Onko se ns hyvä asia jos/kun lapsi verbaalisesti purkaa negatiivisia ajatuksiaan vanhemmalle?

Hyvä että pystyy puhumaan negatiivisista tunteistaan mutta tietty ikävää jos niitä on kovin paljon ja tilanne on tulehtunut eikä puhumisesta ole apua.

koska uskaltaa niin tehdä. Olet turvallinen aikuinen hänelle, joten voi näyttää tunteensa. Siltikin jotain rajaa, sillä lapsen on opittava ymmärtämään, että on loukkaavaa joutua kuuntelemaan rumaa puhetta.



Kai pyytää anteeksi käytöstään? Juttele hänelle, että asiat voi kertoa, muttei rumilla sanoilla.

Aikuisen tärkein tehtävä on toimia lapsen likasankona, eli ottaa vastaan kaikki lapsen paha olo, vellovat tunteet, sisäiset myllerrykset sun muut, pysyä itse tyynenä myrskyn keskellä ja sitten miettiä, mistä kenkä puristaa.



Ei tuon ikäinen ole aikuinen, eikä tosiaankaan päästä suustaan kuraa tositarkoituksella. Jos aikuinen tekee noin, niin se on tietoista ja tarkoituksena on tosissaan satuttaa toista. Jos kolmasluokkalainen tekee noin, niin sillä on vain hirmu paha olla ja se purkaa oloaan (vasta) turvallisessa tilanteessa, vanhempansa kanssa. Kolmasluokkalainen tarvitsee vielä hurjasti tukea omien ajatustensa, tunteidensa ja ylipäätään elämän ymmärtämisessä. Jos vanhempi menee ja ottaa itseensä kaikki "sää oot maailman paskin äiti, juokse vuorille ja kuole" -jutut, niin siitä ei kukaan selviä täysjärkisenä.



Kyllä lapseen saa kypsyä ja välillä saa kyrvähtää ja kärvähtääkin, mutta tärkeintä on olla lapselle se turvasatama, jossa voi päästää ne kamalimmatkin höyryt ulos. Tilanteen rauhoituttua voi jutella. Silloin voi kertoa, että "sulla taisi olla aika paha olo, kun teki mieli sanoa tuollaisia". Lapselle pitää antaa oikeus tunteisiinsa, mutta sitten voi myös sanoa, että "minullekin tuli paha mieli, kun sanoit aika ikäviäkin juttuja, mutta et varmaan oikeasti tarkoittanut niitä". Näin lapsi ymmärtää, että aikuinen ei hylkää, mutta aikuinen auttaa vetämään rajoja käytökselle ja auttaa lasta ymmärtämään tilannetta.



Koita lainata jostain murkkuikäisistä kertovia kirjoja, esim. Jari Sinkkosen kirjat ovat tosi hyviä. Tsemppiä! :)

Tuntuu olevan hyvin vaikeaa pojalle ja olenkin todennut hänelle etten ymmärrä mistä se johtuu koska todellakin ihan pienestä asti opetettu ja omin teoin myös osoitettu ja näytetty anteeksi-sanan käyttäminen.

No, nyt hän pyysi anteeksi kun minä tilanteen hieman ohi mentyä pidin "pienen" puheen siitä kuinka tunne oloni nyt kurjaksi ja on paha mieli koska sain tosiaan epäoikeudenmukaista kohtelua osakseni sanallisesti(ja miehen mielestä josta hän sanoikin pojalle)(ei haukkumista, kiroilua mutta silti) ja tyynylläkin heitti minua.

Poika mm totesi että "ei minun kyllä tarvitse sinua totella ja oletko sä joku ylin päättävä täällä hankitaanko kruunukin vielä ja en kyllä enää ikinä sinua usko".



ap

Osaatko itse pyytää anteeksi pojalta? Ei nimittäin monikaan aikuinen osaa pyytää anteeksi toisiltaan, saati sitten lapsilta. Pelkän anteeksipyynnön vaatiminen on lisäksi uppoturhaa, jos asiaa ei käsitellä keskustelemalla. Jos vain pakottaa ja jankkaa anteeksipyynnöstä, niin minä ainakin olen niin jääräpää, etten pyydä anteeksi, vaikka olisin väärässä ollutkin. :)



Noi sun poikasi huutelut oikeastaan naurattavat mua, kuulostavat juuri keskenkasvuisen mielen myllerrykseltä. Aika nokkelaa esim. tuo "hankitaanko kruunukin". :D Lapsen edessä olisin pitänyt pokan, mutta nurkan takana/illalla miehen kanssa olisi tullut nauru. Älä ihan oikeasti ota liian vakavasti noita juttuja, ei se lapsikaan niitä tarkoita, vaikka sellaisia suusta törähtelee. Kyllä sinäkin varmasti päästät vielä aikuisenakin kaikenlaista kuppaa suustasi, jos oikeasti vituttaa. Jos mulla on ollut paska päivä töissä, bussi oli myöhässä, unohdin ostaa kaupasta puolet ruuista ja ulkona satoi vettä, niin mulla on kotiin päästyä naama norsunvitulla ja jos mies sattuu tielle, niin ihan satavarmana äyskin sille jostain ihan mitättömästä. Sama kokemus sillä lapsellasikin on: sillä on ollut jostain paha olo ja mieli solmussa ja sinussa on ollut turvallinen kohde pahan mielen purkamiseksi ja huomatuksi tulemiseksi.



Jos sinua vituttaa ja äyskit vaikka miehellesi tai siskollesi, niin haluatko, että ne äyskivät takaisin ja ottavat joka sanasi kirjaimellisesti, vai tykkäisitkö jos sanoisivat että "sulla hei keittää nyt yli, otetaan tauko ja katotaan myöhemmin" ja sitten kun olet vähän jäähtynyt, tulee toinen halaamaan ja kysymään missä mättää.

sain vähän perspektiiviä taas tähän asiaan, tuli vain sellainen olo lastani kuunnellessa että olen tosiaan taas kerran kaiken pahan alku ja juuri ja ansainnut ilm kaiken p*skan niskaani ja olen maailman paskin äiti.

Tuosta anteeksi pyytämisestä taisinkin jo mainita että kyllä minä pyydän anteeksi ihan kunniallisesti ja silloin kun siihen ns tarvetta on eli sen taidon puutteesta ei tätä äitiä ainakaan voi solvata ;)



ap

Käy vaikka kävelyllä, jos tuntuu siltä ettette mahdu saman katon alle. :) Meillä sekä minä että siskoni olimme ihan KAMALIA teineinä, meillä lensi ketsupit ja murot seinään, tyynyllä viskaaminen oli vain lämmittelyä ja voi sitä paskan määrää mitä suusta tuli. Ei oltu kovin kivoja äidille, mutta eipä se äitikään sitten osannut. Se vain pisti kovan kovaa vastaan, muttei osannut vetää henkeä ja kysäistä miten meillä oikeasti menee. Sitä olisin kaikkein eniten toivonut ja oman lapsen kanssa otin toisen linjan. Joka ilta jutellaan sängyn laidalla kuluneesta päivästä ja mitä nyt mieleen tulee, pahan tuulen saa päästää ulos kotona, mutta se myös aina jutellaan läpi myöhemmin. Itse olen opetellut pyytämään anteeksi ja aina välillä muistan sanoa, että "nyt on ollut tosi rankka viikko, anteeksi jo etukäteen jos huudan kuin hyeena illemmalla".



Että eiköhän sulla ihan hyvin ole homma kasassa, kunhan vain koitat ottaa astetta enemmän huumorilla nuo nuorison päänauonnat. Meillä tuo 10-vuotias osaa olla ihan megaperseestä, mutta kyllä se edelleen etsiytyy myös äiteen kainaloon sohvannurkkaan. Sen kanssa on tosi kiva jutella maailman menosta, mainoksista, uutisista, ihan mistä vaan. Välillä sen noituu mielessään kaukaisimmalle saarelle, mutta en mie sitä sinne oikeasti lähettäisi. :D

Sen sanon "kunniakseni" kyllä myöskin, että meillä onkin tapana päivittäin kölliä kainalokkain ja kasassa niin että kumpikin muksu kutakuinkin päälläni ja jutellaan päivän kuulumisia ja miten on päivä mennyt jne.jne

Ja ihan joka päivä kuulevat myös sen kuinka heitä rakastan ja ovat ihania aarteitani.

Huokaus tätä äitiyttä, niin hyvässä kuin "pahemmassakin".



ap

Ihan hyvin teillä menee, tasan normaalia touhua. :D Ei muuta kuin nokka kohti joululomia!