Lue keskustelun säännöt.
Tuttavan 4-kk vauva kuoli :-(
08.12.2010 |
Se oli sairas ja oli odotettavissa, että kuolee parin vuoden sisällä.
Tuli tosi surullinen olo, kun kuulin vauvan nukkuneen pois. Vauva oli molemmille vanhemmille ensimmäinen.
Itselläni 3 suht. tervettä lasta (yhdellä Touretten oireyhtymä, mutta sen kanssa opetellaan elämään). Silloin tällöin menee hermot lasten ja miehen kanssa kun kaikki ollaan väsyneitä tms., mutta kun ajattelen tätä pientä enkelivauvaa, niin ymmärrän, että vaikka oma elämä tuntuu välillä kurjalta, niin omat murheet ovat pieniä tähän verrattuna.
Kommentit (58)
Miten voit edes tuollaista sanoa??!!!?? Minulla kuoli 7vko: ikäinen syliin. Kätkytkuolema ja se löi jalat alta. Tipuin tyhjään josta yritetään nousta. Sinun on turha väittää että lapsen ikä on mitattavissa surun määrään. Painu helvettiin koska sinulla ei ole mitään tietoa!! Tälläiset saatanan idiootit ovat niitä jotka pitäisi viedä jonnekkin. Suru on valtava koska et saa lasta IKINÄ takaisin, ei kukaan tuo. Koskaan et saa häntä pitää sylissä, halata, nähdä kasvua. Joudut loppu elämän peilaamaan muiden kautta. Nyt minunkin lapseni... Sinä ET TIEDÄ mistään mitään, ei kukaan ennen ku omalle kohdalle osuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoisemme kuoli kohtuun rv 37+ ja kuopuksemme kuoli helmikuussa 2010 vajaan 3 kuukauden ikäisenä.
Sitä tuskaa ei pysty sanoin kuvailemaan, onhan minultakin molemmat vanhemmat kuolleet, moni hyvä ystävä, sisko, mutta kyllä se oman lapsen menettäminen on kaikkein pahinta. Ja vaikka lapsi kuolisikin kohtuun tai olisi vielä vauva, ei se sitä tuskan määrää todellakaan pienennä.
Meillä on kaksi elossa olevaa lasta ja lapsiluku on nyt tässä. Tahtoisin kolmannen, mutta en tahdo ottaa sitä riskiä että joudumme taas kokemaan menetyksen.
Kamalalta tuntuu sanoa, mutta en rupea tekopyhäksi -lapsia voi tehdä lisää.
Miehesi kuolee - menet uusiin naimisiin ja otat uuden miehen.
Äitisi kuolee - isäsi voi mennä uusiin naimisiin ja saat uuden äitipuolen.
Jos sisko tai veli kuolee aikuisena, käyt vaan kaveeraamaan jonkun samanikäisen kanssa jne. Sit on ihan kuin ei olisi kukaan kuollutkaan!
Esikoisemme kuoli kohtuun rv 37+ ja kuopuksemme kuoli helmikuussa 2010 vajaan 3 kuukauden ikäisenä.
Sitä tuskaa ei pysty sanoin kuvailemaan, onhan minultakin molemmat vanhemmat kuolleet, moni hyvä ystävä, sisko, mutta kyllä se oman lapsen menettäminen on kaikkein pahinta. Ja vaikka lapsi kuolisikin kohtuun tai olisi vielä vauva, ei se sitä tuskan määrää todellakaan pienennä.
Meillä on kaksi elossa olevaa lasta ja lapsiluku on nyt tässä. Tahtoisin kolmannen, mutta en tahdo ottaa sitä riskiä että joudumme taas kokemaan menetyksen.
kun jaksat huutaa "ISOILLA KIRJAIMILLA"
miksi olisi pitänytkään, aikaa on kulunut sen verran vähän!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"pieni vauva ei minun mielestäni ole vielä niin suuri menetys". huh huh!! jos oma pienokaiseni kuolisi niin se olisi todellakin suurin menetykseni!! ei taida sulla olla pientä vauvaa tai lapsia..
"pieni vauva ei minun mielestäni ole vielä niin suuri menetys". huh huh!! jos oma pienokaiseni kuolisi niin se olisi todellakin suurin menetykseni!! ei taida sulla olla pientä vauvaa tai lapsia..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
molempia tavallaan molempia "kantoja". koskaan ei saisi vertailla toisten tuntemuksia surusta tms. joita ei oikeasti voi nähdä. että tavallaan tiedän mitä 2:n tarkoittaa.. itselleni lapsen menetys olisi varmasti hirveintä maailmassa!!!! mutta toiset pääsee asiasta ns. "helposti yli" ja osaavat käsitellä asiaa niin ettei se vaivaa jokapäiväistä elämää. en tiiä osaanko selittää ihan selkeästi sen mitä tarkoitan. mutta koskaan ei ainakaan saisi vähätellä TOISTEN tunteita, niinku 2:n tässä just teki....
täältä sulle,jonka esikoinen kuoli kohtuun ja kuopus autokolarissa! =( En todellakaan voi sanoa ymmärtäväni,mutta kovin pahoillani olen.
Saako kysyä, olitko itse samassa kolarissa? Niin surullista...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta en ymmärrä miksi se on niiiin surullista. Tiedän kaksi muutakin ihmistä, joilla vauva on kuollut muutaman kuukauden - alle vuoden ikäisenä. On ihan eri asia jos aikuinen ihminen tai isompi lapsi kuolee, sillä silloin on jo oppinut tuntemaan ihmisen persoonana ja ihmisenä. Pieni vauva ei minun mielestä ole vielä niin suuri menetys. Jotenkin siihen ladataan ihan liian paljon tunteita.
Tyhmä TYHMÄ pelle!
Mielestäni ajatuksesi on kylmä. Jo kohtuun kuollut vauva aiheuttaa paljon surua vanhemmille ja läheisille. Se on sallittua, ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Se, että asiaa vähätellään tyylilläsi tekee mielestäni asiasta entistä vaikeamman sillä tuollaisia asenteitahan esiintyy paljon.
Ja silti olen vähän samaa mieltä kuin kakkonen. Jos olisi pitänyt valita (onneksi ei kuitenkaan tarvinnut) niin olisin mieluummin antanut sen syntymättömän vauvan kuin esikoiseni. Kyllä mun mielestä voi rehellisesti sanoa, että sen olemassaolevan lapsen menetys koskee enemmän kuin vielä syntymättömän. Toisaalta syntymättömän kuollessa kuolee kaikki haaveet ja unelmat, kaikki mitä se lapsi olisi voinut olla. Eikä jää mitään muistoja yhteisistä hetkistä.
Varmasti vauvan menettäminen kohtuun aiheuttaa aidon surun. Kyllä minäkin surin pientä poikaani, ja ikävöin edelleen. Vauvani kuolemasta on nyt vähän yli kaksi vuotta. Ja tietystihän surujen vertaaminen on ehkä mahdotontakin, eikä siitä ainakaan mitään hyötyä ole. Mutta sanonpa kuitenkin että ymmärrän osittain tuon kakkosen ajatuksen. Vaikken kannatakaan sitä että kukaan menisi vähättelemään kohtukuoleman kokeneen äidin surua, olisihan se tosi törkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten voit edes tuollaista sanoa??!!!?? Minulla kuoli 7vko: ikäinen syliin. Kätkytkuolema ja se löi jalat alta. Tipuin tyhjään josta yritetään nousta. Sinun on turha väittää että lapsen ikä on mitattavissa surun määrään. Painu helvettiin koska sinulla ei ole mitään tietoa!! Tälläiset saatanan idiootit ovat niitä jotka pitäisi viedä jonnekkin. Suru on valtava koska et saa lasta IKINÄ takaisin, ei kukaan tuo. Koskaan et saa häntä pitää sylissä, halata, nähdä kasvua. Joudut loppu elämän peilaamaan muiden kautta. Nyt minunkin lapseni... Sinä ET TIEDÄ mistään mitään, ei kukaan ennen ku omalle kohdalle osuu.
Suru on aina suuri kun menettää läheisen,oli sitten kyseessä lapsi, aikuinen tai vanhus. Turha näistä asioista on riehua täällä vauvalehden palstalla. Täällä esitetään päivittäin niin tyhmiä mielipiteitä, turha ottaa jokaista kommenttia henkilökohtaisesti. Hankkikaa suodatin tai älkää lukeko!
Ja sinä et tiedä, miltä olisi tuntunut, jos tuo lapsi olisikin kuollut vasta 7 vuotiaana. Vai voitko sanoa, että silloin olisi taatusti sattunut vähemmän. Suru on aina subektiivinen kokemus.
voi lapsia tehdä lisää...nps vaan ja nappaa...just
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko asiallista keskustella toisten ihmisten vauvan kuolemasta tällä palstalla. Tuskin!
Miten voit edes tuollaista sanoa??!!!?? Minulla kuoli 7vko: ikäinen syliin. Kätkytkuolema ja se löi jalat alta. Tipuin tyhjään josta yritetään nousta. Sinun on turha väittää että lapsen ikä on mitattavissa surun määrään. Painu helvettiin koska sinulla ei ole mitään tietoa!! Tälläiset saatanan idiootit ovat niitä jotka pitäisi viedä jonnekkin. Suru on valtava koska et saa lasta IKINÄ takaisin, ei kukaan tuo. Koskaan et saa häntä pitää sylissä, halata, nähdä kasvua. Joudut loppu elämän peilaamaan muiden kautta. Nyt minunkin lapseni... Sinä ET TIEDÄ mistään mitään, ei kukaan ennen ku omalle kohdalle osuu.
Suru on aina suuri kun menettää läheisen,oli sitten kyseessä lapsi, aikuinen tai vanhus. Turha näistä asioista on riehua täällä vauvalehden palstalla. Täällä esitetään päivittäin niin tyhmiä mielipiteitä, turha ottaa jokaista kommenttia henkilökohtaisesti. Hankkikaa suodatin tai älkää lukeko!
Mua järkyttää lukea tätä(kin) ketjua. Suurin osa teistä vastaajista on aivan hirveitä ihmisiä.
Mutta en ymmärrä miksi se on niiiin surullista. Tiedän kaksi muutakin ihmistä, joilla vauva on kuollut muutaman kuukauden - alle vuoden ikäisenä. On ihan eri asia jos aikuinen ihminen tai isompi lapsi kuolee, sillä silloin on jo oppinut tuntemaan ihmisen persoonana ja ihmisenä. Pieni vauva ei minun mielestä ole vielä niin suuri menetys. Jotenkin siihen ladataan ihan liian paljon tunteita.
vauvan kuoleman, isäni kuoleman 63-veenä ja 22-veenä kuolleen ystäväni kuoleman, ja eniten sattuu oma lapsi. Mitään tässä maailmassa ei rakasta samalla lailla kuin lastaan. On erittäin julmaa ja typerää väittää, että ei se vauvan kuolema ole niin kipeä asia kuin menettää isompi lapsi tai aikuinen. Kaikki sattuu eri tavoin, ja sitä isommasti, mitä enemmän sitä ihmistä rakasti.
Mitä taas tulee siihen kommenttiin, että oli "ensimmäinen lapsi, mitä sillä on merkitystä...??", niin minua ainakin auttoi esikoisen olemassaolo raahautumaan rotkon pohjalta ylöspäin, hänen takiaan piti yrittää. Minä luulen, että jos tuo ap:n pariskunta vielä raskaaksi uskaltautuu, niin ei voida puhua onnellisesta odotuksesta vaan pelko menetyksestä kolkuttaa takaraivossa koko ajan.