älä kerro koulussakaan tai päiväkodissa mitään ls-ilmoituksen pelossa

vaan ongelmat kannattaa piilottaa ja odottaa, että tilanne sitten aikanaan räjähtää käsiin.

Sehän voi olla paras keino saada apua ongelmiin.

periaatteessa jokaisesta perheestä voisi tehdä ls-ilmoituksen, koska jokaisesta lapsesta voi olla ajoittain huolissaan



t. ap/ ammattikasvattaja

periaatteessa jokaisesta perheestä voisi tehdä ls-ilmoituksen, koska jokaisesta lapsesta voi olla ajoittain huolissaan

t. ap/ ammattikasvattaja

.. uusi laki sanoo, että ilmoitusta selvitettäessä lasta on kuunneltava.

Lapsia siis haastatellaan, jututetaan, tai leikitetään tai sitten heidän leikkiä seurataan ja ilman vanhempia, näin saadaan selville perheen todellinen tilanne ja ollakko vai eikö olla huolissaan lapsista. jne ym. Ja nämä selvitykset ovat todella aikaaviepiä, niihin menee useampi työtunti ja haastatteluthan tehdään pareittain...

Kun sitten on

- vanhempien alkuhaastattelu

- jokaisen lapsen leikkittäminen ja jututtaminen

- tavittaessa lapsia tavataan useammankin kerran

- vanhempia jututetaan vielä

- kotikäynti

- tarkemman psykologisen selviteyksen tekeminen lapsille

johan siinä on työtunteja mennytkin.

ja tämä prosessi kaikille, vaikka kyseessä EI olisi väkivalta, alkoholi jne ym..

Ihan varmasti lapsista löytyy vikaa, jos niin halutaan nähdä. Toiset lapset lallattaa avoimesti ihan kaiken, säveltää omia sekaan, antavat "oikeita" vastauksia = peilaavat tätiä ja vastaavat siten kuin olettavat oikein olevan jotta pääsevät tilanteesta. Toiset lapset narraavat ihan huvikseen, kaverini lapsi on tälläinen.

Ja sitten on lapsia, jotka ovat arkoja, ujoja, eivätkä avaudu. No siinähän sitä vikaa vasta onkin!

Minä en luota lastensuojeluun, sossuihin, enkä yhteenkään viranomaiseen. En kerro vaikka olisin niin väsynyt että kaadun suorilta jaloilta niille sijoilleni. En kerro, vaikka ahdistaisi niin ettei henkeä saa.

Olen kahdesti tehnyt sen virheen.

ensimmäisellä kerralla meistä tehtiin se lastens. ilmoitus. Toisella kerralla terapeutti (jonne oli tarkoitus alkaa minun käydä purkamassa tuntojani esim. tuosta lasten.s.ilmoitukseen liittyvästä ahdistuksesta ja viranomaistoiminnasta) ilmaisi syvän huolensa lapsistani ja ahdistui minun tunnereaktioistani. Olin siis menossa hakemaan apua, kanavaa ja paikkaa, missä voisin purkaa sisälläni olevan ahdistuksen - ja tulin ulos vielä ahdistuneempana: terapeutti itse ahdistui ja piti ihan oikeutettuna näkemystä että hänellä voisi olla täysi oikeus viranomaisilmoitukseen.

Ja minä ahdistuin lisää, sitten vasta ahdistikin.

Yritän nyt päästä ensi vuoden alussa anonyymina purkamaan tämänKIN ahdistuksen.

Sehän voi olla paras keino saada apua ongelmiin.

jos olet huolissasi naapuristasi, miksi et mene ja kysy, tarvitseeko hän apua? Mene juttelemaan muuten vain? Jos ajattelet ja olet huolsissasi siitä, että joku äiti on aina hyvin uupuneen näköinen ja yksinäisen oloinen ja sitten sen lapset vielä parkuu isoon ääneen - mitä ihmettä lastens.ilmoitus voi asialle tehdä? Tarjota vertaistukea, vai? Eikö ihan tavallinen normaali ihminen voi sillä samalla energiallaan kohdata toisen ihmisen, jutella, olla ystävä?

Jos naapurissa lapset parkuu, hissi on rikki, äiti huutaa, eikö kannattaisi tehdä tikusta asiaa ja mennä juttelemaan. Siinä sitä lapsenhoitoapua olisi, jos voisi soittaa naapurin ovikelloa ja pyytää apua, kun lapset on sairaana ja kaupassa pitäisi, tai kun tiskikone hajoaa tai autoon pitäisi vaihtaa renkaat jne. ym. tms. Ei lastensuojelu tällaista apua tarjoa.