Mitäpä te miniä olette meille anopeille ostaneet, olisi kiva kuulla ??
Itelläni ei ole vielä miniää, kun on vain noita tyttöjä ja vävyjä.
Kommentit (54)
jo kolme vuotta sitten. Siellähän tuo näkyy olevan pakkauksessa käyttämättä, on sanottu ottakaa käytöön, ei vielä vanhan päivän varaksi heitetään. Ovat jo 70 eiköhän se vanhuus jo ole tullut.
viime vuonna ostin sille vuohen kehitysmaahan
Eikö ole tarpeekksi hoitanut lapsianne.
Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 22 vuotta (16-vuotiaasta alkaen), joten lahjoja on kyllä osteltu laidasta laitaan (raha)tilanteen mukaan.
-kirjoja
-Aalto-vaaseja eri väreissä ja koossa
-lahjakortteja (yleensä sisustusliikkeisiin, mutta myös hierontaan, kosmetologille ja kampaajalle)
-matkoja
-kosmetiikkaa
-itsetehtyjä leivonnaisia/kynttilöitä
-valokuvakirja lapsista
-sateenvarjokin on joskus Italiasta raahattu :)
Tänä vuonna ostan anopille kirkasvalolampun. Se kärsii kaamoksesta, mutta ei ole vakuuttunut lampun tehosta (ja itse olen). Anoppi on kiva ja auttelee meitä paljon ja ostan mielelläni hänelle isomman lahjan. En usko, että hän ostaa meille mitään, sillä emme ole usein ostelleet lahjoja. Meistä aikuisten ei tarvi ostaa lahjoja toisilleen.
lasten valokuvista tehdyn kalenterin, (vaikka olen itse sitä mieltä että ne on hiukan hönttejä, vaikkakin söpöjä, niin tiedän että anoppi tykkää ja se on pääasia) ja lisäksi vielä erään lahjan jota itse toivoi.
ihanalle anopilleni lahjakortin jalkahoitoon. Toivottavasti tykkää.
lasten tarhakuvat/ koulukuvat kehyksissä.
Viime vuonna ostettiin hälytysjärjestelmä kotiin. Oli mieleinen. Tänä vuonna vähän perinteisempää eli ostan itsetehdyn kaitaliinan ja neulon itse pipon. Anoppi arvostaa noita kyllä, mutta ei varmaan ihan hihku riemusta. Takavuosina on ostettu yöpaitaa, aamutakkia, hierontalahjakortteja, illallisia, lehtitilauksia jne. VArmaan ei aina ole ollut mieleistä mutta aina on nätisti kiittänyt.
Toinen MLL:n isoäiti T-paita ja toine hossa lukee maailman paras mummi.
Kumpaakaan ei ole käyttänyt nähteni kertaakaan.
ois edes mökillä olessa vetästä jommannkumman päälle.
et sillain....
Kun mikään tässäkin ketjussa kerrotuista ei kelpaa. Anoppi on sellainen vaatimattomuus, että ei osaa ottaa lahjaa vastaan muuten kuin kauhistuneen papatuksen kera, että ihanko hän nyt tässä huomion keskipisteenä lahjansa kanssa. Käyttämättä jäävät, ellei sitten ole jo tapanina kauniisti pakattuna meidän takapenkillä menossa kotiin päin.
Sano ap mistä tämä johtuu, jos tiedät!
kutoa sukat. Äkkiähän nuo tuosta kutaisee, mutta anopin jalkasieni on niin karsea että mahtaa villasukat kutista.
On mennyt vuosien varrella paitaa, yöpaitaa, laukkua, pussukkaa. Ei tuo tunnu vieläkään kyllästyvän :)
on jo kuollut.