Olenko nipo?
Lapsellani on tänään 8. syntymäpäivä. Kolmesta kummista kaksi ei muistanut häntä mitenkään, ei edes kortilla. Minulla on tosi paha mieli lapsen puolesta.
Asutaan ulkomailla, alle vuosi muutosta. Ja siitäkin syystä kaikki Suomesta tulevat muistamiset ovat suuressa arvossa. Lisäksi syntymäpäivä on melkeinpä vuoden tärkein päivä tässä iässä. Pikkuveli sai kasan pieniä paketteja omana syntymäpäivänään muutamaa viikkoa aiemmin. Ja mulla on nyt niiiin paha mieli tämän 8-v. puolesta :(( Huom. pelkkä kortti tai vaikka Aku Ankan taskukirja kirjekuoressa olisi riittänyt, lahjan arvolla ei tässä ole mitään merkitystä.
Olisitko pahoittanut äitinä mielesi vastaavassa tilanteessa? Vai olenko vaan nipo?
Kommentit (3)
kun asumme tällä hetkellä toisella puolella maapalloa? Ja kyse on siis syntymäpäivän muistamisesta. Onko se liikaa vaadittu että kummi lähettää silloin lapselle esim. onnittelukortin (joka osaa jo muistamista odottaa 8. vuoden iässä)?
Suomessa asuessamme lapsi tapasi kummiaan säännöllisesti. Ei pitäisi olla mitään skismaa.
t. Ap
Itse ulkosuomalaisena ja kuitenkin aikuisena ilahdun aina kovasti mistä tahansa postista Suomesta, olkoonpa sitten vaikka äidin lähettämiä aikakausilehtiä.
Vaikea sanoa, miksi kummit eivät ole muistaneet, tuntuu kyllä oudolta. Vai olisivatko jotain lähettäneet, mutta ei ole tullut vielä perille?
Että jos ei itse sano ääneen mitä toivoo ja mikä olisi kivaa ettei sitten ole varaa valittaa.
Vähän sama kuin jos jättää äänestämättä ja napisee ääliöistä päättäjistä.
Minusta on asiallista olla yhteydessä kummeihin, sanoa että voisitte mennä johonkin yhdessä tai tai tai, ei tollanen valittaminen ole mistään kotosin.
Sinä olet vastuussa siitä millanen suhde lapsilla on kummiinsa.