Miten te muut (koti)äidit puratte väsymystä ja turhautumista? En haluaisi huutaa :(

mulla sama tilanne, pinnaa kiristää ja tekisi itse mieli vetää itkupotkuraivarit keittiönlattialla! sen oon kuullut että muut äidit pääsee iltaisin urheilemaan, mulla on tällä hetkellä tilanne että mies tekee pitkiä duunipäiviä ja lastenhoitoavun saaminen on vähän hankalaa.



pahimpina hetkinä poistun "viemään roskat" eli menen ulos huutamaan hiljaa ja potkimaan pihakiviä, noloa mutta purkaa pahimmat paineet :)



toinen mitä mä harrastan on typeristä typerin hassuttelu, eli kun kiristää ihan hullun lailla, saatan laittaa musiikkia kovalle ja pistää tanssiksi. Muksu ihmettelee vähän aikaa ja liittyy tanssiin. Ja taas tunnen itseni vähän noloksi.

mutta minua auttaa kovasti kun muistelen omaan lapsuuttani. Lapsenmuistissa äiti huusi minulle "aina" ja "ilman syytä". Varmaan oli näitä tilanteita, että voimat ja hermot vaan loppuu väsymyksen tai muun sellaisen takia. Meillä piti aina mennä nurkkaan häpeämään itseään, ja kyllä sitä hävettiinkin. Tein mielestäni jotain hauskaa tai oivaltavaa ja olinkin tehnyt ihan väärin. En halua että omalla lapsellani on yhtä hämmentynyt ja paha mieli kuin itselläni aikoinaan.



Lisäksi käyn pari kertaa viikossa kuntosalilla ja kerran ihmisten ilmoilla eli kaupassa, kahvilla, kirjastossa tai tapahtumassa jonkun ystävän kanssa tai yksin, ilman lapsia siis ja aina kauniisti pukeutuneena ja laittautuneena.

Kun en pysty huutamaan lapsilleni jotka oikeasti pinnani kiristävät. Mieheni tekee sitten kaikkia ratkaisuehdotuksia :-). Vaihdoin myös ehkäisyä kun pinna oli niin kireänä - auttoi. Joskus kun hermo on tosi kireenä avaan hetkeksi television vaikka lapset ovat läsnä. Katselen siis jonkun aikuisten ohjelman. Myös lohtusuklaa voi auttaa. Ja jonnekin, vaikka kirjastoon lasten raijaaminen. Joskus autossa itken etupenkillä kun lapset ovat takamenkillä. Kerran laitoin peltorin kuulosuojaimet päähän kun en kestänyt kuunnella huutoa jonka syy, eli nälkä oli juuri pian poistumassa. Tsemppiä! Et ole ainoa...

Kun tekee mieli karjua lapsille. Useimmiten auttaa, mutta joskus ei.



Toisinaan menen vessaan ja otan esim. lukemista tai läppärin mukaan. Kun lapset tulee hakkaamaan ovea, huudan vaan, että äidille pitää antaa vessarauha. Oikeasti istun vessanlattialla ja surffailen netissä hetken aikaa.



Joskus auttaa kun laittaa omaa lempimusiikkia tosi kovalle soimaan.



Minullakin on joskus salakätkö suklaalle vaatekaapissa ja sieltä sitten haen pahimpaan v******seen muutaman palan.

Ja tämä on totta.

Kitisevä 4v on harmillinen mutta älä kuuntele. Sanot pari kertaa rauhallisesti ja sitten kippaat omaan huoneeseen ja otat kahvia. Kukaan ei saa traumoja jos kielletään negatiivinen käytös.



Jos haluat pika-apua tilanteisiin, mieti muutama sekunti että haluanko minä että lapsi tekee tuon vain sen takia että minä haluan, vai sen takia että siitä on hänelle hyötyä tai iloa. Aika moni pinnan kiristys menee tuolla ja alat olla kuin ellun kana. Ja sauno paljon.

Siis lasten kanssa ulkoilu. Eikä tule sitä hermostuttavaa sotkuakaan yhtään lisää. Lapset väsyy terveesti, niillä on kunnon nälkä ja uni tulee helpommin. Ja sitten yritän kehua itse itseäni ja lapsiani ja hymyillä vaikka ei niin hymyilyttäisikään.

Sen jälkeen kun maailmaan putkahti kädet ja jalat ovat käyneet aina niin paljon kuin ikätaso vaan suinkin sietää. Hän venkoilee ja kiemurtelee sylissä, myös raapii ja pätkii käsillään mua naamaan. Nukkuminen on aina yhtä taistelua.



Mietin joka kerta kun meinaa mennä hermo, että entäs jos hän olisikin syntynyt liikuntakyvyttömänä tai hän olisi nukahtanut ikiuneen pian syntymänsä jälkeen. Näitä vaihtiksia vilauteltiin raskausaikana.

Esikoinen katsoo aluksi ihmeissään ja nauruksihan se aika pian itselläkin väkisin menee. Olen huomannut hyväksi että tuossa on myös jokin fyysinen osuus, tunteiden kieltäminen ja patoaminen väsyneeseen päähän kun on melkoinen aikapommi joka räjähtää million ja miten sattuu.

pilatesjumpan. Pistän vaan dvd:n päälle ja teen ohjeiden mukaan. Se rauhoittaa mielen ja koko kehon. Usein lapsikin liittyy mukaan jumppailemaan ja yhdessä naureskellaan hassuille liikkeille :)

lenkille, teen ulkona pihatöitä.... Jotain fyysistä hommaa siis, jossa ei tarvii aivoja :D



Se, että saa nukkua edes joskus ainakin 5 tuntia heräämättä, auttaa myös kummasti hermoihin.



Meidän uhmis muuttuu hyväntuuliseksi ulkoillessa, on siis päiviä jolloin ulkoillaan kuusikin tuntia :D

Tilanne on siis se että olen kotona harvinaisen kitisevän 4-vuotiaan ja tolkuttomasti valvottavan vauvan kanssa. Voimavarat on vähissä ja se tietenkin purkautuu joskus huutamisena miehelle ja esikoiselle. Haluaisin tästä eroon, ja kysynkin miten te muut kotiäidit saatte hillittyä itsenne? Jonkinlainen mantra tai johtolause olisi tarpeen jota voisi heikkoina hetkinä hokea itselleen. En siis kaipaa mitään "ota omaa aikaa, mies valvomaan öitä, menkää kylpylään" -tyyppisiä ohjeita, tottahan nekin on mutta ei tässä elämäntilanteessa mahdollisia. Lähitulevaisuudessa kylläkin. Miten siis muutun karjuvasta hirviöstä lehmänhermoiseksi hymyilijäksi? ;)

Tätä olen itsekin pohtinut.

Mulla on super lyhyt pinna ja tuntuu että olen aina pahalla päällä. Yritän peittää sen ja olla huutamatta lapsille.

Viimeksi kun teki mieli räjähtää puukotin perunoita joita olin kuorimassa. :)

Helpotti.

ulos asunnosta viemään lasta kaikenlaisiin kissanristiäisiin. Helpottaa hirveästi, kun ei tarvi aina olla suorassa kontaktissa lapseen, ja niin helpottaa lastakin. Mulle se, että seistä möllötetään bussipysäkillä ja mä mäkätän hiljaa päässäni on todellista terapiaa - voin käyttää mielessäni vaikka kuinka hirveitä ilmaisuja vaikka mistä, kun tiedän että kohta bussi tulee ja päästään matkaan ja mieli on pian parempi. Mulla ei tee tiukkaakaan pakata lapsi jo kahdeksan jälkeen ekaan kerhoon ja jatkaa siitä sit kaupungille tai toiseen kerhoon, jos tuntuu että kotona en ois kovin kaksinen äiti.



Sit jos ja kun olen huutanut, yritän miettiä asioita järkevästi; en huuda joka päivä, lapsella on hyvä ja turvallinen koti. Oishan se kiva olla suurinpiirtein täydellinen äiti, mutta kun en ole niin en ole.

Jos sulla on hormonaalinen ehkäisy, niin harkitse voisiko sen vaihtaa.



4-vuotiaan voi istuttaa vauvan nukkuessa lastenohjelmia katsomaan ja itse voi hetken vain olla (tai tehdä mitä haluaa).



Sängyssä leikkiminen on meillä hitti. Äiti saa maata selällään ja lapsi leikkiä. Peiton alla on aika jännää taskulampun kanssa. Ja legoillakin voi leikkiä sängyssä.



Käykö vanhempi lapsi kerhossa?



Jos vaan mahdollista niin kotoa pois: ulos tai perhekerhoihin. Hommaa samassa tilanteessa olevaa ulkoiluseuraa.



Onko 4-vuotias helpompi, kun olet itse hyvällä tuulella? Ne peilailee aika hyvin vanhempien tunteita.



Kun mikään ei ota sujuakseen voi heittäytyä selälleen lattialle ja valittaa hetki. Ehkä isompi olisi valmis lohduttamaankin äitiä. Siitä saa voimaa, kun lapsi on edes hetken ältsin ihana.



Tosin oma "vauvani" on jo puolitoistavuotias. Esikoinen on keväällä neljän.

ja nykyään jos meinaa hermot mennä olen painunu parvekkeelle latelemaan kaikki maholliset kirosanat jotka tiedän tai sit vaan huutamaan,kiljumaan ja karjumaan, ja kyllä naapurit luulevat että olen hullu...

Tiedän, on tosi törkeetä mutta auttaa.

painankin nyt sitten muutaman kilon vaille 100 kg, kun ennen lapsia painoin 68kg :(

kämpän apinanraivolla hikipääs!!!!

Ja lisääkin kuulisin mielelläni

Tai kuvittele, että olet töissä hoitamassa jonkun toisen lapsia. Tai että nurkassa on videokamera, joka kuvaa sinua.

juttu! Ihanaa, kun saa vertaistukea täältä! 4 v. on ihan kamala ja kiusaa koko ajan pikkuveljeään 1,8 v., joka kitisee ja uhmailee. Lisäksi vielä kuukauden ikäinen vauva, joka nukkuu juuri niin hyvin kuin vauvat aina... Pinna on niin kireällä, että pikkuasiatkin aiheuttavat huutokonsertin. Ja siitä seuraa ihan hitnmoinen syyllisyyden tunne. Joka ilta päätän, että huomenna en huuda ja raivoa, mutta aamulla aloitan taas samalla tavalla.



Haluaisin saada tämän kierteen poikki, mutta en tiedä miten!