Koreoiden kahakka
Jos siellä ydinpommit pamahtaa hetken päästä kuten pitäisi niin miten se vaikuttaa meihin tai vaikuttaako lainkaan?
Kommentit (30)
ovat hieman eri kaliiberia kuin muinaiset Japanin pommit ja taatusti vaikuttaisivat laajemmin.
http://en.wikipedia.org/wiki/Baba_Vanga
Mummelihan on ennustellut ihan mitä sattuu. Kai sitä joku osuu oikeaan väkisinkin. Lisäksi on epäilys, että Vanga on saanut tietojaan jostain virallisesta lähteestä, eikä niinkään näkyinä.
Hohhoijaa.
Tykistöharjoitus kesti tunnin ja on nyt ohi.
nyt vaan odotellaan P-K:n vastareaktiota...
Jää sä vaan tänne pilaamaan päiväs!
Tykistöharjoitus kesti tunnin ja on nyt ohi.
nyt vaan odotellaan P-K:n vastareaktiota...
No mä en ainakaan jää odottamaan, vaan lähden ulos! Jää sä vaan tänne pilaamaan päiväs!
En mä mitenkään "tänne" jää odottamaan, tarkoitin ihan yleisellä tasolla. Sama se missä mä olen.
Pohjoiskorealla ei ole muita merkittäviä liittolaisia kuin Kiina, ja Kiina on vahvasti riippuvainen länsikaupasta. Jos pohjoiskorea olisi jotenkin tärkeä kauppakumppani, voisi Kiinan olettaa tukevan sitä vahvastikin, mutta sitä se nyt ei mitenkään ole. Kaikkien korealaisten puolesta toivomme tottakai, ettei sota syty (tai siis jatku), mutta mitään maailamnpaloa tästä ei näillänäkymin ole tulossa. Muistelkaapa vuotta -62, jolloin vastakkain seisoivat ideologisesti täysin vastakkaiset USA ja Neuvostoliitto, ja Kuuba oli sentään Neuvostoliitolle strategisesti merkittävä liittolainen. Kuitenkin siitä selvittiin, ja osoitettiin, ettei totaalinen tuho ole kenenkään ensisiainen toive. Toki Kim Jong Il on Nikita Hruštšovia hullumpi ja arvaamattomampi, mutta häviää toisaalta myösaseiden määräsä ja laadussa.
Ja tuo ennustajaeukon marraskuussa alkava sota on ihan tuulesta temmattu. Sotatila koreoiden välillähän on vallinnut 1950-luvulta lähtien ja kahakoita on ollut aina vähän väliä. Minäkin voin tehdä ennustuksen: Kolmas maailmansota alkoi vuonna 1914, tässä on vasta eskalointivaihe meneillän. Ja tiedätkö mitä? Jos kolmas ms syttyy joskus lähimpien vuosisatojen kuluessa uskon jopa olevani oikeassa. Paitsi, että joku voisi hyvällä syyllä atgumentoida myäs vuosilukujen 1870 (Saksalais-Ranskalainen sota, imperialismin alku)tai 1789 (Ranskan vallankumous)puolesta.
Joten nukkukaahan yönne rauhassa ja Hyvää Joulua!

Kertokaahan mulle, että mitä järkeä olisi siinä, että Etelä-Korea ja Pohjois-Korea pommittaisivat toisiaan niin paljon ydinkärjillä, että Eurooppakin kärsisi säteilystä kohtalokkaasti?
Eikö silloin Koreoiden kohtalo olisi vielä huonompi?
Kyllä sodankäynnissä on aina joku järki. Ei ne nyt koko porukka itsaria siellä ole tekemässä. Sodassa halutaan aina jotain siltä, jonka suuntaan hyökätään.
Voipi olla isot puheet, mutta pienempi arsenaali.
väännettyä aina onnistuneiksi, myös epäonnistuessaan.
Baba Vanga ennusti, että maailmansota syttyy marraskuussa. Niin ei käynyt. Nyt sanot, että Koreoiden muutamat pommit olivat tämä sodan aloitus. Olemme siis maailmansodassa? En tiennytkään.
Jos tänne lähdetään lähettelemään jotain ohjuksia, niin ohjuskilvellä ne kyllä eliminoidaan. Vai luuletko, ettei tähän olla valmistauduttu? Eurooppa on kuitenkin reitillä Lähi-idästä Usaan.