Mitkä jouluvalmistelut olet jo tehnyt loppuun asti?
Minä olen tehnyt alusta loppuun kaikki joululaatikot.
Olen myös leiponut joulunajan kakut.
Joulukortit olen myös laittanut valmiiksi.Merkit liimattuina odottavart tuossa postiin vientiä.
Kommentit (5)
Mielenkiintoista sinällään,että noista sinun mainitsemistasi asioista mitään en edes aio tehdä! En laatikoita tai kakkuja - eivät vaan maistu meille - ja kortitkin lähtee tänä vuonna tekstareina.
postitettu. Piparitalo tehty ja pipareita paistettu. Koti koristeltu. Lahjat ostettu.
Mielenkiintoista sinällään,että noista sinun mainitsemistasi asioista mitään en edes aio tehdä! En laatikoita tai kakkuja - eivät vaan maistu meille - ja kortitkin lähtee tänä vuonna tekstareina.
Joulukakkuja tms. en edes tee, meille riittää piparit ja tortut, ja piparit on jo tehty ja piparitalon osatkin, kokoaminen vielä puuttuu.
Laatikoita on jo pakkasessa mutta lisää aion tehdä.
Joulukorteista osa on valmiina ja osa kesken. Maanantaina pitäisi saada postiin, mutta en tiedä, miten kerkiän...
Joululahjoista suurin osa on hankittu mutta osa vielä puuttuu. Aika monta on paketoitukin, mutta silti vielä paljon paketoimatta...
Joulupukin olen hankkinut. :) Talo ei ole koristeltu, koska koristelu tapahtuu monivaiheisesti. Aatonaattona koristelemme sen virallisen joulukuusen ja kodin, ehkä osa koristeista jää vielä aattoonkin, jotta lapsilla on puuhaa. Pihalla on kuitenkin pihavalot, joululiinat on jo kahdella pöydällä ja kynttilät ja kyntteliköt esillä. Lastenkuusi koristellaan pian.
Jouluvalmistelut tehdään tänä vuonna pikku hiljaa. Huomenna teen joulukortteja ja porkkanalaatikon pakkaseen. Tänään leivottiin pullaukot ja muut pullat sekä koristeltiin pipareita. Ensi viikolla käydään katsomassa jouluinen teatteriesitys ja kestitään vähän vieraita. Viikonloppuna ostan loput lahjat ja paketoin kaikki. Otan esille koristeet ja katson, puuttuuko jotain. Siivoan saunan ja kylpyhuoneen ja vaatehuoneen. Ja ostan kinkun!
- Joulukortit valmiina jo syyskuussa - postiin lähteneet jo alkukuusta.
- Joululahjat ostettu jo ajat sitten.
- Koti koristeltu.
- Kuusi ostettu.
Tekemättä:
- Joulumakeat - spesialiteettini ( ;
Jouluruoat ostamme Stockalta, joten niistä en stressaa. Mies laittaa jouluruoat pöytään enivei. Minä huolehdin kahvipöydän antimista. Kumpikin tekee, mitä rakastaa ( :
Nyt kuuntelen joululauluja, juon klökiä ja poltan kynttilöitä. No stress. Ever.