Lue keskustelun säännöt.
Perustele miksi suojelet lasta vaikeilta asioilta.
13.12.2010 |
Itselläni kun ei ole tapana. Kyllä minä kerron kun joku eroaa, kuolee ja olen puhunut huumeiden käytöstä jne kun esille tulevat.
Yllätyn aina kun kuulen jonkun olevan paniikissa miten kertoa kuolemasta lapselle tai parempi ettei lapsi tiedä jostain rikollisuudesta. En tajua.
Lapselle ei tarvitse selittää huumevelkojien kidutuskeinoista vaan voi yleisesti selittää lapsen ymmärryksen tasolla asiat. Kun veljeni kuoli, tietysti kerroin että hän kuoli, itkin hänen nähtensä ja vastasin niin hyvin kuin osasin mitä kuoleminen on.
Mitä te saavutatte salailulla? Eikös se ole vain haitallista että lapsi joutuu itse keksimään selityksen asioihin kun vanhemmat eivät vastaa.
Kommentit (5)
mutta en katso tarpeelliseksi varta vasten tuputtaa lapselle tietoa kaikista maailman kauheuksista jota hän ei osoita kaipaavansa ja tarvitsevansa.
Lapsen ei tarvitse murehtia aikuisten asioita mielestäni, ainakaan sellaisia mitkä ei liity omaan lähiympäristöön mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
aika karua on huumeongelmista, raiskauksista, terrori-iskuista jne kertoa jollekin päiväkoti tai ala-asteikäiselle.
Eri asia jos ikävät asiat sattuvat kohdalle, mummon kuolemaan kun on kovin vaikea selittää pois, muulla kuin totuudella.
Toki jos lapsi on kuullut vaikkapa terrori-iskuista niinkuin 2001, kun moneen viikkoon ei muuta tullut mistään tiedotusvälineestä, oli pakko vastata kysymyksiin ja kysyä miltä lapsesta tuntuu. Varsinkin kun meillä vielä sattuivat kahdestaan suoraa lähetystä tv:stä katsomaan kun tulin kotiin.
joita lapsi ei ole kypsä käsittelemään. En esim. salaa mitä kuolema on, mutta enpä myöskään kerro miten kivulias, hidas ja kärsimyksentäytteinen se voi olla.
Eli jos läheinen sairastuu/kuolee, kerromme asiasta lapsen ikätason mukaan. Jos telkkarista näemme jotain "ikävää", esim. nenäpäivä-shown inserteissä katulapsia, juttelemme asiasta. Kun kaverit väittivät, ettei nainen voi rakastaa naista ja mies miestä, keskustelimme lähipiiriin kuuluvasta, lapselle tärkeästä lesboparista ja sitä kautta yleisemmin homoseksuaalisuudesta. Kun kuulimme radiosta autokaista-ammuskelusta, puhuimme, että pahoja asioita tapahtuu joskus, mutta oikeastaan tosi harvoin, eikä niitä kannata pelätä omalla kohdalla. Jne jne.
Silti 9-vuotiaani ei katso tv-uutisia, emme keskustele sota- ja väkivaltauutisista hänen kuullensa tai anna hänen pelata väkivaltaisia tietokonepelejä.
Anoppini on salailija. Hänen kanssaan on vaikeaa puhua yhtään mistään sairauteen, onnettomuuteen, kuolemaan tms liittyvästä aiheesta. Hän sulkee korvansa todellisuudelta.