Yksinäisyys vie "hohdon" vauva-ajasta.

Käyn kerran viikossa paikallisessa vauvaperhekerhossa, mutta ei siellä synny kuin hyvänpäiväntuttuja, jos sitäkään.

Jos olet ujo ja omasta mielestäsi epäsosiaalinen (kuten minäkin), tiedän, että on vaikea mennä rohkeasti mukaan, mutta oikeasti sinäkin pystyt siihen! Mene vaikkapa vauvamuskariin ja ehdota jollekin mammalle, että poikkeatte kotimatkalla kahvilla, "kun niin kahvihammasta särkee". Älä lannistu jos tulet torjutuksi, vaan valitse seuraavalla kerraala uusi "uhri". Mene puistossa mukaan muiden äitien juttuihin, useimmat heistä eivät ole tunteneet toisiaan ennenestään.



Nykyinen tapa, että äiti jätetään ihan yksin kotiin pienen ja vaativan vauvan kanssa on täysin luonnoton teollistumisen ajan tuote. Ennen äideillä oli mummuja ja sisaruksia ympärillä jotka vapauttivat äidin oikeaankin elämään. Selitä myös miehellesi, että tarvitset omaa aikaa jaksaaksesi olla parempi äiti lapsellesi.



Toivotan voimia ja onnea ystävän etsimiseen!

Käyn kerran viikossa paikallisessa vauvaperhekerhossa, mutta ei siellä synny kuin hyvänpäiväntuttuja, jos sitäkään.

Jos vain istahtaa rinkiin tai pöydän ääreen ja lähtee taas yksin kotiin kahvien jälkeen, niin ei sillä lailla kavereita saa. Kannattaa ottaa selvää jostain vauva- tai lapsiperheiden menosta ja kysellä kaveria, esim. "ens viikolla ois vauvojen värikylpy Mäkkylän kerhohuoneella, haluisiko joku tulla mun kaveriksi kun se on ihan outo paikka mulle" tai kysellä, että lähtisikö joku vaunulenkille kerhon jälkeen. On myös ihan ok pyytää ihmisiä suoraan kotiin, esim. "haluisitteko tulla torstaina iltapäiväkahveille meille". Siitä se lähtee.

kun sain esikoiseni. Olimme juuri muuttaneet uudelle paikkakunnalle ja kaikki sukulaiset ja kaverit asuivat parin sadan kilometrin päässä. Netin kautta sain sitten mammakavereita. menin helistimen sivuille ja liityin paikkakuntani ketjuun. Sieltä löytyi nopeasti samassa tilanteessa olevia joiden kanssa tavattiin ja nopeasti sieltä löytyi muutama äiti joiden kanssa ollaan ystävyttytty vuosien varrella. Suosittelen! Kukaan ei sinua tule hakemaan kotoa vaan rohkeasti etsimään kontakteja!

olla itsekseen vauva-aikana. Vaikka he käyvätkin puistoissa tai kerhoissa, eivät halua tutustua ihmisiin sen kummemmin (mikä on ihan ok, en sillä sano!). Yhtä kaveriani ärsytti ihan kauheasti kun mammat pyysivät puhelinnumeroa tms. Itse olisin ollut kauhean onnellinen kaikista kontakteista tuohon aikaan.



Omissa ystävissäkin oli useita sellaisia, jotka eivät oikeastaan halunneet vauva-aikana pitää yhteyttä muihin tai ainakaan poistua kotipihastaan.

mitä niistä ajattelet ap? Mikä sinua estää ystävystymästä/tekemästä aloitetta? Kuinka pieni vauva sinulla on? Osaatko jo luontevasti liikkua vauvan kanssa? Yritä miettiä, mistä yksinäisyytesi johtuu. Olen myös sitä mieltä, että vauvan/lapsen kautta on paljon helpompi tutustua muihin, kuin yksin ollessa. On paljon luontevampaa jutella hiekkalaatikolla toiselle äidille, kuin mennä yksikseen kadulla juttelemaan jollekin tuntemattomalle. Homma vielä helpottuu, kun lapsesi itsekin ottaa kontaktia toisiin lapsiin ja aikuisiin. Nyt on oiva tilaisuus tutustua muihin, saat itse seuraa ja jatkossa lapsellasi on myös leikkiseuraa. Oikeasti on olemassa aika paljon ohjelmaa äideille ja vauvoille, oletko tutkinut? Seurakunnan kerhoon voi myös mennä, vaikka ei kuuluisi kirkkoonkaan, ei sieltä ketään pois ajeta. Jos olet luonteeltasi niin ujo, ettet uskalla, niin uskaltaisitko mennä juttelemaan vaikka psykologille? Ei sitä tarvitse hävetä, siitä voi olla suuri apu! Ja jos asutte jossain, missä ei oikeasti ole mitään tarjontaa tai seuraa, niin voitteko harkita muuttoa? Asuinpaikalla on oikeasti iso vaikutus. Me asutaan tällä hetkellä ahtaasti ja meillä olisi kyllä varaa muuttaa muualle huomattavasti isompaan asuntoon, mutta tässä elämäntilanteessa en halua. Minulle hyvinvointi on sitä, että viihdyn asuinympäristössä, ei sitä, että on iso talo ja piha. Mieti, miten voisit muutta tilannettasi. Kotona on ihana olla, mutta sinunkin täytyy tehdä aloitteita. Jos kutsut itse ihmisiä kylään, niin saat varmasti jatkossakin kutsuja. Tsemppiä!

Ite aikanani sain yksin lapsen oudossa kaupungissa ja olin silloin todella yksin. Ainut ystävä katosi johonkin vauvan syntymän jälkeen enkä tuntenut paikkakunnalta ketään.



Muutaman kuukauden sitä jaksoin, mutta sitten oli vaan pakko ottaa ihan asiaksi etsiä niitä kavereita. Puistoissa en ole ikinä osannu tutustua keneenkään, mutta netin kautta olen löytänyt kavereita :) Vaikkei ketään sydänystävää ole vieläkään miestä lukuunottamatta, niin kavereita kumminkin ja kyläpaikkoja :) Ja tästäkin hommasta on jo 10 vuotta aikaa. Tsemppiä, yksin ei kannata jäädä!

Kaikkea ei kai tosiaan voi saada. Sinulla ei ole samassa elämäntilanteessa olevia ystäviä, mutta onhan vaikka nämä keskustelupalstat, joissa jotakin voi jakaa. Saisitko äitikavereita vaikka menemällä seurakunnan perhekerhoon tai olisiko neuvolalla tietoa jostakin paikallisesta tapaamispaikasta tai -ryhmästä?

katso netistä toimiiko paikkakunnallasi MLL: perhekahvila, tms. toimintaa.



Seurakunnat järkkää toimintaa, perhekerhoja. Parasta on, jos järjestävät toimintaa ensimmäisten lasten äideille. Siellä on kaikki samassa tilanteessa kuin sinä ja tosi helppo luoda suhteita muihin äiteihin. Perhekerhoissa usein ne ryhmittymät on ehtineet jo muodostua ja vaikeampi päästä sisään porukkaan.

Keksi joku kerho tai harrastus jossa voi vauvan kanssa käydä.

Tietenkään se ei ole sama asia. Sitä kaipaa oman läheisen, kuten juuri äidin tai siskon hössötystä ja ihailua vauvan ympärillä.

tosin ei ehkä ihan siinä muodossa kuin haluaa eikä ehkä kovin helposti. :) Minäkin sain lapseni tilanteessa jossa en tuntenut ketään pienen lapsen äitiä. Ei siinä auttanut muu kuin järjestelmällisesti alkaa etsiä kavereita, mennä perhekahvilaan ja muskariin. Mä myös pidin internetissä äitien keskuteluryhmää ja järjestin meille sitten tilat viikottaisille livetapaamisille. Koska me kaikki oltiin samassa tilanteessa, ettei muita äitikavereita juuri ollut, oli ryhmässä hyvä yhteishenki vaikka ihmiset olivat hyvinkin erilaisia. Vieläkin tapaamme kerran viikossa vaikka useimmilla on jo toinen syntynyt tai syntymässä.



Omassa kaupungissani toimii ihan laajempikin nettiryhmä äideille, jotka haluavat nimenomaan äitikavereita. Hekin järjestävät säännöllisesti tapaamisia. Aivan varmasti näitä ryhmiä on muissakin kaupungeissa, koska työelämästä pois jääminen on niin iso shokki monelle - siis sosiaalisen elämän kannalta.



Sulla on ap tässä hieno mahdollisuus saada uusia kavereita ja uusia ystäviä ihmisistä, jotka on uudessa elämäntilanteessa ja joilla on aikaa uusille kavereille. Mä voin sanoa äitiyden myötä saaneeni elämääni paljon ihmisiä, joihin en oman työni ja entisten kaveripiirieni kautta olisi koskaan törmännyt, ja olen tästä erittäin iloinen. Tsemppiä vaan, se tosiaan antaa elämään hurjasti lisää voimaa, kun saa jakaa vauva-arjen muiden kanssa.

Täälläkin ollaan ilman äitikavereita

Itse olen käynyt leikkipuiston mammakerhossa ja melkein me kaikki olimme näitä "yksinäisiä" yhden lapsen äitejä. Siellä kerhossa tutustuimme ja saimme sitä lenkkiseuraa ja kahvittelukavereita. Pikkuvauvankin kanssa voi mennä vaikka leikkipuistoon ja antaa vauvan nukkua vaunuissa ja itse jutella mammoille. Ota vaikka termaripulloon kahvia mukaan ja pari ylimääräistä kuppia, eiköhän kahvia tarjoamalla saa keskustelun auki kylmänä pakkaspäivänä. :)

Mikä sinua estää ystävystymästä/tekemästä aloitetta? Kuinka pieni vauva sinulla on? Osaatko jo luontevasti liikkua vauvan kanssa? Yritä miettiä, mistä yksinäisyytesi johtuu.

Asun Vantaalla, joten täällä kyllä on ihmisiä ja tapahtumia ympärillä, eli siitä tämä ei ole kiinni.

Olen luonteeltani hieman ujo ja ehkä hitaasti lämpeneväkin. Mua jännittää ihan hirveästi soittaa puhelimella jollekin tuntemattomalle, kun tuntuu, että puhelimessa jotenkin "jäädyn" tai sanon jotain tyhmää jännitykseni takia. Kasvokkain mun on helpompi asioida ihmisten kanssa.

Myönnän, että mun olisi tosi vaikea kysyä jotain toista äitiä kahville. Siksi salaa toivonkin, että joku toinen äiti tekisi aloitteen. Mutta kukaan ei ole koskaan pyytänyt mua mihinkään, ei edes muskarissa. Toisaalta, lapseni on vielä vauva, joka ei varsinaisesti osaa vielä leikkiä muiden lasten kanssa, joten meistä ei ole "leikkikaveriksi".

Eli ehkä mä vaan jännitän uusiin ihmisiin tutustumista liikaa, ja siksi kynnys on noussut niin korkeaksi. Sanokaa nyt ihan rehellisesti (vaikka tämä kysymys kuulostaakin tosi hölmölle), niin voinko mä tosiaankin vaan suoraan sanoa jollekin äidille vaikka puistossa, että "haluaisiko hän lapsineen vaikka joskus tulla meidän kanssa kahville, kun meillä ei oikein ole leikkikavereita ja olisi mukava tutustua uusiin ihmisiin?". Siis ihmiset oikeasti kysyvät näin suoraan/pienen small talkin jälkeen? Vai miten mä voisin kysyä/ehdottaa tapaamista?

Jos asia on näin, niin sitten mä tsemppaan kovasti ja ens kerralla rohkenen kysyä. Toivottavasti en tule torjutuksi.

ap

ja yksinäinen. No kavereita on, mutta ei hyvää ystävää, jolle kanssa hehkuttas :)

Itselläni se "ongelma", että olen "vanha" äiti ja nämä nuoremmat ilmeisesti karttavat.

Itse olen ollut tuolleen "päällekäyvä", niin suuri on välillä ollut ystävän kaipuu. Ei ole valitettavasti minulla toiminut, mutta toivon, että sinä saisit tuolla tavalla ystäviä, ei se ole pois suljettua..

Tai joo, yhden kaverin olen noin saanut, kun itse ehdotin uudelleen tapaamista ensi tapaamisen jälkeen :)

Enkä ikinä jakaisi kokemuksiani kenenkään odottajan kanssa,saattaisi meinaan itku päästä sulta