Hollannissa pidätettiin lastenhoitajapedofiili joka hyväksíkäytti kymmeniä taaperoikäisiä
Hollannissa pidätys vakavassa pedofiliaepäilyssä
julkaistu tänään klo 15:13
Hollannissa poliisi on pidättänyt pienokaisten raskaasta hyväksikäytöstä epäillyn miehen. Epäilty 27-vuotias mies työskenteli opettajana esikoulussa. Hän on saattanut tehdä väkivaltaa kymmenille alle nelivuotiaille lapsille. Kyseessä saattaa Amsterdamin pormestarin Eberhard van der Laanin mukaan olla yksi Hollannin laajimmista pedofiliarikoksista.
Epäilty sijaisopettaja tarjosi opetustyön lisäksi netissä lastenhoitopalveluja. Pormestarin mukaan yli viidellekymmenelle vanhemmalle on kerrottu pedofliaepäilyistä. Epäilty jäi kiinni kansainvälisessä pedofiiliringin tutkinnassa Yhdysvalloista tulleen vihjeen perusteella. Hän on tunnustanut syyllistyneensä lasten hyväksikäyttöön.
Hollannin televisiossa esitetyssä poliisitv-ohjelmassa näytettiin valokuva tuntemattomasta paikalliseksi lapseksi arvioidusta pedofiilin uhrista. Vanhemmat tunnistivat kuvasta lapsensa ja ottivat yhteyttä poliisiin. Epälity pidätettiin samana iltana. Latvialaissyntyisen miehen tietokoneelta löytyi lapsipornoa. Hän on ilmeisesti jatkanut toimiaan puolentoista vuoden ajan. Miehen 37-vuotiasta kumppania epäillään myös lapsipornon hallussapidosta. Mies ei kuitenkaan ole käyttänyt lapsia fyysisesti hyväkseen.
Kommentit (3)
Tuossa sanotaan että mies ei ole käyttänyt lapsia hyväkseen. Eli se on ainoastaan hoitanut niitä lapsia kotonaan?
"Hän on tunnustanut syyllistyneensä lasten hyväksikäyttöön."
Tuossa sanotaan että mies ei ole käyttänyt lapsia hyväkseen. Eli se on ainoastaan hoitanut niitä lapsia kotonaan?