haluaisin kolmosen, mies ei

mies ei halua kolmatta? Mikä siihen on syynä?

Meillä mies suostui piiiitkän pohdinnan jälkeen kolmanteen minun vuokseni, vaikkei itse halunnut.

Mies selitti syyksi, että haluaa mennä eteenpäin elämässä näillä (eli siis kahden lapsen kans). Ei halua aloittaa alusta, hälle riittää nämä kaksi. Eikä todellakaan tajua mieksei minulle riitä. Ei vaikka kuinka selitän. Luulen myös että mies säikähti sitä aikaa kun kuopus oli vauva ja esikko parivuotias, kuopuksella oli korvakierre. Miehellä oli masennusta ja töihin oli ihan kypsynyt (kolmivuorotyö). Nyt on kohta käynyt opiskelut loppuun (eri ala), myös entinen vakityö edelleen. Mullakin töitä on (vaikkakaan ei vaki). Isompi talo hommattu joten kaikenkaikkiaan elämä mennyt eteenpäin. Mulla vaan kuume yltyy, jotenkin kun se vauva olisi nyt mahdollista tehdä näissä puitteissa. Mutta ei mies ei vaan lämpene. Saa nähdä miten käy, tää syö jo pahasti parisuhdetta.

Kertokaahan kokemuksia saman kokeneet.

mies oli ehdottomasti sitä vastaan. Oli ihan fanaattinen ehkäisyn kanssa, mutta vahinko sattui kuitenkin, yhden ainoan kerran, ja tulin raskaaksi. En meinannut uskaltaa edes kertoa miehelle. Viikkoon ei puhunut mitään, nyt puolen vuoden odotuksen jälkeen on hyväksynyt asian, ja on positiivisin mielin, kuten minäkin. Tyydyn kahteen ilomielin, vaikka olen aina haaveillut isosta perheestä. Tuntuu kuin olisin voittanut lotossa, koska olin todellakin valmis kunnioittamaan mieheni tahtoa, ja tyytymään kohtalooni ainoan lapsen kanssa. Kahden lapsen isät ovat muuten tutkimuksen mukaan onnellisimpia:).

Nyt huomasin yllättäen olevani luomusti raskaana. Miehen eka kommentti oli, että ei nyt löydä tilanteesta mitään positiivista. Viikon kuluttua oli sulattanut asian.

koita keksiä jotain uutta innostusta jostain muusta asiasta. Toivottavasti saat tulevaisuudessa paljon lapsenlapsia! Jos kaikki on elämässäsi hyvin, niin koitaa nauttia siitä. Kaikella saattaa olla tarkoituksensa. Uskon että vauvakuume menee ohi ajan kanssa. Minusta lapsen hankkiminen tarkoituksella on yhteinen päätös.

Ei tämä vauvakuume mene ohi ja minunko pitäisi tukahduttaa tämä haave, josta olen jo kauan haaveillut.Siitä asti kun kuopus oli 1,5 v. olen haavaillut 3.lapsesta. Mies sanoi silloin joskus aikaisemmin, kun asuimme paljon ahtaammin, että katso ympärille, tännekö 3.lapsi. No nyt olisi tilaa ja mieskin sai sitten melkein opiskelut päätökseen, toiv. löytää vielä uudelta alalta töitä (vakityö on kuitenkin jo entseltä alalta). Miehenikö tämän asian päättää, että näin se menee, ei enää lapsia meille. Ei, tämä ei todellakaan ole helppoa. Ollaan miehen kans menossa juttelemaan parisuhdeasioista ammattilaisen luo.

Mä haluaisin kolmannen, mies ei. Ainoa perustelu, jonka olen saanut, on se, ettei hän välttämättä olisi kaivannut yhtään lasta. Kiva kuulla näin kahden lapsen jälkeen... Mun perustelujani mies ei kuuntele lainkaan, koska ne kuulemma ovat painostusta.



Meillä on ajauduttu ihan parisuhdekriisiin tämän takia, ja varmaan se erokin vielä tulee. Mä ihastelen vauvoja ja lapsia joka puolella, eikä mies suostu enää liikkumaan mun kanssa julkisilla paikoilla ollenkaan sen vuoksi - sekin on kuulemma painostusta, että hänen kuulleen sanon jonkun vauvaa ihanaksi tai jotakin vastaavaa. Emme voi katsoa telkkarista mitään, missä on lapsia, tai ainakaan minä en saa sanoa lapsia ihaniksi tai surkutella huonoissa oloissa elävien lasten kohtaloa, koska se on kuulemma painostusta. En voi puhua siitä, miten näillä kahdella lapsellamme on mennyt hoidossa, mitä ovat leikkineet ja kenen kanssa, koska kuulemma painostan. En voi puhua työkavereiden lapsista, koska kuulemma painostan. Jos puhun miehelle jostakin aloituksesta, joka oli Vauvan keskustelupalstalla, sekin on painostusta. Jos yritän avata keskustelua siitä, miten meidän pitäisi puhua asioista avoimemmin ihan jo parisuhteemme vuoksi, painostan. Eskari-ikäinen esikoisemme kertoi hiljattain, että eräs eskarikaverinsa oli saanut pikkusiskon, ja että hänestäkin olisi kiva saada pikkusisko, ja mies raivostui mulle, koska olen kuulemma aivopessyt esikoisemme painostamaan häntä.



Minä olen jo hyväksynyt sen, etten kolmatta lasta tämän miehen kanssa saa. Kun tilanne on tämä mikä on, en oikeastaan edes halua, vaikka eroa en vielä ole ottamassa. Olen ehdottanut myös parisuhdeterapiaa, mutta mies ei suostu siihenkään, koska sekin on kuulemma vain pelkkää hänen painostamistaan.

Voi että on lohduttavaa löytää kohtalotoveri. Minkä ikäinen olet ja minkä ikäisiä lapsenne ovat? Kauanko olet miehelle vauvasta puhunut? Koen että meilläkin on parisuhdekriisi pitkälti tämän asian takia. Tämä aiheuttaa muun muassa sitä että mies istuu mieluummin näin viikonloppuiltaisin omassa huoneessaan tietokoneella. Olen tästä hänelle sanonut, että kaipaisin läheisyyttä ja yhdessäoloa kun lapset jo nukkuvat. On sanonut suoraan, että kun minä aina silloin aloitan vauvasta puhumisen. On mennyt jotenkin ahdistavaksi tämä yhdessä oleminen. Meillä mies ei noin jyrkästi sano minulle kuitenkaan kuin sinun mies. Antaa toki minun puhua vauvasta ja kuuntelee ja sanoo että tietää että ajattelen näin. Joskus vetää "herneen nokkaan" ja mököttää. Onneksi lähtee parisuhdeterapeutille vaikka sanoi kyllä kerran samoin kuin sunki mies, että siellä painostetaan vauva-asiassa. Jospa siitä jotakin apua olis.

Siis tarkoitan että jospa siitä parisuhdeterapiasta olis jotakin apua tähän kriisiin, en sitä että lähtisin sillä tavoittelemaan miehen suostumusta vauva-asiaan. Vaikka olisihan se mahtavaa jos se vielä suostuis. Välillä tuntuu että niinku hakkaisin päätä seinään, helpompihan se olisi luovuttaa jo koko asia. Mutta kai sitä vielä toivoo että jos se miehen pää vielä kääntyis. Olen puhunut, puhunut ja rukoillut miestä suostumaan minun mieliksi. Ja varmastihan se mies rakastaisi vauvaa samoin kuin näitä nykyisiä. Olen koittanut selittää, että kuinkahan moni mies/nainen on suostunut lapsen tekoon vaikka itse ei sitä yhtä kovasti olisi halunnutkaan. Olen jopa kyseenalaistanut miehen rakkauden minua kohtaan. Tähän ihme kumma vastasi että ei sillä ole mitään tekemistä asian kans eli siis rakastaa minua. Miten tämä voi olla näin vaikeaa..

Eli onko teillä varaa kolmanteen lapseen? Tarkoitan siis muutenkin, kuin vain perushuolenpitoon. Matkat, isompi asunto, kun jokainen tarvitsee oman huoneen, vara tarjota mieluinenharrastus jokaiselle, riippumatta mitä se kustantaa, lomamatkat yms.? Noiden takia meillä on vain 2 lasta ja lisää ei tule. Ei ole yksinkertaisesti varaa noilla kriteereillä.

Eli onko teillä varaa kolmanteen lapseen? Tarkoitan siis muutenkin, kuin vain perushuolenpitoon. Matkat, isompi asunto, kun jokainen tarvitsee oman huoneen, vara tarjota mieluinenharrastus jokaiselle, riippumatta mitä se kustantaa, lomamatkat yms.? Noiden takia meillä on vain 2 lasta ja lisää ei tule. Ei ole yksinkertaisesti varaa noilla kriteereillä.

Meilläpä on neljä lasta ja noilla kriteereillä meillä ei olis varaa kuin kahteen.

Se on kyse valinnoista tässä nykypäivän MINÄMINÄMINÄ eikä kukaan muu maailmassa

1.Jos matkustamme emme todellakaan näe tarvetta lentää jonnekin huitsin kimalaiseen vaan ihan kotomaastakin löytyy elämyksiä ja nähtävyyksiä lapsiperheille.

2.Meillä on 90 neliön 4h+k ja hyvin pärjätään

3.Lapsilla EI todellakaan ole omia huoneita enkä näe syytä miksi pitäisi olla?? itsekin olen kahden sisaruksen kanssa huoneen jakanut ja hengissä säilynyt :)

4.Mieluisia harrastuksia löytyy halvallakin kuten esim jos hiukan viitsii tutustua oman kuntansa kermo yms toimintaan ;)

5.Vaatteet ostamme kirppareilta.turhaa ostaa uutena kun käytettynäkin saa hyviä.

Emme halua hukuttaa lapsiamme materiaan eikä haluta opettaa myöskään tuota monien harrastamaa törsäyskulttuuria.

Tulee niistä lapsista onnellisia ilman yletöntä materiaa ja mammonaa.

Rakkautta meillä jaetaan rajattomasti.

Eli onko teillä varaa kolmanteen lapseen? Tarkoitan siis muutenkin, kuin vain perushuolenpitoon. Matkat, isompi asunto, kun jokainen tarvitsee oman huoneen, vara tarjota mieluinenharrastus jokaiselle, riippumatta mitä se kustantaa, lomamatkat yms.? Noiden takia meillä on vain 2 lasta ja lisää ei tule. Ei ole yksinkertaisesti varaa noilla kriteereillä.

Tarvitseeko lapsi kaiken tuon? Harrastukset on hyvästä, sitä en kiellä :) Mutta että jokaiselle omat huoneet? No onhan sekin kiva juttu kun on teini-iässä kun tarvitsee omaa rauhaa.

No se matkustelu. Kuten tuossa jo eräs toinen laittoi, suomessa riittää paljon nähtävää lapsille. Miksi pitäisi lähteä ulkomaille?

vanhempienkin mielestä keskellä Suomen talvea. ;) Ja mä ainakin haluan ottaa lapsetkin mukaan etelään, enkä vaan miehen kanssa.

Nostan tätä vuoden vanhaa keskustelua ylöspäin. Olisi mielenkiintosta tietää, taipuiko muiden miehet kolmanteen? Meillä nimittäin tilanne kääntyikin hyvin nopeasti tuosta keskustelusta ja tammikuussa olin jo raskaana. Vauva tuhisee tässä sylissä, eikä vielä omaa kunnon rytmiä, mutta itepähän tätä halusin ja onnellisia ollaan (mieskin vaikuttaa siltä).



en siis ollut ap enkä muista mikä nro olin, mutta kolmannesta kuitenkin haaveilin ja mies ehdottomasti vastaan. Mut tilanteet muuttuu, ehkä tämä antaa toivoa muillekin :)

nosto

Kyllä meitä muitakin löytyy. Meillä ihan samanikäiset lapset kuin teillä ja mies ei todellakaan halua lisää lapsia. Välillä yritän sopeutua tilanteeseen, mutta sitten vauvakuume taas nostaa päätään. Helpommalla ehkä pääsisi kun yrittäisi vaan unohtaa omat haaveet eikä kuvittelisi, että pystyisi kääntämään miehen pään. Mutta siltikin sitä toivoo ja toivoo.

Nainen päättää lasten lukumäärän

Ei mies

Voi että on lohduttavaa löytää kohtalotoveri. Minkä ikäinen olet ja minkä ikäisiä lapsenne ovat? Kauanko olet miehelle vauvasta puhunut? Koen että meilläkin on parisuhdekriisi pitkälti tämän asian takia. Tämä aiheuttaa muun muassa sitä että mies istuu mieluummin näin viikonloppuiltaisin omassa huoneessaan tietokoneella. Olen tästä hänelle sanonut, että kaipaisin läheisyyttä ja yhdessäoloa kun lapset jo nukkuvat. On sanonut suoraan, että kun minä aina silloin aloitan vauvasta puhumisen. On mennyt jotenkin ahdistavaksi tämä yhdessä oleminen. Meillä mies ei noin jyrkästi sano minulle kuitenkaan kuin sinun mies. Antaa toki minun puhua vauvasta ja kuuntelee ja sanoo että tietää että ajattelen näin. Joskus vetää "herneen nokkaan" ja mököttää. Onneksi lähtee parisuhdeterapeutille vaikka sanoi kyllä kerran samoin kuin sunki mies, että siellä painostetaan vauva-asiassa. Jospa siitä jotakin apua olis.

Mä itse olen sitä mieltä, että yksi iso syy tähän parisuhdekriisiin ajautumiseen vauvakuumeen vuoksi on nimenomaan mun ikäni, miksei toki miehenkin ikä. Meidän lapsemme ovat 2- ja 5-vuotiaat, ja minä itse olen vasta 25-vuotias, mies 27-vuotias. Minusta on yksinkertaisesti kamala ajatus, että tämän ikäisenä mun pitäisi tuosta vain haudata toiveeni kolmannesta lapsesta, kun kuitenkin hedelmällistä ikää on jäljellä vielä toistakymmentä vuotta.

Mä olen aina toivonut useampaa lasta, ja mies tiesi tämän jo silloin, kun esikoistamme aloin odottamaan. Kun toisesta lapsesta oli puhetta, puhuimme silloin, että kolme lasta voisi olla meille hyvä määrä. Kuopuksen syntymän jälkeen mies yhtäkkiä ilmoitti, että kyllä nämä nyt oli tässä, eikä suostu edes keskustelemaan asiasta. Tämäkin varmaan on pahentanut mun "kuumettani", koska mies on niin ehdoton. Kuopus on vielä pieni, enkä varsinaisesti juuri nyt kolmatta haluaisikaan, mutta myöhemmin. Mies taas on niin ehdoton, että mulle iskee mieletön epätoivo - todellako tämä oli tässä, enkä saa enää ikinä kokea raskautta, synnytystä, imetystä, vauva-aikaa? En myöskään ymmärrä, miksi mies heitti niin täysin kuperkeikkaa mielipiteensä kanssa. Ymmärtäisin, jos kuopus olisi ollut hankala ja vaativa vauva, mutta kun ei ollut. Esikoisemme oli ja on vaativa, hänellä on aina ollut unihäiriöitä, ja vasta hiljattain löydettiin maitoallergia sekä aistiyliherkkyys, jotka ilmeisesti ovat suurimmaksi osaksi unihäiriöiden aiheuttajia. Esikoiseen verrattuna kuopus on suoraan taivaasta tipahtanut enkeli. Rahasta ei ole kiinni.

Minustakin tuntuu siltä, että hakkaan päätäni seinään, ja meillä kuvio menee aikalailla samoin kuin teillä - näin iltasella, kun lapset nukkuvat, mies istuu omalla koneellaan ja minä istun omallani. Mitään ei puhuta, minkäänlaista läheisyyttä ei ole, seksikin alkaa kuihtua pikkuhiljaa. Mua suorastaan hirvittää, että entä jos ehkäisy pettää. Mulla on hormonikierukka, omasta halustani kyllä, ja mies ilmeisesti luottaa siihen. Entä jos tulenkin raskaaksi kierukasta huolimatta, tai entä jos se putoaa pois mun huomaamattani? Mies syyttäisi mua siitä, että olisin huijannut häntä ja pakottanut hänet hankkimaan lisää lapsia, vaikka kyseessä olisikin vahinko. Siitä seuraisi ero. Tämä pelko vaikuttaa suoraan mun seksihaluihini, ja vaikka mies valitteleekin seksin vähäistä määrää, heti kun kerron syyn halujeni vähyydelle, mies sulkee korvansa ja syyttää mua painostamisesta. Olen minäkin kyseenalaistanut miehen rakkauden minuun, montakin kertaa, johon on tullut vaihtelevia vastauksia. Jos on hyvä päivä, mies kuulemma rakastaa mua vaikkei haluakaan enempää lapsia, mutta jos on huono päivä, mä olen sekopää ämmä, joka ei koskaan ajattele mitään muuta kuin lapsia.

Parisuhdeterapiaankaan ei kuulemma ole tarvetta, koska meillä ei ole ongelmia. Mulla vain on henkilökohtainen pakkomielle kolmannesta lapsesta, kuulemma, joten voin mennä yksin terapiaan. Itseasiassa kävinkin psykologin juttusilla pari kertaa, ja hän totesi, etten minä mitään terapiaa tarvitse, vaan mun pitäisi puhua mieheni kanssa. Helpommin sanottu kuin tehty.