Erosimme ja lapseni on huolissaan minusta. Mitä minun pitäisi sanoa?

Ei siitä taida isonakaan ihan kusipäätä tulla :D



Mutta asiaan: mielestäni voit hyvin ottaa lohdutuksia vastaan ja sanoa, että arvostat niitä. Mutta älä tee lapsestasi kuuntelijaa, se on lapselle rankkaa. Jos haluat puida eroa jonkun kanssa, mene psykologille tai puhu kavereiden kanssa. Lapsi ei pysty käsittelemään tuollaisia asioita.

minäkin olen tyytyväinen, että lapsi on empaattinen. Mutta en minä ole hänelle mitään valittanut, koska olen ajatellut, ettei lasta saa kuormittaa minun huolillani.



Pitääpä kannustaa poikaa siitä, että hän niin ajattelee minua. Olin todella niin hämilläni tajutessani tämän, että unohdin sen.

Minä varmaan erittäin painokkaasti sanoisin pojalle, että sen ei IKINÄ tartte olla huolissaan vanhemmistaan. Että vanhemmat hoitavat tilanteen kyllä niin, että poika voi olla ihan rauhassa ja luottaa vanhempiinsa.

osoitat huolenpitoa, mutta kyllä äiti pärjää aina, joten älä ole huolissasi.

aikuiset pärjäävät kyllä ja pitävät sinusta huolta ja järjestävät kaikki asiat.

Muistan kun oma isäni sanoi joskus eron jälkeen, että kyllähän hän on välillä tosi yksinäinen yms. Kiva kun mulla oli jo muutenkin huono omatunto siitä, että en vietä hänen luonaan tarpeeksi aikaa.



Äiti taas selitteli eroa kertoen kuinka on ollut jo vuosia onneton jne. Kiva kun minulta vedettiin matto alta koko elämäni suhteen, kaikki olikin ollut valheellista onnellisuuden esitystä vain.



No, ihan täysipäinen aikuinen, kai, minusta on silti kasvanut, mutta..



..korosta tosiaan sitä, että aikuiset pärjäävät kyllä, aikuisten vastuulla on huolehtia asioista, myös lapsista, ja lasten tehtävä on olla omia itsejään, käydä koulua ja leikkiä.

Lasten ajatuksista kun ei koskaan tiedä.

ap

Muistan kun oma isäni sanoi joskus eron jälkeen, että kyllähän hän on välillä tosi yksinäinen yms. Kiva kun mulla oli jo muutenkin huono omatunto siitä, että en vietä hänen luonaan tarpeeksi aikaa. Äiti taas selitteli eroa kertoen kuinka on ollut jo vuosia onneton jne. Kiva kun minulta vedettiin matto alta koko elämäni suhteen, kaikki olikin ollut valheellista onnellisuuden esitystä vain. No, ihan täysipäinen aikuinen, kai, minusta on silti kasvanut, mutta.. ..korosta tosiaan sitä, että aikuiset pärjäävät kyllä, aikuisten vastuulla on huolehtia asioista, myös lapsista, ja lasten tehtävä on olla omia itsejään, käydä koulua ja leikkiä.

voi myös toivoa kovasti, että kyselisit hänen pärjäämistään tai juttelisit hänen mahdollisesta yksinäisyydentunteestaan. Helpompi pojalle kai sitten jutella niistä sinun tunnelmistasi, jos vaikka juttu sitten kääntyisi hänenkin tunteisiin. Upea poika sinulla joka tapauksessa!

joka kerta kun he tulevat luokseni, niin kysyn, miltä heistä tuntuu. Eivät he ole kysyneet minulta mitään, siksi hämmästyinki niin kovasti, että hän ajattelee minua :-).



Toki he ovat joskus nähneet, kun olen kyynelsilmin,mutta olen sanonut, että olen välillä surullinen, koska en olisi tahtonut erota.

Niin, sen olen sanonut, että iskä ei halunnut jatkaa kanssani. Ehkä siitä hyvästä saan ne myötätunnot.



Mutta nyt voin jo hyvin.



ap

Ja olet saanut täältä hyviä neuvoja jatkoon. Kuuntele poikaasi ja sano, että näet hänen huolensa ja arvostat hänen huolenpitoaan, mutta pärjäät kyllä. Hieno poika teillä.

http://www.eroperhe.net/



tukea saanee myös täältä.