Lue keskustelun säännöt.
Nyt pitäisi päättää: Millaisen elämästäni oikein haluan? Ura vs. kotiäitiys
12.12.2010 |
Elämän suurten kysymysten edessä ollaan, enkä mä tiedä yhtään mitä oikein haluan!?!?!
Mä olen kaikenlaista ajelehtimista vastaan. 14-vuotiaana aloittaman työelämän (toki opintojen ohess)aikana olen törmännyt jos jonkinlaisiin onnellisiin ja onnettomiin ajelehtijoihin.
Liian usein 40-vuotias nainen on katkera siitä, mitä hänellä on. Siihen, kuinka elämä vaan meni niin - kun itse antoi sen mennä. Ollaan tyytymättömiä usein nimen omaan siihen työelämään ja palkkaan, esimerkiksi.
Minä olen nyt tässä siirtymäni kynnyksellä, eli siirtymässä työelämään kokoaikaisesti. Vuosien varrella ajatukset tavoitteistani ovat muuttuneet useasti. Välillä toiveissa on siintänyt mukava, keskipalkkainen työ ilman kovempia vaatimuksia ja välillä taas vaativat työtehtävät kovalla palkalla (en ole harrastajaihminen, ja näen että tämän takia työelämän merkitys elämässäni korostuu).
Olen kuitenkin ihan kahden vaiheilla: Tiedän, että päätös on tehtävä nyt siitä - mitä elämältäni haluan. En halua, enkä ymmärrä, näitä elämänsä ajelehtijoita, joille asiat vain "tapahtuvat".
Moni asia tapahtuu varmasti juuri niin kuin itse haluan, jos olen etukäteen päättänyt mitä haluan, enkä vaan katsellut passiivisena, mitä tuleman pitää!
Mutta mistä mä nyt löydän tän rohkeuden? Päätösten tekeminen on ihan saatanan vaikeaa ollut aina mulle. Sen lisäksi, mitä uravalintoihin tulee, niin pitäisi myös päättää spesifimmin, että mihin tässä on pyrkimässä ja erikoistumassa (koulutus on hyvin laaja-alainen, ei valmista ammattiin).
*Huokaus*
Kommentit (12)
Eikä vain se, että mitä SINÄ haluat, vaan myös, mihin sinut HYVÄKSYTÄÄN. Mihin opiskelupaikkaan pääset, mihin työpaikkaan pääset. Ihan loppuun asti tuskin pystyt miettimään kaikkea valmiiksi, vaan edetä askel kerrallaan ja katsoa, mihin rahkeet kantavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mihinkään ei voi kuitenkaan päästä, ellei sinne ensin halua.
Kyllä mä olen tähän asti päässyt, minne olen halunnut. Tottakai tiedän, että jossain se piste tulee vastaan, enkä enää pääsekään. Ehkä se katkeruuskin lähtee juuri sen pisteen löytämisestä.
Pointti oli, etten tiedä mitä haluan. Tuntuu, etten tiedä kaikkia vaihtoehtojakaan. Mutta sen tiedän, että jos tätä ei aktiivisesti ajattele (so. mihin HALUAN), niin tuskin sinne ainakaan pääsen.
Oletko siis jo jossain opiskelemassa vai onko kaikki vielä auki?
mutta lopputuloksena on moneen paikkaan kelpaava tutkinto, ei ammatti. Eli siis YTM.
Peruskoulussa tiesin aina meneväni lukioon.
Lukiossa tiesin aina meneväni ko. tiedekuntaan.
Nyt? En enää tiedäkään mitään. Kaikki, mitä suunnittelin, on saavutettu.
Eli uusia tavoitteita vailla.
En pahalla sanonut, että mihin pääsee, mutta monilla "valinnan" vaikeus helpottuu sillä kun pääsee johonkin työpaikkaan. Ensinnäkin, että mitä paikkoja on auki ja toiseksi, mihin pääsee. Läheskään aina ei ihan unelmien työpaikkaa saa.. Mutta joo, ymmärrän mitä ajat takaa.
Miksi sitten lähdit alunperin opiskelemaan alaa? Kai sinulla jokin käsitys oli/on siitä, millaisiin ammatteihin tuolta puolelta ajaudutaan? Sossuun, politiikkaan, järjestötoimintaan, tutkimukseen..? Onko esim jokin näistä kiinnostanut alunperin kun lähdit alaa opiskelemaan? Mikä opiskeluissa tuntui kiinnostavimmalta?
3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katkeruus kumpuaa useinmiten juuri siitä, että on suunnitellut elämänsä viimeisen päälle ja sitten se suunniteltu elämä ei todellisuudessa olekaan sitä mitä on kuvitellut.
Jos nyt ensin vaikka katsoisit:
1. minkälaista se työelämä on ja
2. pystytkö edes saamaan lapsen/lapsia ja
3. jos saat niin minkälaista se kotiäitinä olo on
Jos et pysty saamaan lapsia niin sehän jo sulkee kotiäitiyden pois. Nimittäin "no jos en luomulla raskaaksi tuu niin hoidoilla sitten" -ajattelumallia ei kannata harrastaa. Kaikilla hoidotkaan eivät tuo haluttua lasta ja vievät sen sijaan tuhansia ja tuhansia (joillain kymmeniä tuhansia) euroja. Adoptioonkaan kaikki eivät kelpaa ja jos kelpaavatkin niin odotusaika venyy nykyisellään 5+ vuoteen.
Toisaalta jos et ole vielä edes työskennellyt kunnolla koulutustasi vastaavassa työssä niin et voi edes tietää onko se sitä mitä haluat. Älä ryhdy tekemään etukäteispäätöksiä mistään ennen kuin tiedät mitä se on.
Ajelehtimisesta. Yleensä onnellisimpia ihmisiä ovat ne jotka pystyvät löytämään jokaisesta elämäntilanteestaan positiivisia piirteitä - oli se elämäntilanne suunniteltu tai ei. Tosiaankin on niin, että ihmiset jotka suunnittelevat elämäänsä liikaa ovat yleensä niitä katkerimpia/pettyneimpiä koska todellisuus ei koskaan vastaa 100%:sesti haavekuvia/suunnittelua. Yleensä suunnittelijat myös hairahtavat elämään sitku elämää ja kokoajan suunnittelevat eteenpäin eivätkä tajua nauttia siitä nykyhetkestä jossa ovat.
Seuraava tavoitteesi ap voisi olla elämästä ja juuri tästä hetkestä nauttiminen jatkuvan suunnittelun sijaan. Uskalla heittäytyä elämään ilman jatkuvaa suunnittelua.
Eikö sulla ole mitään välimuotoja?
Mulla on esim. kolme lasta, en ole silti kotiäiti. En tosin ole mikään uratykkikään, mutta ihan hyvässä työssä kuitenkin. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin jotain muuta kuin pelkästään uraa luovia tai kotiäitejä.
Ja vaikka mulla on sekä lapset että hyvä työ, en tosiaankaan koe olevani mikään ajelehtija.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse valmistuin ammattiini ja lähdin työelämään 26-vuotiaana (korkeakoulututkinto). Nyt lähes 15 vuoden intensiivisen työnteon jälkeen olen kotona pienen lapsen kanssa ja odotamme toista vauvaa kesällä. Tällä kokemuksella kotona oleminen on suuri nautinto ja tuntuu ihanalta saada hoitaa omaa lastaan sekä seurata oman lapsen, kohta lapsien kasvamista. Työelämään palaan taas muutaman vuoden kuluttua. Tosin ammattini on sellainen, että voin tehdä free lance-pohjalta haluamani määrän töitä myös vanhempainvapaalla.
Toivon, että löydät oman suuntasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä kohti vain.