Lue keskustelun säännöt.
Evvk jos anoppi kuolee!
11.12.2010 |
Kyseessä ei oikeastaan ole vielä anoppi, vaan miesystävän äiti, jota en ole koskaan tavannut. Hän oli saanut sairauskohtauksen ja meni sitten treffit mynkään. Huolestuin kuitenkin itsestäni, kun huomasin ajattelevani, ettei mua kiinnosta vaikka se kuolisi. En tunne mitään myötätuntoa naista tai hänen poikaansa kohtaan (tässä asiassa).
Onko musta tullut psykopaatti vai onko normaalia, ettei tunnu missään tuntemattoman ihmisen kohtalo? En todellakaan haluaisi tuntea näin.
Kommentit (10)
varmaan esimerkiksi apen monttubileissä silmäkulmaan kiertyy kyyneleitä, mutta oikeasti suren varmasti enemmän tätä juuri kuollutta koiraani kuin appea sitten kun hänestä joskus aika jättää. Appi ei ole ollut minua kohtaan aina täysin oikeudenmukainen ja ystävällinen, mutta haluan toisaalta uskoa että silloin kysymys oli hänen sairaudestaan ja lääkityksen tasapainon puutteesta kuin silkasta ilkeydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Torjut koko myötätunnon. Et ehkä halua sitoutua tähän mieheen syvemmin missään vaiheessa, et koe myötätuntoa, et rakasta.
Villi veikkaus, enhän tunne sinua. Mutta kun nyt kysyit.
Ihan kohteliaisuutta. Tilanne voisi muuttua.
Joskus kun olette naimisissa ja teillä on lapsia, niin lapset kyselee sulta, että millainen se mummo oli. Viime hetkestä voi tulla lämmin tilaisuus, jossa anoppi voi olla oikein onnessaan lapsensa löytämästä onnesta eli sinusta. Ja sinä saisit tästä miehestä jotain mitä kukaan muu nainen ei enää saa eli hänen äitinsä kädenpuristuksen tai halauksen. Olettaen, että hän on tosiaan kuolemassa. Teillä olisi mahdollisesti paljon tunnetta annettavana toisilleni.
Ethän ole koko ihmistä edes tavannut. Tuo on minusta oudointa tässä. Vähän epäempaattista myös, ettet pysty ottamaan osaa miesystäväsi huoleen. Olen ollut tilanteessa, jossa miesytävän isä sairastui vakavasti. EnHän minä sitä kerran lyhyesti tapaamaani miestä niin osannut surra vaan poikaansa. Yhdessä itkettiinkin asian vuoksi jne.
Kuinka kauan olette seurustelleet, onko kyseessä tuore suhde?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lähtisi tulkitsemaan yhtään mitenkään. Anoppikandidaatti ei kaiketi ollut sinulle läheinen. Siinä vallitsevat seikat kertomasi mukaan.
Jos et kykene osoittamaan myötätuntoa miesystävällesi, sinun kannattaa kysyä, miksi. Jos tosiaan ainoa mielenliikkeesi oli, että pännii kun treffit peruuntuvat, niin minä kysyn hiukan samaa kuin edellinen: kumpi on tärkeämpää, treffit itsessään vai juuri se mies.
Ja vaikka et osaisi vastata edes tuohon, niin kannattaako siitä lähteä kovin hämmentymään? Jos suhde on treffailuvaiheessa, niin kovin olette vielä alussa. Anna itsellesi ja mietteillesi aikaa ja ole rehellinen: totta kai sinun pitää osoittaa jonkinlaista myötätuntoa miehen menetyksen johdosta, mutta ei sinun asiasi vielä ole pukeutua mustiin ja kanniskella surua. Jos mies kuitenkin on sinulle tärkeä, niin osaat varmasti varautua siihen, ettei hän anna sulle hetkeen samanlaista huomiota kuin ennen.
Jostain syystä ajattelin että mieskokelaasi äiti on kuollut. Anteeksi se :D Johtuu siitä, että minun kuulemma pitäisi surra exäni isää joka kuoli muutamia päiviä sitten. Mies ei koskaan ollut minulle läheinen ja viimeisinä vuosinaan jopa jotenkin tyly minua kohtaan. Eksäni kanssa elin viitisentoista vuotta, eikä kaikki tietenkään pyyhkiydy mielestä muutamassa viikossa ja kuukaudessa, joten hänen puolestaan kyllä olen hiukan allapäin. Kohtuutonta hänelle, että tulee parisuhteenloppu ja isän kuolema näin lähekkäin. Yritän kuitenkin käyttäytyä tahdikkaasti exääni kohtaan ja osoittaa myötätuntoa niissä rajoissa kuin se nyt on mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ethän ole koko ihmistä edes tavannut. Tuo on minusta oudointa tässä. Vähän epäempaattista myös, ettet pysty ottamaan osaa miesystäväsi huoleen. Olen ollut tilanteessa, jossa miesytävän isä sairastui vakavasti. EnHän minä sitä kerran lyhyesti tapaamaani miestä niin osannut surra vaan poikaansa. Yhdessä itkettiinkin asian vuoksi jne.
Todellisuudessa en häntä mitenkään erityisen anoppina ajattele.
Miehen isä kuoli pari vuotta sitten (emme vielä seurustelleet), enkä silloinkaan kyennyt osoittamaan myötätuntoa. Totta kai sanoin olevani pahoillani, mutten oikeasti ollut. Olen miettinyt sitäkin, että voisinko tässä heijastaa suhdettani omiin vanhempiini, joka ei ole läheinen.
(ap)
En lähtisi tulkitsemaan yhtään mitenkään. Anoppikandidaatti ei kaiketi ollut sinulle läheinen. Siinä vallitsevat seikat kertomasi mukaan.
Jos et kykene osoittamaan myötätuntoa miesystävällesi, sinun kannattaa kysyä, miksi. Jos tosiaan ainoa mielenliikkeesi oli, että pännii kun treffit peruuntuvat, niin minä kysyn hiukan samaa kuin edellinen: kumpi on tärkeämpää, treffit itsessään vai juuri se mies.
Joskus nuorena deittasin pienten lasten isää ja silloin ärsytti juuri tuo treffien peruuntuminen lasten takia... Nyt ei niinkään pänninyt peruuntuneet treffit, mutta siinä vaiheessa vaan tein tuon huomion, että sama vaikka kyseinen eukko kupsahtaisi sillä minuutilla. Ei kuulu mulle. Ymmärrän kyllä, että mies valitsee tällä hetkellä äitinsä, koska todennäköisemmin hänellä on elinpäiviä minua vähemmän.
Ja mitä tulevan anopin tapaamiseen tulee, niin mies on sanonut äitinsä olevan vanhanaikainen. Nainen jonka hän äidilleen esittelee, on hänen tuleva vaimonsa. Mitkään tyttöystäväviritykset eivät äitiä kiinnosta.
Itse itkin anoppivainaan kuolinvuoteella melkein silmät päästäni :-/