Olen niin tajuttoman ylpeä tuon 3-luokkalaisen poikani koulunkäynnistä
Tänään oli joulujuhlat, todistuksia ei vielä saatu mutta 8kpl eri aineiden kokeita, toissa vkolla palautui pari koetta ja pitkin syksyä niitä onkin riittänyt, on todellakin totta että 3-luokalla alkaa se varsinainen koulu.
No, asiaan:)
Tässä nipussa on matematiikan koe jossa 3 sivua, äikän koe+mekaanisen lukutaidon testi, yltin 3 sivuinen koe ja englannin ja uskonnon kokeet.
Kaikista täysi 10 ja täydet pisteet paitsi yltistä josta sai 10+ bonustehtävän tehtyään (piirrä suomen kartta ja väritä siihen korkeuserot ja suomea ympäröivät maa-ja merialueet oikein).
Edellisestä matikan kokeestakin tuli 10+ ja englannista ainoana 75/75pist.
Poika tekee läksyjä 10min-1h/pvässä eli ei mitenkään mahdottomasti.
Oli vain pakko hehkuttaa tännekin, olispa äitini elossa jotta voisin kertoa hänelle.
Kommentit (21)
Jos ei osaa piirtää niin sitä karttaa ei sitten osaa vaikka kuinka päässä olisi se kartta täydellisenä mielessä. Eihän kuvaamataidossakaan laskutaidolla ole merkitystä niin miksi sitten maantiedossa.
Oma rakas lapseni kertaa kakkosta. Jos olisi nyt kolmosella, tekisi todella tiukkaa selviytyä. Mutta ehkä meillekin joskus aurinko paistaa :)
Sietääkin olla iloinen / ylpeä. Itsekin olen ihan tyytyväinen kolmasluokkalaiseni menestykseen. Numerot vaihdelleet 8-9½. Hänellä on välillä hankalaa motivoitua läksyihin tai kokeeseen lukemiseen, kun kavereiden kanssa olo ja harrastukset kiinnostavat enemmän... Mutta koitetaan tsempata!
Sietääkin olla ylpeä! Voi kun oma samanikäinen poikani innoistuisi muustakin muin matikasta... No, sanoo itse, että hänestä tulee lääkäri, koska siihen tarvitaan hyvä matikka ja huono käsiala kuten hänellä on ;) Kunhan nyt kasvaisi kunnolliseksi kansalaiseksi.
Täällä on muuten yltissä käsitelty vain veteen liittyviä asioita, ei puhettakaan mistään kartoista tai korkeuseroista... Luulin että opetus olisi suunnilleen sama kaikille.
Saat olla ylpeä! :) Muista silti, ettet innoissasi liikaa hehkuta, ettei tule pojalle paineita. Kolmannella tulee aika monelle numeroita 9-10, ja osalla ne siitä tasoittuu sitten parissa vuodessa pari numeroa alemmas (mikä sekin on hyvä!).
Valitettavasti riippuu vähän opestakin tuo numeroiden antaminen ja kokeisiin preppaus (pahimmillaan siis kysymysten läpikäynti etukäteen, jolloin koe ei enää mittaa ihan sitä, mitä pitäisi). Tiedän nimittäin valitettavasti sellaisiakin opettajia, joilla säännöllisesti koko luokan heikoin numero kokeesta on 8, muilla 9-10 -> tulee aikamoinen pettymys lapsille, kun totuus paljastuu myöhemmin eli liiallinen preppaus loppuu... Tämä kaikki siis vaan ihan varulta.
Älä jää miettimään liikaa, vaan ole iloinen poikasi menestyksestä!!! :) T. ope
vielä 3:n viestiin kommentoin, että eri kirjasarjoissa saatetaan asioita käsitellä eri järjestyksessä (jopa hieman eri luokilla), joten kaikki eivät siksi asioita opiskele samassa järjestyksessä. Opsissa ei muutenkaan aivan kappalesisältöjen tarkkuudella määritellä opiskeltavia asioita, joten hieman myös open ja/tai kirjantekijän painotukset vaikuttavat. T. se edellinen ope
En voi kuitenkaan olla sanomatta, että tuolla on kääntöpuolensa. Voi olla tosi vaikea kasvattaa lasta siten, että hän kokisi kelpaavansa omana itsenään eikä vain siinä tapauksessa, että koulumenestys (ja koulun jälkeen menestys opinnoissa, työelämässä...) jatkuu.
t. Entinen kympin oppilas, jolla on itsetunto ollut aika hukassa...
Piti ihan napata tuo yltin kirja katasoa mistä kaikesta heillä on isohkoja kokeita ollut ja alueet joita on käsitelty ja kokeissa käyty on: kasveista mm maitohorsma, kasvien tehtävät ja osat, pölytys yms ja miten niitä tunnistetaan, eri eläimiä kuten kasvin-ja lihansyöjiä, etanoista, kotiloista ja ylipäänsä selkärankaisista-ja rangattomista, hyönteisiä käyty läpi ainakin 8kpl ja niiden ominaispiirteitä ym, vähittäisen ja täydellisen muodonvaihdoksen erot, hämähäkit ja lukit, sisilisko, kettu ym nisäkkäitä ja nyt joulukuun alun jälk kartastoa mm suomen karttaa ja kartan lukemista, ilmansuunnat, korkeuserot ja millä värein ne ilmaistaan kartassa jne. Maanosat ja valtameret, nimet, lahdet, salmet, saaret eli mitä niillä tarkoitetaan, tunturit ja vuonot, rajanaapurit.
Ja nyt viimeiseksi tällä vkolla suomen valtiosta, lipusta, presidentistä jne.
Huh, paljon siis asiaa:)
Täytyy tuosta itsetuntoasiasta vielä sanoa, että uskoakseni pojalla on asia hanskassa, se näkyy kaikissa toimissaan ja opettajan sanoja syksyn arviointikeskustelussa lainatakseni "****lla on tarpeeksi hyvä itsetunto että hän kyllä varmasti kertoo jos ongelmia ilmenee" ja asia liittyi siihen että hänen vieressään on poika joka joskus kiusannut muita ja ollut levoton, nyt tosin paikanvaihdoksen myötä rauhoittunut ja viittailee tunneilla jne.
Poika on kokenut olevansa rakastettu, arvokas ja ihana aarre ihan vauvasta asti, kerron edelleen päivittäin rakastavani häntä, sylittelemme, suukottelemme yms.
ap
Minusta 10 on numero, johon pitää päästä normaalilla oppimisella. Jos saa numeron 8, ei ole oppinut tarpeeksi.
Mutta onnea, hieno saavutus. Noin sen pitäisi kaikilla olla.
Minusta 10 on numero, johon pitää päästä normaalilla oppimisella. Jos saa numeron 8, ei ole oppinut tarpeeksi.
Mutta onnea, hieno saavutus. Noin sen pitäisi kaikilla olla.
taidat olla siis kasin tasoa...
Mitään noin pitkiä ja vaikeita kokeita ei ole ollut. Maantiedosta ei ole koetta ollut ollenkaan.
Toiset on ilon aiheet meillä.
Tuli melkein tippa linssiin, kun näin joulujuhlassa lapseni hymyilevaän ja oli muutenkin iloisen oloinen. Aikaisemmin jännitti kovasti, oli pää riipuksissa ja totinen.
tyttönsä koenumeroita jotka oli 7-7½:lta.
Ei todellakaan ole sanottua että lapsi saa kokeista täysejä kymppejä tai edes kiitettäviä.
Nykykoulu ei ole mitään ihan helppoa ja aika lujaa vauhtia mennään eteenpäin.
Ap:lle onnea, pojallasi on selvästi erinomainen muisti ja täytyy tuossa olla jo fiksuuttakin mukana ;)
-ope-
Kolmannella tulee aika monelle numeroita 9-10, ja osalla ne siitä tasoittuu sitten parissa vuodessa pari numeroa alemmas
No kiva meidän lapsi tulee saamaan viidennestä lähtien sitten pelkkiä vitosia.
Entäs jos alkaa lukemaan kokeisiin viidennellä, ehkä saakin pidettyä tuon seiskan tason.
En kyllä todellakaan voisi noin vain "olettaa" ja "odottaa" että lapseni saisi aina ja/tai kymppejä "edes" sillä normaalilla oppimisella.
Kauheaa ajatellakin sellaista vaatimuksen ja odotuksen painolastia lapsen harteille, tai omillekaan:(
Käsittääkseni nnumero 10 on sellainen numero mitä ei ihan niin vain saada ja kun katson poikani koevastauksia eri kokeista ja bonustehtävien vastauksia niin kyllä se numero 10 vaatii aikalailla jo tässä vaiheessa muistamista ja tietoa.
Ap
Muista kertoa lapsellkin, että olet ylpeä hänestä! Täällä monet toppuuttelevat, että ei kannata liikaa meteliä nostaa noista numeroista, ettei lapselle tule paineita. Varmasti totta tuokin, mutta kyllä ainakin itse muistan, että tosi hyvä mieli tuli, kun äiti tai isä sanoi olevansa ylpeä onnistumisestani. Kun asian esittää sillä tavalla, ettei siinä ole mitään "vaatimuksia" mukana, lapsi osaa kyllä ottaa kehut oikein vastaan ja saattaa saada niistä motivaatiota.
alakoulussa, mutta nyt kasiluokalla on murrosikä tuonut omat tepposensa. Mitään hän ei viitsisi enää lukea/vaivautua :/ Ja kamalat selitykset, morkkaamiset ja kiroilut päälle, jos yritän vaatia öbaut entistä tasoa...
Kolmannella tulee aika monelle numeroita 9-10, ja osalla ne siitä tasoittuu sitten parissa vuodessa pari numeroa alemmas
No kiva meidän lapsi tulee saamaan viidennestä lähtien sitten pelkkiä vitosia.
Entäs jos alkaa lukemaan kokeisiin viidennellä, ehkä saakin pidettyä tuon seiskan tason.
Luepas uudestaan tuo viestini. Siis tarkoitin, että nimenomaan noista nroista 9-10 tulee OSALLA laskua. Ei kaikilla. Ja toki jollain voi laskea sieltä seiskastakin, onhan se kiinni myös siitä, miten sitten myöhemmin viitsii hommia tehdä. Kyllä kuitenkin numeroita 4-6 saavat ovat jokaisessa luokassa vähemmistö, aivan kuten pitäisi olla ne kympitkin, jos arviointi on totuudenmukaista. Oppimisvaikeudet ovat asia erikseen, mutta kyllä muuten kohtuullisella työllä seiskan saa.
Minusta 10 on numero, johon pitää päästä normaalilla oppimisella. Jos saa numeron 8, ei ole oppinut tarpeeksi.
Mutta onnea, hieno saavutus. Noin sen pitäisi kaikilla olla.
En voi kuitenkaan olla sanomatta, että tuolla on kääntöpuolensa. Voi olla tosi vaikea kasvattaa lasta siten, että hän kokisi kelpaavansa omana itsenään eikä vain siinä tapauksessa, että koulumenestys (ja koulun jälkeen menestys opinnoissa, työelämässä...) jatkuu.
t. Entinen kympin oppilas, jolla on itsetunto ollut aika hukassa...
sama meno jatkuu edelleen.
Välillä oli tosi rankkaa kun lapsi otti valtavia paineita koulunkäynnistä ja koki sen miinuksenkin kympin perässä epäonnistumiseksi.
Hommasin lapselle kuitenkin heti keskusteluapua kun tajusin, että omat eväät eivät enää riitä avaamaan niitä solmuja. Pieni houkuttelu oli ennen kuin lapsi suostui mutta teki hyvää!
Muutenkin ihme teini: juttelee asioistaan, tuleee kainaloon. En ole kertaakaan kuullut kiroilevan jne.