Lue keskustelun säännöt.
Jippii, valoa näkyvissä!!!(tarina parisuhteesta joka ehkä selvisi sittenkin)
26.11.2010 |
Miedän suhteesta taitaa sittenkin tulla vielä hyvä ja vahva!
Kerron oman tarinani, joka toivottavasti kannustaa samanlaisessa elämäntilanteessa painivia ihmisiä jatkamaan.
Olen 30 ja risat, kahden lapsen äiti ja olemme olleet mieheni kanssa yhdessä jo yli 10 vuotta. Suhteemme on ollut todellä pitkään hyvä ja ensimmäinen suuri kriisi iski yllättäen vasta kun palasin hoitovapaiden jälkeen takaisin töihin.
Olin itse hukassa oman itseni kanssa, jotenkin unohtanut kuka olin ennen lapsia ja tämä kostautui yltiöpäisenä sosiaalisuutena ja menojalkaa vipatti taas pitkästä aikaa. Mieheni puolestaan oli kuvitellut töihin paluuni muuttavan suhdettamme enemmän sellaiseksi kuin se oli ennen lapsia... Ja sitten sattui se pahin asia, eli ihastuin toiseen mieheen. Sinänsä ihastuminen ei itselleni ollut suuren suuri asia (ajattelin sen olevan ohimenevää enkä suunnitellut minkäänlaisen suhteen aloittamista). Miehelleni asia oli kuitenkin suuri asia. Mieheni tuntee minut niin hyvin etten kyennyt ihastustani häneltäkään salaamaan.
Tämä käynnisti valtavan lumipallo efektin. Mieheni, joka ei ole koskaan ollut mustasukkainen, muuttui valtavan kyttääväksi epäilijäksi. Tuntui että jokainen sanani, ilmeeni ja eleeni olivat puntaroitavana. Luottamus oli täysin mennyttä, vaikka en ihastuksen kohteeni kanssa (seksi)suhteessa ollutkaan missään vaiheessa.
Kaikki se epäily herätti minussa lapsellista halua kapinoida ja "olla se kuka olen ilman jatkuvia selityksiä". Käyttäydyin todella typerästi enkä varsinkaan saanut miestäni kokemaan omia epäilyksiään turhiksi vaikka todellisuudessa en mitään oikeasti pahaa tehnytkään.
Tilanne välillämme paisui niin pahaksi että erostakin puhuttiin. Huono ja kireä ilmapiiri jatkui kotona yli vuoden päivät. Pystyimme kyllä puhumaan asioista, mutta se ei tuntunut auttavan. Pahimmassa vaiheessa vain pahentavan. Jos joskus oli hyvä päivä, niin se piti sitten pilata vatvomalla yömyöhään asioita joita oli vatvottu jo tuhat kertaa.
Tuntui todella ettei tästä enään tule mitään hyvää ja olisi kaikille parempi erota nyt kun emme vielä vihaa toisiamme, ainakaan kovin pahasti.
Seuraavan vuoden aikana tilanne alkoi kuitenkin paranemaan. Luottamus on hieman palautunut välillämme ja suunta näyttää paremmalta. Kireä ja ahdistava tunne kotona on pikkuhiljaa häipynyt ja muuttunut paremmaksi.
Ja kaikki tämä vain siksi että lausuin ääneen sanat, joita olen itse pitänyt aina itsestään selvinä: "tiedäthän, etten ikinä tekisi mitään kenenkään toisen kanssa". Saatan kyllä flirttailla ja mennä melkoisella vauhdilla silloin kun olen iltaa viettämässä ja se voi näyttää ulospäin epämääräiseltä. Pönkitän sillä kuitenkin vain hukassa ollutta naiseuttani ja teen vastapuolelle aina hyvin selväksi että tämä ei tule johtamaan mihinkään.
Onneksi oma menojalkakin alkaa jo väsähtämään ja oikeasti haluan olla taas kotona perheeni kanssa. Menojalka tosin vipatti vain n. kerran kuukaudessa, mutta se oli tietysti suuri ero verrattuna kotivuosiini, jolloin olin menossa suurinpiirtein kerran vuodessa. Ja tämähän sitä omaa pipoa kiristikin - että onko se nyt liikaa jos kerran kuussa haluaa käydä hauskaa pitämässä??? Tommonenko susta on tullut ettei mihinkään enään saisi mennä?? jne jne... Mies ei itse juurikaan baareissa viihdy, mutta koskaan aikaisemmin ei ollut pahakseen pistänyt minun menojani koska tietää kuinka rakastan päästä välillä tanssimaan ja "nollaamaan" päätä kaveriporukassa.
Liekö itselleni iskenyt kolmenkympin kriisi vai mikä lie. Onneksi kuitenkin joku järki pysyi päässä ja housut jalassa :)
Jokatapauksessa olen erittäin kiitollinen miehelleni joka on jaksanut minua eikä ole halunnut erota, vaikka tilanne välillä tuntuikin aivan toivottomalta.
Kaikenkaikkiaan nyt tuntuu että kävimme läpi saman, mitä ehkä seuraisi jos toinen osapuoli pettää toista. Mieheni koki minun pettäneeni hänet ihastumalla toiseen, vaikka mitään fyysistä ei välillämme tapahtunutkaan. Itse koin hänen liioittelevan pahan kerran enkä ymmärtänyt että ehkä hänenkään miehuutensa ei ollut niin vahvoissa kantimissa kuin luulin.
Kommentit (9)
Jos tarkoituksena oli "ehkäistä" turhia eroja kun tekään ettet eronneet.
Joka parisuhteessa sattuu ihastumisia ja aikuiset ihmiset osaavat niistä puhua ja käyttäytyä kuin aikuiset, ei se ole mikään sankarisuoritus.
Katkeruus kuultaa läpi..
Meillä samantapaista tarinaa. Mies ihastu toiseen, tapaili tätä salaa, mutta ei seksiä. Minulla itseni hukassa, suhde huonoissa kantimissa. Puoli vuotta suossa rämmitty, välillä meinaa voimat loppua. Kun ei jaksa kiinnostaa vaan enää. Turhauttaa. Yritetään kuitenkin, vaikeaa on.
Kiitos ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin itsekkin luulin, mutta luulin väärin. Tarkoitatko sanoa että eroon tarvitaan aina jotakin suurta pahaa tapahtunutta? Niin minäkin luulin ja kuluneet kaksi viimeistä vuotta opettivat että lopulta kaikki voi lähteä liikkeelle pienistä asioista - niin hyvässä kuin pahassa.
Sen suurempaa tarkoitusta kirjoituksellani ei ole, se on oma tarninai ja näkemykseni ja halusin kertoa omasta ilostani. Harmi jos se tuottaa tavallisuudessaan pettymyksen lukijalle, mutta hyvä jos joku löytää siitä jotain itselleen.
En kirjoituksessani pysty kuvaamaan tunnelmaa joka meillä kotona vallitsi silloin kun kaikki tuntui kaatuvan niskaan.
Itsekkin ajattelin etten enään tunne miestäni, joten ollaan varmaan kasvettu eroon toisistamme. Mutta näköjään hiljaa hyvä tulee, paljon on vielä jäljellä mistä rakentaa.
Näin itsekkin luulin, mutta luulin väärin. Tarkoitatko sanoa että eroon tarvitaan aina jotakin suurta pahaa tapahtunutta? Niin minäkin luulin ja kuluneet kaksi viimeistä vuotta opettivat että lopulta kaikki voi lähteä liikkeelle pienistä asioista - niin hyvässä kuin pahassa.
Sen suurempaa tarkoitusta kirjoituksellani ei ole, se on oma tarninai ja näkemykseni ja halusin kertoa omasta ilostani. Harmi jos se tuottaa tavallisuudessaan pettymyksen lukijalle, mutta hyvä jos joku löytää siitä jotain itselleen.
En kirjoituksessani pysty kuvaamaan tunnelmaa joka meillä kotona vallitsi silloin kun kaikki tuntui kaatuvan niskaan.
Itsekkin ajattelin etten enään tunne miestäni, joten ollaan varmaan kasvettu eroon toisistamme. Mutta näköjään hiljaa hyvä tulee, paljon on vielä jäljellä mistä rakentaa.
rahasta, kun mies hoitaa raha-asioita, miten sattuu. Tätä on kestänyt jo parisen vuotta ja nyt alkaa olemaan voimat loppu, isäni kuoli keväällä ja mieheni on heittäytynyt ilkeäksi sen jälkeen. Joka ilta saa jännittää, mistä tuo nyt tiuskii ja jos hän aloittaa jonkun pitkäjänteisyyttä vaativan homman, niin tiuskiminen on varmaa. Olen miettinyt, onko tuo lapselle hyväksi, kun kotona on usein kireä ilmapiiri. Itse en voi sietää sitä, kun mies vähättelee kaikkea mitä teen, työtä, kotona jne. Onnea teille, kun olette saaneet tilanteen balanssiin, meillä tämä voi päätyä jonkinlaiseen katastrofiin.
Jos tarkoituksena oli "ehkäistä" turhia eroja kun tekään ettet eronneet.
Joka parisuhteessa sattuu ihastumisia ja aikuiset ihmiset osaavat niistä puhua ja käyttäytyä kuin aikuiset, ei se ole mikään sankarisuoritus.
Itse olen sitä mieltä että jos luottamus menee, niin kyllä se aika toivotonta alkaa olemaan. Ja siitähän tässä ap:n jutussa pohjimmiltaan taisi olla kyse. Sama se minkätakia se luottamus menee, sitä on vaikea rakentaa uudelleen.
Musta on hienoa lukea joskus jotain tämmöstäkin. Itse vasta ensimmäistä lastamme odotan ja kauhunsekaisella jännityksellä odotan minkälaiseksi elämä tulee muuttumaan - ja me ihmiset siinä mukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näin sitä voi ihmiset muuttua ja haeskella itseään, loppulta kasvaa yhdessä voimakkaammiksi. Hieno juttu! :)
Täällä toinen sielunsisko. Tarinasi voisi olla melkein omani, paitsi että itse olin kyllä paljon pahempi :(
Onneksi siitä on jo pitkä aika!
Muistan kuitenkin sen että molemmat oltiin sitä mieltä että pitäisi saada jotain apua jostakin, mutta kumma kyllä ei sitä osattu kuitenkaan hakea. En kyllä vielä tänäkään päivänä tiedä mistä apua lähtisin hakemaan vastaavassa tilanteessa.
Silloin oli omat voimat niin loppu ettei jaksanut selvittää ja nyt on hyvä tuudittautua siihen ettei vastaavaa tapahdu ainakaan piiiiitkään aikaan. Ellei se ole sitten kohta miehen vuoro höyrähtää :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toinen sielunsisko. Tarinasi voisi olla melkein omani, paitsi että itse olin kyllä paljon pahempi :(
Onneksi siitä on jo pitkä aika!
Muistan kuitenkin sen että molemmat oltiin sitä mieltä että pitäisi saada jotain apua jostakin, mutta kumma kyllä ei sitä osattu kuitenkaan hakea. En kyllä vielä tänäkään päivänä tiedä mistä apua lähtisin hakemaan vastaavassa tilanteessa.
Silloin oli omat voimat niin loppu ettei jaksanut selvittää ja nyt on hyvä tuudittautua siihen ettei vastaavaa tapahdu ainakaan piiiiitkään aikaan. Ellei se ole sitten kohta miehen vuoro höyrähtää :/
Apu jäi meilläkin hankkimatta/saamatta. Oli vähän sama tilanne, että ei vaan jaksanut sitä kunnolla etsiä. Jotakin kyllä katselin, mutta sitten olisi pitänyt olla lapsille hoitaja ja aika paljon rahaakin lyödä kouraan. Miehelle kyllä sanoin että olen valmis lähtemään pariterapiaan tms. jos hän järjestää. Tämä ehkä pienenä piikkinä siitä että olen meidän perheen organisaattori ja kotivuosien jälkeen heräsin siihen että hoidan oikeastaan kaiken enkä tietenkään töihin palattuani enään halunnut enkä jaksanut hoitaa enään kaikkea (nyt lähtee taas ihan eri asiaan karkaamaan tämä juttu, joten lopetan tähän :)).
Mutta olisi kyllä kiva kuulla tosiaan jos joku on löytänyt ja saanut apuja, tietäisi laittaa korvan taakse vastaisuuden varalta. Kun tosiaan nyt tietää että tämä kerta tuskin vihon viimeiseksi kriisiksi jää - niitä varmaan tulee eteen joskus taas kuitenkin.
t. ap
ps. kiitos kaikille kivoista kommenteista!
Jos tarkoituksena oli "ehkäistä" turhia eroja kun tekään ettet eronneet.
Joka parisuhteessa sattuu ihastumisia ja aikuiset ihmiset osaavat niistä puhua ja käyttäytyä kuin aikuiset, ei se ole mikään sankarisuoritus.