Miten opettaa lasta reagoimaan ärsyttämiseen?
Meillä on eskarivuosi lähtenyt hyvin käyntiin. Pientä epäkohtaa lukuunottamatta.
Tänään lapsi itse suri sitä kun "minulla on aina nyrkit pystyssä". Selvittelyn jälkeen sain selville, että joskus lastani ärsytetään puuttumalla mm. hänen puheeseensa (lievä puheenkehityksen viivästymä, puheterapiassa ollaan käyty jo pari vuotta).
Väkivaltaa emme tietenkään salli. Se on noussut aiemminkin toisinaan esille, mutta loppunutkin aika pian tiukan puuttumisen seurauksena niin kotona kuin päiväkodissakin. Mutta nyt ärsyttämiseen reagointi on uutta.
Varsinaisesti häntä ei kiusata. Tai ainakaan lapsi itse ei koe asiaa niin. On kavereita ja kivoja leikkejä. Mutta toisinaan siis vain tapahtuu ärsyttämistä, mikä on sinänsä ihan tyypillistäkin lasten maailmassa.
Haluaisin antaa lapselleni joitakin hyviä tapoja reagoida. Muu siis kuin lyöminen. "Kerro opettajalle" on toki yksi vaihtoehto, mutta jotenkin tuntuu siltä, että se ei saa olla ainoa keino. Lisäksi päiväkodissa aletaan hiljalleen opettelemaan sitä, että joka asiasta ei kanneltaisi.
Poika on noin muuten rauhallista tyyppiä, mutta kiivastuessa voi kuohahtaa. Voisinko sanoa lapselle, että hän voi purkaa kiukkuaan sanomalla toiselle että "Tuo on rumasti sanottu!" tai "Onpa tyhmästi tehty!" En halua opettaa lasta nimittelemään. Ts. teen eron teolle (tyhmästi tehty) ja henkilölle (olet tyhmä).
Tilanteesta poistuminen on myös tietysti hyvä ohje, mutta ainakin tässä vaiheessa se ei tunnu riittävän kiukun purkamiseen, mikä ärsyttämisestä seuraa.
Olisiko kommentteja? Ideoita? Vastaavassa tilanteessa olevia?
Kommentit (18)
Päinvastoin! Ihminen huutaa yleensäkin silloin, kun ei ole muita keinoja, itkee, huutaa tai lyö!
paljon rakentavampaa sanoilla ilmaista, sanoa jotakin fiksua!
Kyllä minusta ainoa keino on sanoa lapselle että hän voi sanoa ärsyttäjälle suoraan "Tuo on rumasti sanottu" tai "Tuo ei tunnu kivalle, lopeta" yms.
Näin lapsi opettelee itse toimimaan tilanteessa ja saamaan sen katki. Tottakai lapsi saa sanoa kaverille suoraan ja pitääkin.
Lapselle voisi selittää, ettei toisen ärsyttämisestä tule välittää. Toista yleensä alkaa itseään ärsyttää, jos vaan välinpitämättömästi katsoo, kun toinen yrittää kiusata ja toinen jatkaa omia leikkejään bälittämättä kiusaajasta. Mikäli ei jaksa kuunnella ja pilkanteko kohdistuu nimenomaan tähän puutteelliseen taitoon, niin sitten se on kyllä aikuisten tehtävä laittaa peli poikki.
Meillä meni 2 vuotta saada lapsi ymmärtämään, että ärsyttäminen vähenee, kun ei välitä siitä. Lisäksi selitimme, miksi jotkut purkavat pahaa mieltä toisiin.
koska lapseni on aina lauhkea kuin lammas, mutta jos tuollainen tilanne tulisi vastaan meillä, niin todennäköisesti opastaisin lasta niin että sanoo tomerasti toiselle lapselle: Sinulla ei ole oikeutta pilkata tuosta asiasta minua. Kertoisin myös, että nyrkkien käyttäminen on väkivaltaa ja aikuisten maailmassa se on poliisiasia, jos nyrkkejä käyttää puolustukseksi. Yrittäisi saada lapsen tajuamaan, miten vakavassta asiasta on kyse siinä että hän puolustautuu nyrkeillä ja että yhtään ainutta nyrkeillä puolustautumista ei saa enää ikinä tapahtua. Jos lapsella kuohahtaa, opettaisin häntä purkamaan suuttumustaan niin, että sanoo sen ääneen: Minua suututtaa!!
Ja omaa koulukiusaamistaustaani ajatellen MIKÄÄN ei ollut sen kamalampaa kuin aikuisten "anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" -rohkaisu. Se jotenkin viesti, että 'viis siitä miltä sinusta tuntuu, anna olla'.
Ja tottakai nyrkkien käyttämiseen puututaan hyvin tiukasti. Nyrkit eivät ole ratkaisu missään tilanteessa. Ei edes silloin vaikka toinen löisi (lapsen kasvettua isommaksi tästä voi joustaa, mutta ei vielä vuosiin).
Kiitos kommenteista, lisääkin saa tulla!
sanottavaksi. On liian pliisua sanoa, että mulle tulee pahamieli, jos sanot mulle noin, vaan siis vähän jämäkämmin, ei haukkuen kuitenkaan, mutta sillä rajalla, jossa voi mennä pieleen helposti.
Silloin tosin täytyy hieman tuntea näitä, jotka ärsyttävät.
juurikin jotain tyyliin, että toi ei nyt tunnu kivalta kun sanot noin...
Mun korvaan särähti nyt tässä tuo, että suree sitä että on aina nyrkit pystyssä. Omaa eskaripoikaani kuristi tänään ruokajonossa juuri yksi tälläinen sosiaalisesti kömpelö lapsi, joka äitinsä mukaan "suree sitä, että on aina ongelmissa" muutosta on tilanteeseen haettu jo vaikka kuinka kauan, ja nyt teen huomenna rikosilmoituksen pahoinpitelystä.
juurikin jotain tyyliin, että toi ei nyt tunnu kivalta kun sanot noin... Mun korvaan särähti nyt tässä tuo, että suree sitä että on aina nyrkit pystyssä. Omaa eskaripoikaani kuristi tänään ruokajonossa juuri yksi tälläinen sosiaalisesti kömpelö lapsi, joka äitinsä mukaan "suree sitä, että on aina ongelmissa" muutosta on tilanteeseen haettu jo vaikka kuinka kauan, ja nyt teen huomenna rikosilmoituksen pahoinpitelystä.
Huostaanotto?
Edes opettajan taholta ei ole tullut mitään viestiä erityisen väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Poikani on kuulemma samanlainen kuin muutkin; välillä nyrkit pystyssä ja sitten taas ollaan parhaita kavereita.
Ja omaa koulukiusaamistaustaani ajatellen MIKÄÄN ei ollut sen kamalampaa kuin aikuisten "anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" -rohkaisu. Se jotenkin viesti, että 'viis siitä miltä sinusta tuntuu, anna olla'.
Samaa mieltä, samat kokemukset. En todellakaan kannata tuollaista hiljaista hyväksyntää, sitähän se on. Minua äitini kielsi puolustamasta itseäni, koska se olisi ollut huonoa käytöstä. En myöskään saanut tehdä tyhjäksi kiusaamista ("ehkä oonkin sun mielestä läski ja ruma, mitä sitten?"), mikä olisi tuntunut itselleni luontevalta. Äidin neuvot ottaa pienenä vielä niin suurena totuutena.
Kannattaa jutella puheterapeutin kanssa, hän voi auttaa tuossa asiassa ehkä paremminkin kuin sinä äitinä (äidin puheilta voi olla helpompi sulkea korvat ;-))
Eli juttele puheterapeutille, että hän opettaisi tilannereagointia ja kiukun ilmaisua.
Oma lapseni on asperger ja hänen kanssaan on juurikin harjoiteltu sosiaalisia tilanteita. Hänellä kun ongelmaa ei ole sanavarastossa vaan sanojen yhdistämisessä ja käytössä! Pinnaakin on as-lapsella aika niukasti, koska hän tulkitsee tilanteita ja muiden lasten käytöstä jäykästi eikä oikein osaa toimia rutiineista poikkeavissa tilanteissa. Onneksi koulussa (ja aiemmin päiväkodissa) hän oli rauhallinen sivustaseuraaja, ei ole koskaan lyönyt tms. ketään. Kotona kuitenkin pinna oli pari vuotta vanhemman siskon kanssa tosi lyhyt ja käsirysyt yleisiä.
Meillä puututtiin siskon kanssa flaidaamiseen kahdella tavalla. Ensinnäkin kiukun hallintaa opeteltiin siten, että jos hän hyökkäsi siskon päälle, joutui omaan huoneeseen ja pantiin piirtämään palloja ruutupaperiin. Siis rikkeen suuruuden mukaan rajattiin paperille neliö ja joka ruutuun sen sisälle piti piirtää pallo. Kuulostaa hullulta, mutta saatiin tuo neuvo autismikirjoon erikoistuneelta puheterapeutilta ja homma toimii: piirtäminen on tylsää ja vie oman aikansa, jonka aikana lapsi rauhoittuu ja ehtii ajatella tapahtunutta.
Toinen asia oli opettaa vaihtoehtoisia keinoja harmin purkuun. Tämä on aina olennaista: ei riitä, että rangaistaan väärästä käyttäytymistavasta, tilalle pitää opettaa sallittu keino toimia.
Eli mitä voi sanoa, kun keittää... "Nyt sinä ärsytät minua!" "Minä suutun kohta, jos jatkat tuota huomauttelua." "Et saa sanoa minulle tuollaisia, minä en leiki kanssasi jos haukut minua." "On tyhmää haukkua toista". Mitä vaan. Näitä kannattaa harjoitella, ja puheterapeuteilla on siihen hyviä pelejä ja harjoituksia (tiedän, koska otin itsekin osaa meidän assin terapiaan ajoittain).
Lykkyä pyttyyn, olet hienosti miettinyt asiaa ja selvittänyt ongelmaakin pitkälle.
En olisi ikinä älynnyt ottaa asiaa puheeksi puheterapeutin kanssa, mutta nyt kun sanoit, niin asiahan tuntuu hyvin loogiselta.
Puheesta tämä on ollut alunalkaenkin kiinni. Ensimmäisen kerran nyrkit heiluivat 2-3 vuotiaana, kun turhautti se ettei ollut sanoja millä ilmaista itseään.
Sitten tuli puheessa harppausta ja nyrkit unohtuivat.
Seuraava vaihe oli joskus 5-vuotiaana, kun sanoja tarvittiin jo enemmän mm. leikkien suunnitteluun ja kehittelyyn. Jälleen turhautti, kun ei ilmaisuvoima riittänyt.
Nyt sitten eskarissa (päiväkoti vaihtui tässä välissä) 6,5-vuotiaana uutena asiana tuli tämä ärsyttäminen. Ja varmaan myös edelleen tökkii tuo leikin luominen ja selittäminen, vaikka sanavarasto onkin kasvanut huisin paljon.
Meillä diagnoosina on hyvin lievä puheenkehityksen viivästymä. Poika on kahdenpaikkalainen eskarissa, mutta alustava arvio on, että pärjää hyvin normaalilla luokalla koulussa ja tuskin avustajallekaan on enää tarvetta.
Kiitos vielä, 14! Ja muutkin :)
niinhän se usein menee: kun ei sanallisesti pärjää (tai sosiaalisesti kuten meidän assi), niin sitten kiukku purkautuu fyysisesti.
sanominen voisi toimia tai sitten jos joku nimittelee, niin sanoo, että se joka sanoo noin on ite. Toinen mikä tulee mieleen, niin esim. Sä, et taida olla ihan viisas.
Ylipäätänsä kannataa opettaa ettei lapsi ärsyynny vaan on välinpitämätön. Joskun autaa hyvin, kun ei ole kuulevinaankaan. Kerro pojalla, että tämä on paljon parempi tyyppi kun ne jotka tahallaa ärsyttää.
jonka opimme, kun tuttavapiirissä oli lievästi kehitysvammainen.
Toimii kohtalaisesti meidänkin tulisieluun.
Eli ensin lapsi sanoo: loppu, nyt tuli stoppi!(sanomista lapsi voi tehostaa suoralla käsivarrella ja nostamalla kämmenen toista lasta kohden, antaa lapselle tilan, oman reviirin tunteen).
Sen jälkeen tulee: mieti (voi tehostaa laittamalla kaksi sormea ohimolle).
Ja sitten tulee puheen vuoro; eli lapsella on aikaa pukea sanoiksi ajatuksensa.
Tämä tosiaan on lähtöisin tilanteesta, jossa kaikille lapsille kaava oli tuttu. Mutta se on laajennettu nyt myös kouluun ja kadulle ja toimii, jos lapsi vaan jaksaa ja muistaa käydä kaavan läpi. Vaatii harjoitusta. Mutta antaa lapselle aikaa rauhoittua.
Tuollainen selkeä rytmitys asialle voisi auttaa myös tilanteen sanoittamisessa, kun alku olisi kunnossa: "Loppu! Lopeta heti!"
Ja varmasti tuon "Loppu!" -repliikin voisi sanoa tiukastikin, joten siihen sanaan saa purettua kiukkua. (Vrt. aikuisen PERKELE :D)
Sitten se itse puheenvuoro voi olla rauhallisempi; "Tiedätkö, että toi ei tunnu minusta yhtään kivalta?"
Tuollainen selkeä rytmitys asialle voisi auttaa myös tilanteen sanoittamisessa, kun alku olisi kunnossa: "Loppu! Lopeta heti!"
Ja varmasti tuon "Loppu!" -repliikin voisi sanoa tiukastikin, joten siihen sanaan saa purettua kiukkua. (Vrt. aikuisen PERKELE :D)
Sitten se itse puheenvuoro voi olla rauhallisempi; "Tiedätkö, että toi ei tunnu minusta yhtään kivalta?"
Jep, juuri noin se toimii. Meidän poika oli 3 kun tota aloitettiin ja silloin hänellä oli vielä vaikeuksia pukea ajatuksiaan sanoiksi. Mutta jo se ajattelutuokio ja idea että oli aikaa miettiä, toimi kohtalaisesti.
Samoin "Stoppi, nyt loppu"-repliikistä tuli jonkinlainen taikasana, jonka kaikki lapset tunnistivat ja reagoivat siihen.
Säikyttää ärsyttäjätkin