Opiskelen kasvatustiedettä ja ihmettelen, kuinka eritasoista yliopistokoulutus

että on helpompaa opiskella ainetta, joka ei ole ihan vieras - esim. kasvatustieteistä monilla on jo tietoa, aihe kun on jatkuvasti esillä monissa eri muodoissa esim. lehtien palstoilla.

Vaativia: matemaattiset aineet, kielet. Selittely ei tenteissä auta, pakko osata asia oikeasti.



Helppoja: kaikki missä tehdään kirjatenttejä ja vastataan esseitä kirjoittamalla. Ihan sama mitä paskaa kirjoitat, aina pääsee läpi. Tenttikirjoja ei tarvitse lukea, riittää kun on vähän yleissivistystä.



Opiskelin siihen aikaan kun käytössä oli opintoviikot eikä opintopisteet. 3 ov:n saaminen vaati välillä kaksi tuntia työtä ja välillä kolme vuoden ajanjakson ja useita kymmeniä tunteja, jopa yli sata tuntia työtä. Jälkimmäinen tilanne silloin jos ei ensimmäisenä vuonna selviytynyt kurssista ja aloitti seuraavana vuonna kurssin aivan alusta.

Monella alalla ei olla tajuttu sitä, että 1 opintopiste on n. 26 tuntia työtä. Ihan naurettavan vähällä työmäärällä saa jossain ihan hullun määrän opintopisteitä kasaan. Toisaalla sitten taas lasketaan tunnin tarkasti se työmäärä, ettei tule liian löysiä pisteitä.



Ja toisaalta taas pitää muistaa että opiskelu on erilaista eri aloilla. Itse opiskelin puheterapeutiksi ja opintoihin kuului harjoittelua ja harjoitteluihin valmistautumista, mikä oikeastikin sisälsi välillä sitä askartelua (yliopistossa, ajatelkaa!). Mieheni ei pitänyt opiskelujani juuri minään, itse kun oli kaupallisella alalla. Mutta minusta kahta näin erilaista tutkintoa ei voi edes verrata keskenään, se opiskeltava asia ja työtavat kun on niin erilaiset.

tuntitolkulla juuri askartelua, vaikka kyseessä olivat aineenopettajan sivuaineopinnot. Didaktikko oli mielisairas (toki tämä on amatöörin antama diagnoosi) ja vaikka se kasvatustiede ja ainedidaktiikka sinänsä oli naurettavan helppoa, kyseinen vuosi oli minulle kaikkein vaikein kestää koko elämässäni (ja nyt ikää on jo 37 v.). Se älyttömyys ja toiminnan absurdius vei jotenkin niin perimmäisten kysymysten äärelle, että kokemus oli kuitenkin todella opettavainen, vaikka tietenkin väärällä tavalla. Sen jälkeen mikään ei ole tuntunut turhalta tai älyvapaalta, koska opettajankoulutuksen ansiosta kokemuspohjaan kuuluu vähä-älyisyyden pohjanoteeraus.

oppilaan oppimista. Kasvatustieteissä pyritään olemaan edistyksellisiä ja pyritän siihen, että asioista hahmottuu kokonaiskäsitys.

Esim. ryhmätenteissä syntyvää keskustelua ei korvaa mikään viiden viikon kirjanpänttäys. Yleensä päntätyt tiedot eivät siellä pääkopassa pysy, ihan tutkittu juttu!





Kasvatusteiteissä ollaan tällä vuosituhannella, muissa aineissa tuntuu, että opetusmenetelmät ovat jämähtäneet 1900-luvun alkuun.



Missä ammatissa pitää tietää faktoja faktojen perään niin, että ne osaa ulkoa. Aina voi tarkastaa kirjasta tai kysyä työkaverilta.



Itse opiskellut kasvatusteiteitä, en siis opettajankoulutuslaitoksen puolella, vaan ihan tiedettä opiskellut. Sosiologia tuntuu kyllä paljon helpommalta kuin kasvatustiede.

nykyisiin ylemmän AMK:n vaatimuksiin. Nyt joudun tekemään töitä tosissani!