Lue keskustelun säännöt.
Kärsivätkö poikalapset äidittömyydestä yhtä paljon kuin isättömyydestä?
06.12.2010 |
Jos äiti hylkää poikalapsen, onko se pojalle yhtä iso ja vaikea asia kuin se, että poika ei tiedä kuka on hänen isänsä tai biologinen isä ei pidä yhteyttä?
Kommentit (5)
Pojan isäsuhteen merkitys alkaa jo varhain. Pojan ollessa yksivuotias ja siitä eteenpäin on isän merkitys äidin rinnalla hyvin tärkeä. Samaistuminen isään alkaa jo silloin. Hyvä, varhainen (0-3-vuotiailla) suhde isän ja pojan välillä luo pohjan myöhemmälle (6-11-vuotiailla) isäsuhteelle. Ihmisen keskeiset kriisit, oidipaali-vaihe (3-5-vuotiailla) ja puberteetti-ikä ovat erityisen alttiita erilaisille ulkoisille vaikutteille. Nämä sisäiset kriisijaksot ovat lapsen mielen uudelleen rakentumisen ja kehittymisen aikaa. Näiden väliin osuu latenssi-ikä (6-11-vuotiailla), jolloin lapsi toipuu oidipaalikriisistä ja rakentaa sukupuolispesifistä identiteettiä.
Riittävän hyvällä isällä on Schalinin (1993) mukaan erittäin paljon merkitystä pojan kehitykselle, mm kun latensi-ikäinen poika näkee, että vanhemmat rakastavat toisiaan ja äiti ihailee ja arvosta miestään samoin kuin poika itse kokee isänsä pätevänä ja ihailun arvoisena, tämä antaa pojalle itselleen luvan menestyä työssä ja rakkaudessa. Kun latenssi-ikäinen poika samaistuu riittävän hyvään isään, hänelle rakentuu miehinen identifikaatio. Kun 6-11-vuotias poika voi ihailla ja hyväksyä isänsä, poika samaistuu myös isänsä inhimillisiin puutteisiin ja poika voi luopua täydellisyysvaatimuksistaan.
Poissaolevakin isä vaikuttaa lapsiin erilaisina muistikuvina tai kertomuksina, joista välittyy lapselle malleja. Poissaoleva isä voi olla lapsessa läsnä mielikuvina. Erilaisilla isää korvaavilla miehillä on merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mieheni äiti kuoli, kun mies oli 6v. Siihen aikaan katsottin olevan paras olla puhumatta kuollessta, että lapsi "unohtaisi". Mies ei muista mitään äidistään ja tietääkin aika vähän. Se ahdisti miestä kovin, varsinkin kun oma lapsemme oli samoissa ijissä. Ihmetteli sitä, miksei itse muista mitään, kun 6v poikamme muisti paljon. pelkäsimyös jos hän itse kuolisi, ja lapsi ei edes muisraisi häntä. Se muistamattomuus on ollut miehelle kova pala.
ja itseni sekä vaimoni mielestä vastuulliseksi perheenisäksi vaikka oma isäni ei ollut läsnä millään tavalla minun elämässä. Opin jopa äidin järkevän kasvatuksen kautta arvostamaan naisia ja kohtelemaan heitä tasa-arvoisena. Äiti ei koskaan puhunut isästäni pahasti, vaikka aihetta näin jälkeenpäin mietittynä olisi ollut paljon. Isääni en ikinä muodostanut läheistä suhdetta, hän on ollut koko ikänsä itsekäs ja vastuuta välttelevä. Henkisesti poissaolevalla isällä ei ollut minkäänlaista roolia mun elämässä. Niitä miehen roolimalleja löytyi silti kuitenkin ympäriltä enkä koe jääneeni miehenä keskeneräiseksi. M43
Jos hyvää porukkaa riittää, kaikki varmasti ok. Jos ei...no, seurauksena on varmaankin moniongelmainen lapsi tai ainakin oireileva.
Mun mieheni äiti kuoli, kun mies oli 6v. Siihen aikaan katsottin olevan paras olla puhumatta kuollessta, että lapsi "unohtaisi". Mies ei muista mitään äidistään ja tietääkin aika vähän. Se ahdisti miestä kovin, varsinkin kun oma lapsemme oli samoissa ijissä. Ihmetteli sitä, miksei itse muista mitään, kun 6v poikamme muisti paljon. pelkäsimyös jos hän itse kuolisi, ja lapsi ei edes muisraisi häntä. Se muistamattomuus on ollut miehelle kova pala.