Minkä arvoinen on arvokas sormus?
Oma vihkisormukseni maksoi aikanaan 1600mk ja oli silloin meille kallis vuonna 1996. 10-vuotishäälahjaksi sain 300€ sormuksen ja minusta sekin on ihan kallis koru.
Kummatkin ovat kultaa ja niissä on toisessa 5 timanttia ja toisessa 3. Ovatko ne todella "halpoja ja epäaitoja"?
Kommentit (35)
Valkokultaisen ohuen sitten löysin joka sopii kihlasormukseen. Harmi vain että olen allergisoitunut sille enkä voi sitä enää pitää. Tarkoitus onkin miehen kanssa hankkia jossain vaiheessa tatuoinnit sormeen.
sormen iho uusiutuu sen verran usein ja on kovassa "kulutuksessa" että tatuointi menee nopeasti ns. puuroksi.
En ole nähnyt yhtäkään hyvää sormustatuointia, siis sellaista joka olisi kestänyt hyvänä ueamman vuoden. en siis vastusta tatuointeja muuten mutta sormi ei ole hyvä paikka ottaa kuvaa. ellei sen ulkonäkö sitten ole samantekevää.
Titaani on hyvä vaihtoehto jos on allerginen kullalle. Titaani ei allergisoi, on kovempaa ja kestävempää kuin kulta, kauniin väristä (valkokullan ja platinan väliltä) ja lisäksi todella kevyttä.
Ainoa ongelma on että suomessa hyvin vähän kultaseppiä jotka pystyvät työstämään titaania.
Netistä saa siis tosi halvalla jotain perusrengasta, kauhean näköisiä, mutta teetetty titaani sormus ei ole halpa.
Kultaseppiä kuitenkin löytyy jos sellaisen haluaa teettää, minulla titaanisormus jossa yksi iso timantti istutettuna. Ihana kaunis sormus ja vaikka leveä, niin keveytensä vuoksi miellyttävä käyttää.
1000e vihkisormus paltinaa ja timantteja. Silloin se ei ollut kallis kun olimme vielä tosi hyvin toimeentulevia, mutta en halunnut yhtään pröystäilevämpää sormusta. Nyt ei olisi varaa ostaa tonnin sormusta.
Eli ennen oli halpa, nyt kallis :D
1000e vihkisormus platinaa ja timantteja. Silloin se ei ollut kallis kun olimme vielä tosi hyvin toimeentulevia, mutta en halunnut yhtään pröystäilevämpää sormusta. Nyt ei olisi varaa ostaa tonnin sormusta.
Eli ennen oli halpa, nyt kallis :D
Titaani on hyvä vaihtoehto jos on allerginen kullalle. Titaani ei allergisoi, on kovempaa ja kestävempää kuin kulta, kauniin väristä (valkokullan ja platinan väliltä) ja lisäksi todella kevyttä.
Ainoa ongelma on että suomessa hyvin vähän kultaseppiä jotka pystyvät työstämään titaania.
Netistä saa siis tosi halvalla jotain perusrengasta, kauhean näköisiä, mutta teetetty titaani sormus ei ole halpa.
Kultaseppiä kuitenkin löytyy jos sellaisen haluaa teettää, minulla titaanisormus jossa yksi iso timantti istutettuna. Ihana kaunis sormus ja vaikka leveä, niin keveytensä vuoksi miellyttävä käyttää.
Tuolla Gad Leinsonilla Helsingissä on teetetty kaikki meidän sormukset ja parit muutkin korut titaanista. Suosittelen todella lämpimästi! Titaani on materiaalina kaunis ja persoonallinen, ja itselläni myös atooppista ihottumaa niin sikäli hyvä että titaani on puhdasta (kaikki muut korumetallithan ovat sekoituksia joissa on tietty prosentti on muita aineita esim. kovettamassa kultaseosta).
Tai itse asiassa sääntönä on että sormuksen hinnan määrää miehen kuukausitulot, kihlasormuksen hinta tulisi olla noin olla kahden kuukauden kokonaisansiot. Eli jos mies tienaa 3000 euroa kk niin sormus pitäisi olla 6000 euron sormus.
Nim. tod köyhä maalaisjuntti
Esim. onko kulta 14 vai 18 karaattia ja tietenkin timanttien laatu ja puhtausaste. Ei halvempi sormus tarkoita, että se olisi "epäaito".
Oma kihlasormukseni taisi olla vajaa 3 000 euroa ja vihkisormus sitten 5 000 euron luokkaa. Pidän niitä kyllä "kalliina". Valkokultaisia, kihlasormus rivitimanteilla ja vihkisormus yhdellä timantilla.
Kauanko tälläinen "sääntö" on ollut olemassa?
Vierailija - 04.12.10 12:20 (ID 11620267)Tai itse asiassa sääntönä on että sormuksen hinnan määrää miehen kuukausitulot, kihlasormuksen hinta tulisi olla noin olla kahden kuukauden kokonaisansiot. Eli jos mies tienaa 3000 euroa kk niin sormus pitäisi olla 6000 euron sormus.
Nim. tod köyhä maalaisjuntti
Eihän Suomessa tuollaista tehdä. Meillä arvokkaampi sormus on yleensä vihkisormus, eikä senkään hintaan mitään varsinaista sääntöä ole.
Usassa kihlasormus on miehen naiselle valitsema lahja, jolla pitäisi osoittaa ikuista rakkautta naista kohtaan.
Titaani on hyvä vaihtoehto jos on allerginen kullalle. Titaani ei allergisoi, on kovempaa ja kestävempää kuin kulta, kauniin väristä (valkokullan ja platinan väliltä) ja lisäksi todella kevyttä.
Ainoa ongelma on että suomessa hyvin vähän kultaseppiä jotka pystyvät työstämään titaania.
Netistä saa siis tosi halvalla jotain perusrengasta, kauhean näköisiä, mutta teetetty titaani sormus ei ole halpa.
Kultaseppiä kuitenkin löytyy jos sellaisen haluaa teettää, minulla titaanisormus jossa yksi iso timantti istutettuna. Ihana kaunis sormus ja vaikka leveä, niin keveytensä vuoksi miellyttävä käyttää.<a href="http://www.gl-koru.fi/" alt="http://www.gl-koru.fi/">http://www.gl-koru.fi/</a>
Tuolla Gad Leinsonilla Helsingissä on teetetty kaikki meidän sormukset ja parit muutkin korut titaanista. Suosittelen todella lämpimästi! Titaani on materiaalina kaunis ja persoonallinen, ja itselläni myös atooppista ihottumaa niin sikäli hyvä että titaani on puhdasta (kaikki muut korumetallithan ovat sekoituksia joissa on tietty prosentti on muita aineita esim. kovettamassa kultaseosta).
Eli Mika Mäkinen Turusta tekee myös titaanista kauniita sormuksia.
maksoi n. 800 euroa. Valkokultaa ja yksi 0,25 ct timantti.
Vihki maksoi lähemmäs 5000 euroa. siinä on valkokultarungossa 0,75 ct briljantti.
Molemmat arkikäytössä. Enkä pidä liian kalliina.
Satsasimme sormuksiin ja jätimme häät pienemmiksi, n. 40 hlön juhlat.
ei toi sormus merkkaa rahallisesti mitään (oli alle 300e) vaan se keneltä se sormus on ja sen ihmisen kanssa mä naimisissa oon enkä sormuksen....
maksoi n. 800 euroa. Valkokultaa ja yksi 0,25 ct timantti.
ja tuon kokoinen timantti? Ei ole laadukas siis. Toisaalta, eipä sitä paljain silmin paljoa näe..
Vihki- ja kihlasormusyhdistelmällä (vihki yhdellä 0,52ct W/Vs timantilla ja kaksi puoliallianssitimanttisormusta sen ympärillä, kumpikin 15x 0,02 ct timanteilla) maksanyt yhteensä vähän yli 6000 euroa.
Eli rahallisesti arvokkaita, mutta tunnearvoltaan nolla. Eli voi mennä näinkin päin, jos ei aidosti miestään rakasta.
...se on yksinkertaisen tyylikäs, mutta ei kylläkään mitenkään niin arvokkaan oloinen. Mies olisi ollut valmis ostamaan myös 1200 e:n sormuksen, mutta minusta tämä 500 e:n oli oikeasti nätimpi.
Mutta vihkisormus saa sitten olla ihan hyvin sen 1000-2000 e.
Harmittaa, kun ulkomailla on parempi hinta-laatu-suhde timanttisormuksissa. Esim. Heathrow:n lentokentällä (okei, tax free, mutta silti) Tiffanyn sormuksissa kaikissa platina materiaalina, ei mikään valkokulta ja timantit todella taitavasti hiottuja (en ole nähnyt Suomessa yhtä hyvää työnjälkeä), ja silti jo 1000 eurolla saa todella näyttävän sormuksen.
maksoi n. 800 euroa. Valkokultaa ja yksi 0,25 ct timantti.
ja tuon kokoinen timantti? Ei ole laadukas siis. Toisaalta, eipä sitä paljain silmin paljoa näe..
kivi on princess hiottu ws/si. Mutta vihkiä ostaessa tajusin että suomessa myytävät wesseltonit ovat kansainvälisen taulukon mukaan kellertäviä. Eli se paras wesselton laatu ei aina ole parasta.
Tuo vihkini oli sitten jo ulkomailta. Värinä River ja puhtaus SI.
Suomessa on kai liian vähän maahantuojia.. kun hinnat ovat taivaissa kivissä jotka muualla on ns. huonompilaatuisia.
niin sain minäkin