Nyt kilahti! Lapsen kiittämättömyydestä...

katua kun sinä olet se, joka katuu ja pyytelee anteeksi. Tuohon tuo huutaminen ja riehuminen johtaa, lapsi ei kunnioita. Paljon enemmän saisit lapseltasi kunnioitusta ja kiitollisuutta jos pystyisit olemaan kylmän rauhallinen ja johdonmukainen rangaistuksineen ja palkkioineen.

perheneuvolaan.



Minusta tuo kuulostaa kuitenkin aika normaalilta.



Mä annan oman kouluikäisen lapseni itse valita mitä pukee päälleen. Likaisia vaatteita en kuitenkaan anna laittaa.

ja ammatti-ihmisen mielipide kannattaa kyllä hakea. Kuitenkin ymmärtääkseni omatunto alkaa muodostua siinä kouluiän alkaessa eli sitä pienemmältä ei omatuntoon kannata vedota. Teillä on kyseessä 10-v joten jonkinlaista katumusta pitäisi kyllä esiintyä? Mutta siis, ei siinä ole mitään pahaa, että soitat perheneuvolaan ja juttelet psykologin kanssa. Meillä ainakin aluksi on puolen tunnin - tunnin puhelinaika jossa psykologi tekee päätöksen tarvitaanko käyntiä. Jos ei tarvita, saat luultavasti jotain eväitä siinä puhelimessa siitä miten edetä!

omaa laatuaikaa vanhempien kanssa? Sellaista jakamatonta huomiota joka on todella todella tärkeää. Voiko siis jompi kumpi, äiti tai isä, viettää kahdenkeskeistä aikaa lapsen kanssa sillointällöin.

Meillä siis samanlaista eli isoin hakee sen huomion jollaintavalla. Nyt kun kerran kuussa jompikumpi viettää illan tai iltapäivän vain tuon yhden lapsen kanssa tehden jotain kivaa, on tilanne vähän helpottanut ja saatu luotua parempi keskusteluilmapiiri. josku toi ajan jäjrestäminen on tosi vaikeaa mutta toisaalta, se auttaa sitten muussa eli kannattaa panostaa. On hyvä saavuttaa kunnon keskusteluyhteys, läheisyys, ennen murkkuikää.

Olisiko mahdollista että hän vain haluaa huomiota. Jos käyttäytyy koulussa ja muualla hyvin niin selitys voisi olla että lapsi kokee ettei saa tarpeeksi kotona huomiota. Ehkäpä hän on mustasukkainen myös sisaruksille. Mitä huonommin hän käyttäytyy sitä enemmän hän saa vanhemmilta huomiota. En osaa neuvoa miten tilanteessa tulee toimia, mutta varmasti ammattiapu voisi olla apua. Huutaminen tuskin auttaa, 10-vuotiaan kanssa tälläisestä ongelmasta pitäisi voida keskustella.

vähän kun olisi omaa kirjoitusta lukenut. Mun 10-v (joulukuussa 11-v.) on just tollanen pikkuhitleri. Tosin hän on välillä samanlainen myös kodin ulkopuolella.

Oli ihmisellä ikää mitä vaan.



Jos päätä aukoo niin tulee sanktioo: kotiaresti, viikkorahojen menetys, känny pois, kaverit ei tule kylään (paskat väliä onko kavereita 1 tai 100).



Ihme kyykistelijä olet. Sää teet rajat ja niitä noudatetaan. Ei muuta.



Ei sinun tartte pyytää mitään anteeksi. Lapsen käytös oli väärää kun ei laita likasia vaatteita pesuun.

Miksi olisi pitänyt laittaa sun käskystä uusi vaate? Kai se nyt saa itse päättää milloin laittaa sen päälleen?



Olennaisinta on että puhtaat on päällä (vaikka 5 vuotta vanhat vaatteet) mutta päätä ei auota.

Poika on herkkä, äärimmäisen herkkä. Sosiaaliset taidot ikätovereiden kanssa sellaiset, että periksi antaa, ei pidä puoliaan, joustaa aina jne. Kaverit sitten pompottaa eikä varmaan kunnioita poikaa ollenkaan.



Me vanhemmat olemme kyllä antaneet aikaa, sekä minä että isä. Ehkä vähän liiankin kanssa. Eräs isovanhemmistakin tosi läheinen. Mutta pojalla on ollut aina tosi vaikeaa puhua peloistaan, suruistaan jne. Ihan pienestä pitäen. Ja minä olen taas ihan päinvastainen tyyppi. Ja mulla on ollut aina aikaa kaivaa pojasta se, mikä loppujen lopuksi on kiikastanut. Mutta ennenkuin se asia on sitten selvinnyt, on poika kuitenkin käyttäytynyt tosi inhottavasti.



Ja kyllä minulla pinna on kestänyt mielestäni kohtuuhyvin mutta myönnän, että kun huonompaa jaksoa on kestänyt kauemmin, niin jossain vaiheessa kilahtaa. Ja se onkin raaka totuus, että ne lukemattomat rauhalliset yritykset, laatuajat, suostuttelut ja maanittelut on pyyhkäisty pois, kun kilahdus tapahtuu. Perhe (ja minä) muistamme ainoastaan sen, kun äiti kilahtaa ei niitä 99 positiivista yritystä :(



Täytyy kai soittaa sinne perheneuvolaan. Mutta miten joku ihminen voi olla niin erilainen ulkomaailmassa kuin neljän seinän sisällä? Joutuuko poika tsemppaamaan niin paljon muualla, että sitten purkaa pahaa oloaan kotona? Ja saakin purkaa mutta kyllä siinäkin joku raja on.



ap

että normaalille häpeäntunteelle ei jää tilaa edes herätä, jos sinä hankalissa tilanteissa suollat ulos suustasi kaiken pahan olosi, ja yrität siten häntä häpäistä ja nolata. Uskon siis, että häpeää kyllä on, mutta hänellä on kehittynyt jo hyvät defenssit sen torjumiseen. Häpeä on raskas tunne, ja lapsi tarvitsee hyväksyvän ympäristön oman häpeänsä kohtaamiseen.

Oli ihmisellä ikää mitä vaan. Jos päätä aukoo niin tulee sanktioo: kotiaresti, viikkorahojen menetys, känny pois, kaverit ei tule kylään (paskat väliä onko kavereita 1 tai 100). Ihme kyykistelijä olet. Sää teet rajat ja niitä noudatetaan. Ei muuta. Ei sinun tartte pyytää mitään anteeksi. Lapsen käytös oli väärää kun ei laita likasia vaatteita pesuun. Miksi olisi pitänyt laittaa sun käskystä uusi vaate? Kai se nyt saa itse päättää milloin laittaa sen päälleen? Olennaisinta on että puhtaat on päällä (vaikka 5 vuotta vanhat vaatteet) mutta päätä ei auota.

Ja niitä on aina annettu ja johdonmukaisesti. Varoitukset ja sen jälkeen rangaistus, jollei tahti muutu. Mutta, mutta...sekin tässä on huolestuttavaa, että poika EI välitä. Kavereista ei välitä, kännykkää ei tarvi, ei haittaa vaikka ei saa katsoa telkkaria tai pelata...

ap

että normaalille häpeäntunteelle ei jää tilaa edes herätä, jos sinä hankalissa tilanteissa suollat ulos suustasi kaiken pahan olosi, ja yrität siten häntä häpäistä ja nolata. Uskon siis, että häpeää kyllä on, mutta hänellä on kehittynyt jo hyvät defenssit sen torjumiseen. Häpeä on raskas tunne, ja lapsi tarvitsee hyväksyvän ympäristön oman häpeänsä kohtaamiseen.

Sillä 99 kerroista, jolloin hän on tehnyt jotain väärää (esim. varastanut pikkuveljeltään ja jäänyt kiinni tai haukkunut meitä vanhempia), olen pystynyt käsittelemään tilanteen rauhallisesti ja määrätietoiseti. Mutta siltikään en saa häntä pyytämään anteeksi tai katumaan. Vaikka uhkaisin millä rangaistuksilla :(

En tosiaankaan ole läskiperseinen vätys, joka ei viitsi kasvattaa lapsiaan, uskokaa tai älkää. Olen äiti, joka muiden silmissä on onnistunut kasvattamaan hyväkäytöksisen pojan mutta silti pojassa piilee jokin ihme piirre, josta vain meidän perhe tietää. Omat vanhemmat eivät usko korviaan, kun kerron joskus meidän episodeista. Luulevat, että liioittelen.

ap

En tajua miksi joku luulee että joku lapsi olisi jotenkin ei herkkä.



Meillä on 3 poikaa ja kaikki ne on herkkiä vaikka kuinka olisi koheltajia ja aina äänessä.



Säännöt kaikilla aikuisilla samat tässä elämässä on. Mitä joku "herkkyys" mihinkään vaikuttaa?

Peräänkuulutan sun järkeä.



Tosiaan kannattaa kääntyä johonkin apuun, sillä sitä TE VANHEMMAT tarvitsette.



8

Onko teillä joka päivä aikaa jutella rauhassa pojan kanssa? Kuulostaa siltä, että pojalla on aikamoisia paineita ja purkaa niitä sitten kotonaan. Jos koulussa kaverit kyykyttävät ja helposti ahdistaa, niin kotona on turvallista purkaa pahaa oloa. Ei lapsessa siis ole mitään "vikaa", mutta hän ei vain osaa vielä kertoa mikä mättää ja hakee turvaa rutiineista (= sama vanha huppari taas päälle) ja huomiota riidan haastamisella ja sammakoilla (= huppaririita ja mitään en kadu).



Meillä on vähän samanlainen 10-vuotias, joka on tosiaan koulussa kiltti kuin mikä ja antaa hyvin helposti periksi. Pienenä oli hiekkalaatikolla juuri se lapsi, jolta lähti ämpäri ja lapio kädestä, eikä edes ääntä päästänyt... Minusta on siksi hyvä, että lapsi pystyy edes kotona harjoittelemaan kipinöintiä ja välillä otetaan yhteen ihan typeristä asioista, mutta kyllä me sitten myös jutellaankin asiat halki. Joka ilta ennen valojen sammuttamista kömmin pojan viereeen sängyn reunalle ja jutellaan päivän tapahtumista, seuraavasta päivästä tai mitä nyt mielessä pyöriikään. Joka ilta tulee kehaistua lasta jostakin, sillä päivällä jää helposti kehumatta, mutta illalla on vartti aikaa pelkästään pojalle ja ehdin miettiä mikä päivässä meni hyvin.



Ihan oikeasti, 10-vuotiaat ovat tosi vaikeassa iässä, kun eivät ole lapsia, mutta eivät myöskään osaa olla mitään murkkujakaan. Kaveripaineet ovat tosi kovat ja kavereiden huono olo, esim. lähimmän kaverin vanhempien ero, heijastuu myös siihen omaan lapseen. Jos lasta tosiaan kyykytetään helposti koulussa, kaverikuviot ovat haastavia jne. ja stressiä pukkaa koulupäivän ajan, niin on suoraan sanottuna aika vittumaista vanhemmilta toivoa, että lapsi osaisi kotona hävetä...

Ja mistä tiedät mimmonen manipuloija sun lapsi sitten on muualla?



Tai mitä se varastaa toisilta?



Meilläkin lapset osaa käyttäytyä, on kohteliaita ja mukavia.



Ei lapsen rauhallisuus ole sinun kasvattamisen tulosta. Se on että sun lapsi vie toisen kädestä.

Ehkä se ei uskalla ottaa vieraissa kädestä mutta kohta se vie selän takaa.



8

Syy siihen miksi lapsi on kiltti ja alistuvainen kodin ulkopuolella ja käyttäytyy huonosti kotona on varmaankin se, että kotona hän uskaltaa tehdä niin, ja muiden parissa ei. Kotioloissa hän tietää että kukaan ei jätä eikä syrji jos ei matelekkaan muiden tahdon mukaan.



Älä nyt suotta pakota poikaa pistämään päällensä vaatteita joita ei halua juuri silloin laittaa. Antaisitko sinä lapsesi päättää mitä itse laitat päällesi? Koita tukea hänen yritystään olla päätösvallassa asioistaan edes kotona, kun muualla hän ei siihen vielä pysty. Jos suutut ja raivoat hänelle tuollaisessa tilanteessa, saatat viedä mahdollisuuden siihen henkiseen kasvuun tutussa ympäristössä. Kuinka paljon lapsi saa päättää asioistaan kotona, valita asioita, mitä haluaa syödä, pukea, tehdä, harrastaa, vai onko asiat ennemminkin saneltuja?



Muista että hänen kuuluukin niskotella ja olla ärsyttävä, se kuuluu kasvuun ja oppimiseen. Yritä jaksaa olla johdonmukainen, määrittele säännöt ja rajat ja pidä niistä kiinni lujasti, mutta älä suutuksissasi vie pojaltasi kaikkea itsemääräämisoikeutta. Anna hänen tehdä omia päätöksiä.



On ihan hyvä pyytää anteeksi jos tuntee omatuntonsa soimaavan - se ei missään nimessä ole huono asia opettaa pojalle. Sitä ei monikaan suomalainen nimittäin osaa, vaan anteeksipyyntöä vältellään viimeiseen asti. Et voi pakottaa lastasi pyytämään anteeksi, mutta voit aina näyttää esimerkkiä omalla käytökselläsi!



Soita ihmeessä psykologille ja puhu tilanteesta, parempi aina hakea apua ainakin itselleen, kuin olla hakematta! jos hänen mielestään pikkukaverinkin kannattaa tulla juttelemaan, niin olkoon sitten niin. Onhan se ikävää jos mikään ei lapsesta tunnu miltään, ja niinhän se voi mennä, jos tuntuu siltä että on yksilönä arvoton kavereiden silmissä, eikä kotonakaan saa kuin pikkulapsen kohtelua - siltä se varmasti hänestä tuntuu jos komennetaan pukeutumaan tiettyihin vaatteisiin, esimerkiksi.

koirilla, on meillä ollut hyvä myös lapsiin sovellettuna. Yksinkertaisesti, te olette pomoja, se mitä luvataan=pidetään, hyvistä suorituksista palkitaan, rankaistaan jos on aihetta, kehutaan jos on aihetta. Jos nämä ei auta, kokeilkaa jääkautta niinkuin koirille, mutta sovellettuna ihmislapseen. Nuo kasvatukset ei kauheasti poikkea toisistaan. T. Tällähetkellä 2lasta ja 8koiraa laumassa.

mulla on ihan samanlainen poika ja ongelma on nimenomaan se, että on saanut kaiken, ja vähän sen päällekin.



Nyt kun lapsi on koulussa, siivoa sen huoneesta kaikki luxus pois.

Ei mitään pelejä, viihdettä jne. Olen ihan tosissani, kaikki luxus pois. Teet hänelle palveluksen. Jätä patja, tyyny ja peitto. Nekin on kuule suurelle osalle tämän maailman ihmisistä luxusta, että turha voivotella jos pleikkari menee kaappiin.. apua..



Kirjoita paperille teidän perheen SÄÄNNÖT.

Käy vakava keskustelu lapsesi kanssa. Hän saa ansaita materian takaisin.



Joskus itse kuulin tuon dr Philistä jota nyt en kamalasti kuuntele, mutta olin todella väsynyt. Se toimi meillä. Ihan loistavasti.



Olen nähnyt niitä lapsia, joiden on vaan annettu jatkaa. Niistä tulee luonnevammaisia aikuisia jotka ei kunnioita ketään ja joilla ei ole parisuhteessa/perhe-elämässä sosiaalisia taitoja.



Tee lapsellesi palvelus. Aseta rajat.

ensinnäkin, ns. muodollisesta, pakotetusta anteeksi pyytämisestä ei ole mitään hyötyä. Lapsen täytyy itse haluta sovintoa, että se onnistuu. Eli tarvii tarpeeksi tilaa ja aikaa miettiä asia halki ja ehkä keskusteluakin, että vois ymmärtää kokonaisuuden.



Äiti voi pyytää anteeksi käytöstään, ja mun mielestä pitääkin pyytää. Miten voi vaatia lasta pyytämään anteeksi vaikkapa kielenkäyttöään, jos ite huutaa pää punaisena ja ei pyydä sitä anteeksi. Mutta silloinkin pitää tehdä selväksi, että pyytää anteeksi käytöstään, ei sitä, että asettaa rajat lapsilleen.



Niin ja mitä väärää on haluta jotain, mitä ei voi saada? Kai me aikuisetkin halutaan vaikka mitä sellaista, mikä ei ole mahdollisuuksien rajoissa...

Eikä siitä, että tuulettaa tunteitaan vaan siitä, miten tämän kaiken tekee! Jos ensimmäiseksi tiuskaisee ilkeästi, että "mä en tota kamalaa huppari pistä päälle" ja alkaa heti huutaa, että "sä olet maailmaan kamalin äiti, kun pakotat mua laittamaan sen päälle" vaikka en ole sanonut muuta kuin, "laittaisitko tänään tämän?", niin ei voi olla sallittua käytöstä. Ja kun tämä tapahtuu kaiken sen peen jälkeen, mitä ollaan saatu kuulla viikonloppuna (vaikka käytiin yhdessä uimassa, pulkkamäessä, pelattiin monta erää shakkia ja monopolia jne.), että ollaan tosi kamalia ja epäoikeudenmukaisia vanhempia, niin sitten vaan kilahti. Ja tästä minä lähdin ensisijaisesti kirjoittamaan: mikä oikeus pojalla on huutaa meille kaikkea paskaa, kun mitään muuta ei tehdä kuin yritetä antaa aikaa, rakkautta ja rajoja?? Mikä on vikana??



ap

Ei se tarkoita etteikö lapsi pidä hyvänä että menette uimaan, lasketteleen ja plaa plaa.

Kenties te vaan tuuppaatte liikaa kaikkea hyvää ja se kaikki on vaan niin normaalia ja itsestäänselvyyttä.



Miksi sinä sekaannut siihen valintaan? Lapsi hakekoon itse vaatteensa kaapistaan. Likaset menee joka ilta pesukoriin.



8