain tehdä asioita rauhassa".
Kommentit (28)
rento, eli mulle työ on vain työtä jota on kiva tehdä, mutta jonka haluan jättää klo 16 pois mielestäni. Tämä ei ole onnistunut aina, mutta olen opetellut siihen. Ja teen silti asiantuntijatyötä ja työssä pääsisi vaikka kuinka pitkälle, mutta mulle riittää tämä missä nyt olen.
Viikolla en tapaa ystäviä ja en edes joka viikonloppu, jos ei siltä tunnu. Koti ei ole aina tiptop, menen mielummin lasten kanssa ulkoilemaan tai itse salille, kuin jäisin suoristelemaan maton hapsuja. Likaista meillä ei silti ole, epäjärjestystä kyllä. Viikonlopun tykkään aloittaa siistissä kodissa.
Ruoan teen itse, etenkin viikonloppuna rakastan kokkailla ja leipoa, mutta kyllä mä kiireessä haen mielummin pitsat kuin alan vääntämään itse tai jopa niitä eineksiä voin tarjolle laittaa.
Eli yhteenvetona: en ota paineita turhista asioista, en suorita, en juokse oikeastaan minkään perässä: olen, elän ja nautin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
annoin ehkä itestäni väärän kuvan, mulle myös raha on periaatteessa oheistuote, kyllä uratavoitteissa kunnia ja valta on tärkeämpää. Mutta ehkä juuri statuskysymysten vuoksi. Että olisin muita parempi ja erinomaisempi (ei siksi, että voisin ostaa tavaroita).
Pelottaa vaan, että millä helvetillä mä nämä tavoitteeni muka voin täyttää. Ainakin pelkään, että tämä eteneminen työelämässä tapahtuu liian hitaasti ja skitsoilen ja kuolen yrittäessäni. Opiskellessa elämä kun etenee opintopiste kerrallaan kohti loppututkintoa. Työelämässä moni asia onkin sitten vaan sattumasta kiinni.
Vihaan sattumaa! Haluan suunnitella kaiken!
ap
annoin ehkä itestäni väärän kuvan, mulle myös raha on periaatteessa oheistuote, kyllä uratavoitteissa kunnia ja valta on tärkeämpää. Mutta ehkä juuri statuskysymysten vuoksi. Että olisin muita parempi ja erinomaisempi (ei siksi, että voisin ostaa tavaroita).
Pelottaa vaan, että millä helvetillä mä nämä tavoitteeni muka voin täyttää. Ainakin pelkään, että tämä eteneminen työelämässä tapahtuu liian hitaasti ja skitsoilen ja kuolen yrittäessäni. Opiskellessa elämä kun etenee opintopiste kerrallaan kohti loppututkintoa. Työelämässä moni asia onkin sitten vaan sattumasta kiinni.
Vihaan sattumaa! Haluan suunnitella kaiken!
ap
mainetta ja valtaa sitä pönkittääksesi?
[/quote]
mainetta ja valtaa sitä pönkittääksesi?
[/quote]
sitähän se kai on.
mainetta ja valtaa sitä pönkittääksesi?
sitähän se kai on.
on arvokas ilman titteliä, mainetta ja kunniaakin, joten koita nyt hyvä ihminen lakata juoksemasta oravanpyörässä niiden vuoksi! Mainetta et saa mukaasi hautaan, mutta läheiset muistavat sinut pitkään ja haluatko että he muistavat sinut armottomasta täydellisyyden tavoittelusta ja siitä, ettet koskaan kyennyt olemaan tyytyväinen (elämääsi, läheisiisi, jne)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitää aina tavoitella enemmän ja enemmän? Miksi ei mikään riitä?
Jos on tavoitteet noin korkealla, pitää sitten varmaan valita. Joko ura tai elämä.
Miksi pitää aina tavoitella enemmän ja enemmän? Miksi ei mikään riitä?
Jos on tavoitteet noin korkealla, pitää sitten varmaan valita. Joko ura tai elämä.
työssä pätemiseen. Kyllä mulle tärkeämpää on elämä perheen ja läheisten kanssa kuin jokin urakiito!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta itseltäni joo, kai kelvatakseni. Jotain sairasta nautintoa tuottaa olla parempi. Mutta myös kamala miellyttämisenhalu vaivaa (tai lähinnä se, että jollen miellytä, niin omatunto on niiiiiin huono, että kuolee).
Helppoahan se on sanoa, että lopeta suorittaminen. Mutta mitäs sen tilalle sitten tulee. Jos se on aina ollut ainoa tapa elää ja kelvata. Niin sen lopettamisen jälkeenhän jäljelle ei jää mitään.
ja teen noita asioita, koska haluan. En tunne, että se on mitään "suorittamista". Olen aktiivinen ihminen ja haluan mielummin touhuta ja työskennellä kuin vaikka vaan maata television ääressä.
Toki välillä lomailen ja makaan puutarhassa lonkerolasi vieressä, mutta rajansa silläkin.
Olen paljon onnellisempi, kun on sopivasti hommia.
Jos tuntuu, että stressi pukkaa sinulle ap, laita itsellesi rajat. Vähennä tekemistä, niin löydät sinulle sen sopivan määrän. Muista, että olet oman elämäsi kuningatar ja sinun tulee voida hyvin myös itsesi kanssa.
Kaikkea hyvää uuteen vuoteen :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja parhaillaan käyn kriittistä puntarointivaihetta omassa elämässäni. Terapeuttini sanoin: Kenelle suoritat? Kenelle kuulumisiasi kertoessasi esittelet saavutuksesi? Voitko iloita tekemisestä, joka on sinun näköistäsi vai onko tärkeintä saavutettu ja suoritettu lopputulos, jota muille esittelet? Vrt onko tärkeintä käydä kakalla vai esitellä isoa hienoa kakkaa, kuten 2 vuotias?
ja teen noita asioita, koska haluan. En tunne, että se on mitään "suorittamista". Olen aktiivinen ihminen ja haluan mielummin touhuta ja työskennellä kuin vaikka vaan maata television ääressä.
Toki välillä lomailen ja makaan puutarhassa lonkerolasi vieressä, mutta rajansa silläkin.
Olen paljon onnellisempi, kun on sopivasti hommia.
Jos tuntuu, että stressi pukkaa sinulle ap, laita itsellesi rajat. Vähennä tekemistä, niin löydät sinulle sen sopivan määrän. Muista, että olet oman elämäsi kuningatar ja sinun tulee voida hyvin myös itsesi kanssa.
Kaikkea hyvää uuteen vuoteen :)
Silti en makaisi television ääressä, vaan tekisin hyväntekeväisyyshommia, matkustelisin ja opiskeleisin omaksi iloksi. Töitä teen, koska on pakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja parhaillaan käyn kriittistä puntarointivaihetta omassa elämässäni. Terapeuttini sanoin: Kenelle suoritat? Kenelle kuulumisiasi kertoessasi esittelet saavutuksesi? Voitko iloita tekemisestä, joka on sinun näköistäsi vai onko tärkeintä saavutettu ja suoritettu lopputulos, jota muille esittelet? Vrt onko tärkeintä käydä kakalla vai esitellä isoa hienoa kakkaa, kuten 2 vuotias?
Tässä jutussahan hassua on se, että minä en missään nimessä kehuskele suorituksillani. Pelkään kovasti, että minua pidetään omahyväisenä ja pröystäilevänä ja siksi en uskalla reippaasti mainita ihmisille mistään onnistumisistani, etten vaan vaikuttaisi... siltä mikä olen?
Toki haluaisin, että kaikki huomataan.
Tärkeintä ei ole siis esitellä kakkaa, vaan kakata ja tulla sitten vuolaasti siitä kehutuksi ilman, että itse tarvitsee sitä esitellä.
ap
ja teen noita asioita, koska haluan. En tunne, että se on mitään "suorittamista". Olen aktiivinen ihminen ja haluan mielummin touhuta ja työskennellä kuin vaikka vaan maata television ääressä.
Toki välillä lomailen ja makaan puutarhassa lonkerolasi vieressä, mutta rajansa silläkin.
Olen paljon onnellisempi, kun on sopivasti hommia.
Jos tuntuu, että stressi pukkaa sinulle ap, laita itsellesi rajat. Vähennä tekemistä, niin löydät sinulle sen sopivan määrän. Muista, että olet oman elämäsi kuningatar ja sinun tulee voida hyvin myös itsesi kanssa.
Kaikkea hyvää uuteen vuoteen :)
Meillä esim käy vieraita lähes joka toinen päivä mutta ei siksi että se olisi joku velvollisuus vaan siksi että NAUTIN siitä että saan elää sosiaalista elämää.
Ainoa suorittamisosio mulla on laihdutus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan vierasta mulle. Mutta kun esikoinen osoittautui jonkin verran erityislapseksi, minusta tuntui, että ulkopuolelta olisi vaadittu meiltä jotain täydellisyyttä. Onneksi on jo vuosia tuosta ajasta ja kaikessa rauhassa lapsi kehittynyt.
olen luonteeltani sellainen hengailija, että olen onnellisimmillani ihmisten ja ystävien keskellä, enkä ole kovin kunnianhimoinen, vaan pikemminkin mielihyvähakuinen.
Mä uskon, että taipumus suorittamiseen on ihan synnynnäinen ominaisuus, enkä mä aivan täysin ymmärrä, miksi suorittajat piiskaavat itseään vielä siitäkin, että ovat suorittajia. Aivan kuin he kasaisivat itselleen kaksinkertaisen syyllisyyden taakan; ensin asioista joita pitää suorittaa ja sitten siitä että suorittavat niitä. Mun kapasiteetti ei vaan riitä ymmärtämään, miksi he eivät aivan aidosti voi vaan olla ylpeitä siitä että ovat niin reippaita ja tehokkaita.
Mä olen ahdistunut ja ylikuormittunut. En siitä, että teen lopulta liikaa, vaan siitä että mun PITÄISI tehdä paljon ja mulla on huono omatunto, etten tee. Huono omatunto siitä, että ei auta tarpeeksi muita, ole tarpeeksi hyvä kaveri, ole tarpeeksi kaunis koti jne.
En tee mitään siksi, että haluan - tai lopulta niistä kivoistakin asioista tulee taakkoja, kun ei ole tarpeeksi hyvä missään. Mutta sisin ei jätä rauhaan. On pakko tehdä, vaikkei se ole kivaa.
ap
mutta itseltäni joo, kai kelvatakseni. Jotain sairasta nautintoa tuottaa olla parempi. Mutta myös kamala miellyttämisenhalu vaivaa (tai lähinnä se, että jollen miellytä, niin omatunto on niiiiiin huono, että kuolee). Helppoahan se on sanoa, että lopeta suorittaminen. Mutta mitäs sen tilalle sitten tulee. Jos se on aina ollut ainoa tapa elää ja kelvata. Niin sen lopettamisen jälkeenhän jäljelle ei jää mitään.
Ai mitä tulee tilalle? Elämä. Ihana, stressitön, se oma elämä. Jolloin saa itseasiassa paljon enemmän aikaan koska mitään ei ole pakko tehdä, asioita vaan haluaa tehdä.
Keskittyä niihin ja tehdä ne hyvin. Kukaan ei voi olla hyvä kaikessa. Missä sinä olet hyvä ja minkä tekemisestä saat mielihyvää?
Minä olin todella hyvä työssäni, sain kiitosta omistautumiselleni, se oli silloin, ennen perhettä.
Nyt meillä on kolme lasta ja vanha talo jossa riittä työtä. Nautimme kodin laittamisesta, remontoinnista ja sisustamisesta. Ja teemme kaiken itse, se on meidän juttumme, perhe ja koti.
Jos tässä pitäisi vielä painaa pitkää päivää ja kärsiä työstressistä, ei aikaa ja voimia jäisi muulle.
Tällä hetkellä käyn töissä vain siksi että on pakko. Mielummin keskittyisin talon laittamiseen ja lapsien kasvattamiseen.
Rahaa on ehkä vähemmän, ei matkoja, luksusta.
Mutta on aikaa ja tilaa.
Ehkä kun lapset kasvavat ja talo on valmis (tuskin koskaan) niin voi taas heittäytä työelämän vietäväksi.
Kauhulla seuraan eräänkin perheen arkea.
Isä on työmatkoilla puolet kuusta, äiti tekee kolmivuorotyötä ja lapset ovat vuoropäiväkodissa.
Kotona käydään vain nukkumassa ja syömässä. Vapaa-aikana lähdetään lentoon. Joko etelään tai lappiin. Kauhea kiire-kiire-kiire.
pitää olla viimesen päälle lasketteluvehkeet, pitää olla kalliit harrastukset joka lapselle,
pitää olla uudet autot, pitää olla sitä ja tätä.
Kokoajan ovat kipeinä ja stressaantuneita.
hoidan heidät, ruuat, vaatteet, kuskaan harrastuksiin ja kisoihin, hoidan molempien lasten joukkueiden jojon tehtäviä, käyn töissä, yritän pärjätä siellä hyvin yms yms.
Luulen, että hajoan vielä tämän taakan alle.
Kun koetan ottaa rennommin, alkaa ulkopuolelta sitä painetta taas syntyä ja taas lähden siihen mukaan.
Tyhmä minä.
Mutta kunniaa ja mainetta haluan kyllä! Se liittyy urahaaveisiin. Ja koska haluan olla myös hyvä äiti, tässä vaiheessa täytyy vastata ekaan kysymykseesi, että kyllä, suoritan.
Nyt tuntuu, että aika ei riitä työlle, lapselle ja sille kaikelle muulle. Siksi pitää suorittaa vähän kaikkea, liikunnasta ystäviin. Se on harmi, koska pidän elämästäni ja liikunnasta ja ystävistäni :)
Mutta esim. siivoamista tai leipomista en todella arvosta, ne hoituvat sitten kun hoituvat.