Lapsen myötä menetin elämänhaluni

Vai mistä moinen ajatusvääristymä tullut mieleesi?



Ajattele vaikka tätä naista, pidetäänkö häntä ensisijaisesti äitinä? Tuskin :)



http://www.usernetsite.com/film-tv/angelina-jolie/angelina-jolie-and-za…

on tosiaan muitakin äitejä ystäväpiirissäni, mutta en koe heitä yksiulotteisesti äidiksi, vaan vain itseäni. En tiedä, olisiko joku perfektionistisuus taustalla, en voi olla "täydellisesti" jotain yhtä roolia, vaan yritän rääpiä identiteettiä kasaan?



Ja tuo kuva, minä kyllä näen siinä vain äidin. Toki kauniin, mutta äidin. Tämä on todella hankalaa, jo parisuhteellekkin. Hyvä äitihän ei ole härski ja nauti isistä...

suosittelen terapiaan hakeutumista...ehkä asialla ei itse asiassa oikeasti ole juurikaan tekemistä sen lapsen syntymän kanssa, vaan sulla on joku ikä tai muu kriisi siellä ja yhdistät sen vaan lapsentuloon.



toisaalta jos kyseessä on eksistentiaalinen kriisi eli olet tajunnut rueta miettimään, että mitä hyötyä koko sun elämästä tai mistään tekemisestä on, kun kuolet kuitenkin (kuten me kaikki).. mikä on elämän tarkoitus?



toisekseen voisin suositella lukemaan tommy hellstenin kirjoja :)

niin hyvä äiti ei ole härski ja nauti isistä?:O

ei lasten saanti tee naisesta madonnaa! mähän oisin ollu jo 19 vuotiaana madonna! :D

mä en ny oikeen tajuu sun ongelmaa,myönnän.

Siinä tapauksessa tämä äiti on todella todella huono äiti ja epäonnistunut kasvattaja (olkoonkin että sekä 1-että 3-luokkalaiseni menestyvät koulussa kiitettävästi ja säänn kuulemme kuinka ovat hyvätapaisia, taitavia, rauhallisia, keskittymiskykyisiä, ihania lapsia), oli nimittäin eilenillalla sellaiset seksizembalot ja nautinnot pariinkin otteeseen että ;)



Vakavasti puhuttuna, tuo ongelmasi juontaa juurensa jonnekin sisimpääsi, syvälle varhaiseen elämääsi ja kannattaisi harkita terapia-apua missä asioita käydään pitkäjänteisesti ja huolella läpi.

niin, tarkoitin sen toki sarkastisesti. Tiedän, että hyvä äiti on onnellinen äiti, ja seksi on yksi elämän peruspilareita. Itse en vaan näe itseäni enää naisena, seksikkäänä tai asiantuntijana omalla alallani, vaan olen vain ja ainoastaan äiti. Tiedän, että asia on ongelma. Mutta onko siis ainoa tie terapiaan? Mistä ihmeestä löytää hyvä terapeutti, ja saako siellä jotain oikeasti aikaankin?

niin, tarkoitin sen toki sarkastisesti. Tiedän, että hyvä äiti on onnellinen äiti, ja seksi on yksi elämän peruspilareita. Itse en vaan näe itseäni enää naisena, seksikkäänä tai asiantuntijana omalla alallani, vaan olen vain ja ainoastaan äiti. Tiedän, että asia on ongelma. Mutta onko siis ainoa tie terapiaan? Mistä ihmeestä löytää hyvä terapeutti, ja saako siellä jotain oikeasti aikaankin?

seksuualiterapeutti vois olla sulle sopiva...mutta toki pitää sitten vaan itse nähdä hiukan vaivaa että löytää hyvän terapeutin. Ja kyllä sopivan terapeutin kanssa asioissa pääsee eteenpäin ja saadaan aikaan muutosta.

tuntuu että olet jotain oman naiseuden ja itseyden lähdettä nyt kyselemässä ja etsimässä. Mieti lapsuutesi äitiä: minkälaisen nais- ja äitikuvan hän sinulle loi? Millainen olit pikkutyttönä? miksi kaiken pitää olla "vain yhtä" - älä unohda että ihmisellä on aina monta roolia, monta eri heijastuspintaa minuudessaan, monta eri tehtävää. Joku voi vaikka työapikallaan olla auktoritäärinen johtaja mutta kotona arka ja myötäilevä hissukka. Ihminen ei ole vain yhtä. Minusta tuo ei kerro perfektionismista, vaan jostain ahtaudesta, tiukkuudesta, johon joku tietty heittäytyminen sietorajojensa yli voisi tehdä hyvää. Tyyliin pörssimeklari viettäisi vuoden lähetystyössä pakolaisleirissä.

Outoja ongelmia?

Ehkäpä sun kannattaisi käydä esim lastensairaalassa (syöpäosastolla) sieltä kodittomien asuntolan kautta kuuntelemassa esim väkivaltaisessa suhteessa asuvien naisten tarinoita. Ehkäpä sen jälkeen osaisit taas arvostaa sun ja teidän perheen arkea/elämää. Nykyään jo terveenä pysyminen on ilon aihe ja se että lapsella kaikki hyvin.

Ompa ihmisillä

Vierailija - 02.12.10 12:07 (ID 11607785)





Outoja ongelmia? Ehkäpä sun kannattaisi käydä esim lastensairaalassa (syöpäosastolla) sieltä kodittomien asuntolan kautta kuuntelemassa esim väkivaltaisessa suhteessa asuvien naisten tarinoita. Ehkäpä sen jälkeen osaisit taas arvostaa sun ja teidän perheen arkea/elämää. Nykyään jo terveenä pysyminen on ilon aihe ja se että lapsella kaikki hyvin.





siitä yhtään parane, vaikka näkis tuhat syöpäpotilasta. Ap.een ajatukset ja mieli kyllä parantuis varmaan ihan muilla keinoin.

Kaipaatko vapautta ja riippumattomuutta? Mulla on ollut vähän samanlaista ongelmaa, olen ollut aiemmin aika vahvastikin työhön päin suuntautunut ja rakentanut identiteettiäni suorituksella, arvosanoilla ja saavutuksilla. Kotonani tällaista ei ole koskaan arvostettu, vanhempani eivät ole koulutettuja ja äitini on ollut vuosia, vuosia kotiäitinä.



Kun lapsen saannin myötä itselläni koittivat päivät, jolloin missään ei odotettu minua, olin todella ahdistunut. Ajatukset tuntuivat kiertävän kehää ja tunsin syyllisyyttä siitä, että en tunne pelkästään onnea. Toki sitäkin.



Ratkaisin asian kohdallani aloittamalla osa-aikaopinnot. Ja se on tehnyt minulle todella hyvää.



Ymmärrän tilanteesi, erään kerran seksin jälkeen vauva alkoi parkumaan vaunuissaan, juoksin pyyhe päällä vauvan luokse ja sanoin että "kuuuulta, äiti tulee". Mieheni käänsi päänsä pois, ja sanoi että "oikeesti..en kestä". Roolista toiseen on siirryttävä, joskus yllättäen ja nopeastikin :)



Jatka ulkonäöstäsi huolehtimista ja asioiden tekemisestä, josta nautit. Voisiko esim. oman, yksityisen urheiluharrastuksen aloittaminen auttaa sinua eteenpäin?

"Ja todellakin huolehdin ulkonäöstäni, käytän korkokenkiä, shoppailen trendikkäitä vaatteita (kalliitakin), mutta silti tunnen tällä tavoin ja estää minua nauttimasta elämästä."



Onko todellakin niin, että ennen nuo asiat ovat tuoneet sinulle elämänhalua? Ehkä lapsen saaminen on näyttänyt sinulle oikeaa elämää, sitä jossa ei ole merkitystä korkokengillä ja kalliilla vaatteilla. Olisitko vahingossa saanut raotettua elämäntarkoituksen verhoa?



Ota tämä alakuloisuutesi merkkinä siitä, että voit alkaa kasvaa ihmisenä. Etsi onnea muusta kuin materiasta. Sen sijaan että menisit shoppailemaan, aloita vaikka jooga tai matkusta johonkin kauniiseen paikkaan. Tai aloita luontoretkeily, joku taideharrastus tms.



Ennen kaikkea siirrä katseesi pois omasta navastasi. Elämänilo löytyy parhaiten hyvistä ihmissuhteista ja siitä, että voit tehdä toisille hyvän mielen. Kun ei koko ajan mieti iteään, elämän roolit eivät tunnu niin kahlitsevilta. Ja, voihan tässä on takana jokin lapsuutesi trauma: äiti ei saa olla muuta kuin äiti. Tätäkin asiaa voit työstää mielessäsi tai keskustellen.

kiitos, todella hyviä ja rakentavia kommentteja. Äitini on todentotta ollut "superäiti", uhrasi kaiken elämänsä lapsilleen ja kotielämälle. Se ahdisti jo nuorena, pelotti tavallaan, kun äidillä ei ollut mitään muuta elämää kuin me, lapset.



Ja käsitän toki, että ihmisellä on monia eri rooleja eri ihmisille ja eri tilanteille. Jotenkin pelkään, että tosiaan olen "vain" se äiti, ja että minut nähdään vain äitinä. Olen siten jotenkin luovuttanut, ja jäänyt siihen äitiyden rooliin.



Töihin palaaminen olisi varmasti yksi mieltä kehittävä tässä tilanteessa, mutta en pääse vielä hetkeen palaamaan sijaisjärjestelyjen vuoksi. Yritän ottaa tämän ajan juuri siltä kantilta, että kasvaisin ihmisenä. Koen vain, että olen kasvanut "huonompaan" suuntaan. Ehkä pidän materiaa vieläkin sitten elämän onnena? Vertaan itseäni lapsettomiin tai jopa lapsellisiin, joilla elämä on hanskassa ja he ovat tasapainoisia, ja koen olevani rikkinäinen.



Varmasti olen jossain murroksessa, ja minun pitäisi pyristellä näistä vaateista irti ja nähdä kaikki monipuolisemmin. Olen ennen ollut vain jotenkin se uraihminen, jolla on aina tyylikkäät vaatteet ja tyylikäs koti, nyt, hyvä jos tosiaan on puhtaat vaatteet ja edes jotenkin siisti koti, ja tämä ehkä ahdistaa. Lapsi kyllä on onnellinen ja ihana, ja rakastan häntä paljon.