Te jotka asutte rivitalossa ja pidätte autoa ovenne edessä MIKSI?
Kommentit (92)
On ollut kaikenlaisia naapureita ja olen eri elämäntilanteissa pysäköinyt niin parkkipaikalle kuin lähemmäksi taloakin. Koskaan auto ei turhanpanttina seissyt siinä montaa tuntia, joidenkin naapureiden saattoi seistä sitten koko päivänkin. Juoksinko valittamaan? Pilasiko se päiväni? Olinko pökertyä pakokaasuista, vaikka auto oli sammutettu? Estikö se palokunnan saapumisen? Ei, en ole niin kiinnostunut naapureitteni elämästä, että jaksaisin liikoja miettiä, missä he autoaan pitävät. Kun eräät naapurit pitivät reilun viikon autoa kerrostalon päädyssä pysäköintikieltomerkin vieressä, mietin, että saavatkohan sakot, kun meillä oli innokkaita soittajia poliisille ja pysäköinninvalvojille. Mutta itseäni asia ei kiinnostanut eikä ärsyttänyt. En tiedä, minkälaista ihmistä ärsyttää se, mitä muut tekevät tai jättävät tekemättä. Ovatko he oman elämänsä suorittajia, joita ärsyttää, kun toiset eivät noudata sääntöjä? Vahtivatko he ikkunassa, kuka lähtee ja kuka tulee ja asuuko alakerrassa kaksi asukasta yhden sijaan, vaikka vesimaksua maksetaan vain yhden asukkaan edestä?
Pakko sanoa näille, että hankkikaa se oma elämä. Jos pakokaasut häiritsevät, pyytäkää sammuttamaan se auto. Koettakaa ajatella, että naapurin auto on paljon pienempi paha kuin mt-naapuri, joka oli polttanut edellisen asuntonsa ja teki kokeita meidän asuntomme alapuolella ja joka oli sairaalloisen kiinnostunut minusta (ajoi mm. takaa pitkin pihaa). On olemassa ihan oikeita ongelmiakin. Se naapurinauto saastuttaa varmaan ihan yhtä paljon, kun se siihen pihaan ajetaan ja sammutetaan, kuin se, että alat vedellä tupakkaa omalla pihallasi tai grillaat kyljyksiäsi vähän liikaa. Pitäisikö niistäkin valittaa? Toki. Paitsi että voisi myös edelleen hankkia sen oman elämän.
meillä se on todella ahdas ja kapea, ulkovaraston kulmalta tullessa ei huomaa autoa eikä kuljettaja kulkijaa. On puskaa ja pensasta ja taloyhtiön kanta on jyrkkä, isännöitsijä on laittanut lappua ja SILTI: löytyy niitä itsekeskeisyyden perikuvia, jotka kokevat tarpeelliseksi ajaa oman oven eteen kantaakseen sisään alepan muovikassin. Liikaa läheltä piti -tilanteita ollut ja silti homma jatkuu. Uskallan väittää: suomalainen on sekä laiska että helvetin tiukkaan omaan napaan tuijottava.
vaan talojen välissä kulkeva "tie" on aivan yleistä kulkuväylää jalan liikkuville. Lapset eivät siis juoksekaan kenenkään omalla pihalla....
päätieltä kääntyy tie jokaisen omalle pihalle. Pihaa reunustaa nurmikko ja sinne ei naapureilla pitäisi olla mitään asiaa jollei ole meille tulossa.
vaan talojen välissä kulkeva "tie" on aivan yleistä kulkuväylää jalan liikkuville. Lapset eivät siis juoksekaan kenenkään omalla pihalla....
päätieltä kääntyy tie jokaisen omalle pihalle. Pihaa reunustaa nurmikko ja sinne ei naapureilla pitäisi olla mitään asiaa jollei ole meille tulossa.
meillä tosiaan on yhteinen kulkureitti, kävelyväylä, eli esim. rivarin päässä asuva kulkee kaikkien asuntojen ohi. Ei siis ole mitään omaa pihaa. Meillä pihat ovat takapuolella.
JOTKA KYSELETTE MIKÄ LAKI? LUKEKAA TALOYHTIÖN SÄÄNNÖT TAI KYSYKÄÄ ISÄNNÖITSIJÄLTÄ TAI LAKIMIEHELTÄ.
ja sitten hieman suuremmat takapihat. Pihassa kulkee kolmion muotoisesti "tiet" talojen edessä, mutta ovat vaan siis kävelyteitä/pelastusteitä, joita ei vuokranantajan laiskuuden minkälienee vuoksi ole merkitty pelastusteiksi...
Mutta ovat toki sitä. Jos pelastustiellä on auto sen saa hinauttaa siitä pois omistajan laskuun, vaikka ei olisikaan ambulanssi/paloauto tulossa.
Sitten meillä on jollain sen vertas isompi tuo piha, tai pienempi auto :), että mahtuu ns. omalle pihalle, eikä ole millään tiellä, no se on ok, jos siinä kotteronsa haluaa pitää, mutta sitten on näitä mulkvisteja, useimmiten ukkoja, jotka törkeestl vaan jättää sen kas vain pakettiautonsa, kun tulevat päivällä kotiin syömään, ihan siihen keskelle kävely/pelastustietä >:(
Kerran menin soittaan viime talvena ovikelloa ja pyysin lapsen hakea isänsä ja käskin sen ukon siirtää sitä autoa, että pääsen vaunuilla ohi, en olisi muuten mahtunut. Ni kehtaski vielä valittaa, ku lumityöntekijät olivat aurannert lunta hänen "parkkipaikalleen" siihen leikkialueen nurmikolle!!!
Ilmoitin, ettei tässä ole kenenkään parkkipaikkoja ja on vielä laitontakin pitää autoaan siinä, niin ukko saatana siirsi juuri ja juuri sen verran kotteroaan, että nippasnappas mahduin vaunuillani.Naarmuja en taatusti olisi maksanut!
Tää vaan, että jos meikäläinen käyttäytyis tolleen, niin taatusti tulis se häätö, mutta muut kyllä saa vaan ajatella omaa napaansa, tyyliin minä saan kyllä just tehdä niinku huvittaa.
Ymmärrän jonku 10min. purku ajan, mutta puoli tuntia alkaa jo olla liikaa...
pare lopettaa, tää saa niin mun sappeni kiehumaan... >:(
ja syttyessään on iso riski palon leviämisestä taloon, mikäli auto on talon seinämän läheisyyteen parkkeerattu.
Että sellainen paloturvallisuusriski se.
ja syttyessään on iso riski palon leviämisestä taloon, mikäli auto on talon seinämän läheisyyteen parkkeerattu.
Että sellainen paloturvallisuusriski se.
Ja sitten kun se auto on parkkeerattu sinne parkkialueelle kauas taloista, se ei noin vain sytykään palamaan ja paloturvallisuusriski vältetty?
Tämä oli kyllä ihan paras selitys . Että autoja syttyy palamaan... Ihan noin vaan... :D
[quote author="Vierailija" time="28.11.2010 klo 17:41"]
Taloyhtiöllä on pieni parkkipaikka VIERASAUTOILLE, johon ei ole soveliasta omaa parkkeerata. Näin meille kerrottiin viime vuonna kun tähän muutimme, kun pidimme kakkosautoa parkkiksella. Meillä siis kaksi autoa, tukkii pihan kokonaan. Ei varmasti ambulanssi tai paloauto pääse pihaan, puhumattakaan että mahtuisi takkiaan sotkematta autojen ohi asunnon ovelle. Ihan paska systeemi!
Vierailija kirjoitti:
Jos ei ole muiden tiellä, mitä väliä?
(LAKI!)
Laki on tehty rikottavaksi 🤭🖕
Pidän autoani oven edessä senverran, että naapurin motkottaja-akka saa nenänsä ulos ovesta, että katsoo onko auto oven edessä. Jos auto on oven edessä, niin tiedän sen että akkaa naapurissa korpee. Näkisittepä kui sen sappi kiehuu ja naama on punainen. 😡🤬
on eri asia, erityisesti jos se estää pelastusajoneuvojen pääsyn. Se inva-taksi taas ei eroa muista tavallisista ajoneuvoista, joten eipä silläkään olisi asiaa pelastustietä tukkia.
Itse siis joudun tuomaan autolla tavarat ja lapset kotiovelle, kyse ei ole varsinaisesta parkkeeraamisesta, joten auto on tientukkeena max ½tuntia. Muutoin automme on parkkipaikalla. Mutta tämäkin tuntuu häiritsevät eräitä taloyhtiömme asukkaita, vaikkakaan suoraan kukaan ei ole tullut sanomaan. Jos olisivat fiksuja, tulisivat kertomaan, eivätkä ilkeilisi selän takana. Mutta kaikesta päätellen ovat vakkari-palstalaisia...